Näytetään tekstit, joissa on tunniste aspan hoitaja M. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste aspan hoitaja M. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 5. syyskuuta 2021

Uni

 Mä näin viime yönä semmosta unta, et mul oli kotikäynti ja aspan hoitaja M:n piti tulla. Sit mun luokse tuliki kaks ihan vierasta naista, Anne ja Satu. Mä kysyin, et missä M on. Sanoin et kumminkaan se ei enää halua tulla mun luokse kotikäynnil. Sit Anne ja Satu katto mua vähän silleen surullisesti. Sit jompi kumpi sano: "M lähti tänään töistä kotiin kesken päivän." Mä katoin ihmeissäni ja se jatko: "Sil oli tosi paha viiltely jälki kädessä" Sit yhtäkkii mullakin oli kädessä paha viiltely jälki ja Anne ja Satu alko paketoimaan sitä. Mul tuli tosi huono omatunto ku oon luvannu äitil et mä en enää viiltele. Sit mä pelkäsin tosi kovin, että M tekee itsemurhan ja olin tosi huolissani. 

Semmonen uni. Oli aika ahdistava. Mut joo.. ahdistaa taas muutenki. Oon niin paha ihminen, että mä ansaitsen tän ahdistuksen. You have no idea. Miks mun piti syntyä. MIKSI?! Sietäisin kuolla. 

En ansaitse mitään hyvää. Pahat jutut pyörii pääs. Taas. Toivottavasti M tulee huomen.

maanantai 26. heinäkuuta 2021

Se ihana yksi.

 Kun katson sua, näen sen.
Ihanan, kauniin ihmisen.
Kaunis ulkoa, kaunis sisältä.
Aina valmis auttamaan mieltä kipeetä. 
Onneks sain sut mun elämään.
En olis voinu pyytää enempää. 
Oot nyt jo antanut mulle niin paljon. 
Susta välitän, se totuus on.  
Sinä annat minulle voimaa. 
Silloinkin kun mieli mua soimaa. 
Sun halaus tuntui hyvältä. 
Vaik harvoin annan kenenkään koskea. 
Täytyy jaksaa huomiseen. 
Sen sun kannustamana teen. 
Kiitos kun oot siinä. 
Autat hetkinä vaikeina. 


Selviinkö huomiseen?

 Soitin osastolle. Juttelin hetken hoitajan kanssa. Se auttoi hetkeksi. Nyt taas ihan hirvee olo. Tekis mieli viiltää. Mut en aio. Miks tän pitää olla tällaista taistelua. Joka ilta sama juttu. Ahdistaa niin että henki salpaantuu. En pysty olee.

Oltiin k-siskon kanssa isovanhemmil pe-su. Mua ahdisti siel koko ajan mut yritin esittää et kaikki on hyvin. Varsinkin illat hankalia. Mä vaan paruin illat ku ahdisti. Tarviin traumaterapiaa. Pian. 

Nyt oon yksin porukoil ku ne on reissussa. Tää ahdistus on ihan sietämätöntä. Vittu.

Onneks aspan hoitaja M tulee taas huomenna.

Pakko yrittää selvitä elos huomiseen. Tekis mieli vittu vetää kourllinen lääkkeitä. Nukahtaa ja ehkä ei koskaan herätä. Kunpa mulla olis voimii tappaa itteni. En vaan pysty siihen. Oon liian heikko. Ehkä huomenna. Ei mul oo enää mitään annettavana tälle maailmalle. Oon jo ylittäny parasta ennen merkinnän. On siis mun aika häipyä.

Vittu kun ahdistaa. Ne huutaa. Ne ei jätä mua koskaan rauhaan. Ne huutaa ja kun on pakko totella. Mun pään sisällä on kauhee taistelu. Oon paha ihminen. Tää tekstiki on aivan vitun sekava. En tiiä mitä tehdä. Olisko terän aika? Alhaalla on yks sheiveri. Se vaan paskaks ja ranteet auki.

Ei, ei ja ei. Mä taistelen. Onneks M tulee huomen. Sen täytyy auttaa mua! Se osaa! 

maanantai 12. heinäkuuta 2021

Yölliset avautumiset

Ahdistaa taas niin pirusti.

Mä ja mun siskot jouduttiin aina lapsena tekee töitä että saatiin rahaa. Musta se on siis vaan hyvä asia. Meil oli siis ihan niit perus roskien vientii ja astianpesukoneen täyttöä yms. Mut sit me tehtiin myös semmosia töitä joita äiti toi sen töistä. Piikityksiä. Laitettiin semmosia ihme piikkejä joihinkin kelarunkoihin. 

Ja me ei siis saatu esim. vaatteita eikä mitään jos ei ite ostettu tienaamillamme rahoilla. Sain mä siis siskojen vanhoja vaatteita. Mut ei mitään uusia. Ja lelujakin vaan synttäreil tai jouluna ellei ite ostanu. Ja mä olin silloin siis 6v ku aloitin töiden tekemisen. Mut ymmärtäähän sen. Iso perhe.

Asiasta kukkaruukkuun.. Mua vähän harmittaa se ku olin seurakunnan lapsi- ja nuorisokuoroissa laulamassa ni mun vanhemmat ei koskaan tullu kuuntelemaan meijän keikkoi. Vaikka mul oli sooloja. Kyl ne sit alkoi käymään keikoil ku siirryin aikuisten kuoroon. En siis aina saanu ees kyytiä niihin vaan jouduin pyytää kuoronvetäjää kuskaamaan mua. Miks ketään ei kiinnostanut?

En lapsena koskaan tuntenut oloani hyväksi. Se varmaan johtu siitä että meil kotoon keskityttiin aina niihin epäonnistumisiin ja huonoihin asioihin. Harvoin kuuli kehuja ku vei kympin matikan kokeen vanhemmille. Mut ootas vaan jos oli seiska. Hyvä ettei turpaan saanu. Ja siis mul ei koskaan oikeestaan ollu sitä ongelmaa ku mun huonoimmat numerot alko kasilla. Ja niitäkin oli hyvin harvoin. Kyl ne arvosanat semmosta ysii kymppii oli. Tuli narsistinen olo ku kirjoitin ton.

Mut niin. En kelvannut semmosena ku olin. Miettikää mitä semmonen rääkki dieetti aiheuttaa pienelle 8-vuotiaalle. Tietenki rupesin vihaamaan itteeni viel kovemmin. Ja ku mähän siis lihosin ku olin päivät yksin kotona ku olin 6v. Vaikee kuvitella et siskon poika joka on nyt 6, et hän olis yksin kotona päivät pitkät. No kuitenki. Sillon mä lihosin ihan silmissä. Söin suruun ja yksinäisyyteen. Mä siis saatoin laittaa mikroon pelkkää juustoa ja sit ketsuppia siihen päälle. Ja mun isä syyttää mummaa mun ylipainosta. Koska hänellähän "ei" ole mitään tekemistä asian kanssa. Ainakin aika onnistuneesti sai mut vihaamaan itteeni.

Mä muistan ku olin 9v ja yritin puhuu enkkuu ääneen ensimmäisiä kertoja. Olin siis vasta alkanut opiskelee enkkua ja pärjäsin siinä tosi hyvin ikäisekseni. Ni muistan ku sanoin jotain jossa oli sana "red" ni mun isä alkoi nauraa ja matkimaan mua. Sanoin sen kai jotenki väärin. Jäi kyllä traumat. Meni monta vuotta ennen ku uskalsin taas puhuu enkkuu ääneen. Miten tämmönenki on jäänyt mieleen. Nykyään mä voin nauraa kun isälle ku se puhuu enkkuu ihan päin persettä. Sillon lapsena kuvittelin et se on hyvä puhuu enkkuu. 

Mua kutsuttiin pienenä aina porsaaksi. Joskus se ärsytti. Olin varmaan 6v ku kerran mua taas sanottiin porsaaksi. Sanoin että jos kerran oon porsas ni tappakaa ja paistakaa mut sit uunissa. Ja muistan elävästi että olisin sillon halunnut kuolla. 

Ku me oltiin siskojen kanssa kouluikäsii ni meil oli tosi epänormaalit päivällispöytäkeskustelut. Tiiättehän... Ku perhe kokoontuu yhteen syömään kerran päivässä ni normaaleissa perheissä lapset, ja miksei aikuisetkin, kertovat päivän tapahtumista. Että miten on koulussa menny and so on. Mut ei meijän pöydässä, ei. Me puhuttiin siitä mitä kukin on sinä päivänä puhunu meijän isästä. Ei jumalauta oikeesti. Kuinka täynnä itteään voi olla.... Ei se sillon tuntunut oudolta. Mut nyt ku sitä miettii ni eihän toi nyt kerta kaikkiaan voi olla normaalia. 

Ja siis näitä mun isän sekoiluja on paaaaljon lisää. Esimerkiksi ku mun siskoil ei vissii matikka sujunu. Mä olin sillon varmaan 6v eli en viel koulussa ku mun isä piti mun siskoille matikan tukiopetusta. Eihän se vittu pää osannut opettaa. Etenkin mun vanhimmalla siskolla oli vaikeuksia matikassa. K-sisko kävi siis erityiskoulun. Ni sit ku K ei oppinu niitä asioita ni mun isä rupes raivoomaan K:lle että: kyl sun nyt pitäis osata nämä laskut ku sun 6vuotias siskokin osaa. Sekös teki hyvää meidän suhteelle.

Ja kerran ku oltiin syömäs ja joku halus ketsuppia. Puristi pullosta ketsuppia ja siitä tuli semmonen jännä ääni ja sit joku meistä alko nauraa ja sano että ketsuppi pieras. Siitäkös meijän isä suuttui. Alkoi raivomaan ja huutamaan että se on Jumalan pilkkaa. Se huusi että pitää pyytää anteeksi Jumalalta. Normaalia.. Aina sai olla varpaisillaan.

Nyt taas vaihtuu puheenaihe. Mut siis mä olin lapsena aivan vitun surkee leikkimään. Muistan ku me pienenä leikittiin "leikeillä". Me siis kutsuttiin pikkuleluilla (siis semmoisilla kindermunasta tulleilla leluilla) leikkimistä että "leikitään leikeillä". Meil oli iso laatikollinen niitä ja me aina yksitellen valittiin sieltä yksi lelu niin kauan kunnes ne oli loppu ja sit leikittiin niil omil valitsemil leluil. Nii kummiski ku me leikittiin ni oikeestaan vaan M-sisko ja K-sisko leikki. Mä ja Krisse lähinnä katottiin. Mut mul oli oikeesti samalla omat salaiset äänettömät leikit niillä mun valitsemilla leluilla. Ne oli semmosia... Erikoisia. No sanotaan vaikka että isoisän tekoset oli niis mun leikeis suures roolis. Hävettää kirjoittaa tätä tänne. Ku jo sen ajattelu hävettää mua. Mut joo.. Semmosta. Ei kukaan ees huomannu niit mun leikkei. Tarvitsisin psykoterapiaa että pääsis avaa näit juttui. Näit ja viel sairaampia juttuja oli paljon mun lapsuuden leikeis ja muis toiminnois. Mut pidin ne hyvin salassa.

Pikku avautumiset taas. Kiitos. Kiitos jos jaksoit lukea loppuun asti. Huomenna pitäis aspan hoitaja M:n tulla. Toivottavasti tuleekin tällä kertaa. Se on paras! 

tiistai 6. heinäkuuta 2021

Oliko se täällä?

 Soitin eilen yöllä osastolle. Siel vastas semmonen nais hoitaja A. Mä kerroin että musta tuntuu että se mies oli tääl. A vakuutti et ei ole ketään tääl ja rauhotteli. Se sano et: koita vaikka laulaa hiljaa ku siitä sä tykkäät ja sä oot hyvä siinä, tai mee kastaa kasvot kylmällä vedellä. Mä sanoin etten uskalla mennä kylppäriin ku pelottaa se mies. Sit A sano että: et sä voi omassa kodissa pelätä. Et kyl pitää uskaltaa mennä vessaan. Ja et ei siel ketään ole. 

Lopuksi se sano että koita noita juttuja ja jos ei auta ni soita uudelleen. 

No mä voitin pelkoni ja menin kylppäriin. Kastelin kasvot ja menin takas sänkyyn. Olo helpotti mut en saanu nukuttua. Valvoin kuuteen ja nousin sängystä klo 9.30. Eli kyl mä muutaman tunnin nukuin. Onneks. Huomenna ei tarvi herätä aikasin ku ei oo aamusta mitään menoo. 

Huomen en nää ketään hoitajaa mut to pitäis tulla aspan hoitaja M. Se on niin ihana ja sille on helppo puhuu. Toivottavasti se tulee eikä R. Vaikka on R:kin ihan kiva.

Aattelin hakee koneen tänne porukoille. Ollaan siis K-siskon kanssa talo ja kissa vahteina ku vanhemmat on asuntoauton kanssa reissussa. Nii. Ni aattelin hakee sen koneen ni voisin pelaa simssii. 

Mut joo. Toivottavasti saan ens yönä unta paremmin.

lauantai 3. heinäkuuta 2021

Maskit pois?

 Vittu että osaa ahdistaa. 

On muuten jännä juttu se et ku on tää korona setti ni näkee hoitajia pelkästään maskit naamalla. Tajusin eilen et en oo nähny aspan hoitaja M:aa koskaan ilman maskia. Ennen ku eilen. M oli ihan eri näkönen ku olin kuvitellut. Mut nätti tyttöhän se on. Maskin kanssa tai ilman.

Tekee mieli tehä tyhmiä asioita. Viinaa tai viiltelyä. Mut en aio. Mä oon vahvempi. 

Mä oon menossa kaverin häihin ja polttareihin täs kuussa. Sekin jännittää. Pakko pystyä. En tiiä kyl. 

Vittu. En saa unta. Pakko yrittää nukkuu.

sunnuntai 13. kesäkuuta 2021

Huomenna yritän taas elää. Jooko?

 Voiko elämä enempää mennä vitulleen. Hemmetti. Pettymyksiä satelee. Miten pääsen eteenpäin. 

Ärsyttää sekin että aspan hoitaja M jää lomalle.. Se on paras ja ihanin. Tiiän että en sais tälleen kiintyy hoitajiin. Niinku N:ään. Kaipaan sitä vieläkin. Mut mäkin oon vaan ihminen. En voi mun tunteille mitään. 

Hemmetti! Vittu! 

Ehkä mä selviin...

torstai 27. toukokuuta 2021

Onko tää umpikuja?

Mitä mun pitäs tehä? Jos se on totta.. Jos ei oo. En voi puhuu tästä kellekkään. En enää. En vielä. Kumpa mun elämä muuttuisi edes vähän normaalimmaksi. Sillon täkin olis hyvä juttu. 

Itsemurha unet on kauheita. Mutta raiskaus unet on vielä kauheempia. En koskaan pääse pakoon. Ne aina saa mut kiinni. Se mies ja mun isoisä. Ne satuttaa mua mun unissa. Mutta pahempi on se että ne satuttaa mua myös hereillä. Tai siis en tiiä tekeekö mun isoisä sitä kun se on jo kuollu. Mut se mies tekee sitä mulle. Sitä kipua. Sattuu. Tuntuu ku raiskattais. Se tekee sen jotenkin telepaattisesti. 

Voi kuulostaa oudolta. Mutta mä tiiän että se on niin. Se sanoo niin. Ja siitä ei saa puhuu ku muuten se satuttaa mua viel kovemmin. 

Maanantaina tai tiistaina, en muista kumpi päivä se oli, niinni aamusta heti ahdisti ja tuntuu sitä kipuu. Se vaan paheni koko ajan. Sit aspan hoitaja M tuli kotikäynnille. En muista mitä me tehtiin mut sain sanottiin että ahdistaa ja sattuu. Sanoin että en voi sanoo että mihin mua sattuu. M arvuutteli ja osui lopulta oikeeseen. Juteltiin jonki aikaa siitä. Vaik en olis saanu. Sitte se sano että sen tekis mieli halata mua. Sanoin että kyllä mua saa halata. Sit se tuli mun viereen istuu ja halas mua. Se tuntu hyvältä. Ja lievitti ahdistusta. En kauheasti muista mitä kaikkea siinä sit tapahtu. Mut M on ihana.

Emmä sit oikeen tiiä et mikä on.. Mut nii. Meen nyt nukkuu. Öitä. Kai.

maanantai 24. toukokuuta 2021

Hyvää yötä. Toivottavasti

 Helvetti ihminen osaa olla tyhmä. Minä siis. Mut ei se mitään. Tämmönen mä vaan oon. Vähän vielä olen. Mut en kauaa. En voi kertoa enempää. 

Oli tänään taas kotikäynti. Aspan hoitaja M on tosi kiva. Sille on jotenki helppo puhuu. Paljon semmosta mitä muille ei voi kertoa. 

Ja siis niin. Täs ei oo mitään järkeä. Kuuntelen täl hetkellä semmosta biisii jota kuuntelin sillon ku asuin siel tukiasunnossa. Mul oli tapana kuunnella tätä biisiä kun mä viiltelin. Ja nyt tekee mieli viiltää mut en aio. Vittu mä kaipaan sitä tunnetta. Mutta EI! 

Toivottavasti saan ens yönä nukuttua. Äiti laitto tänään kesken työpäivän mulle viestiä et miten voin. En tiiä miks.. sanoin vaan että ihan normaali olo. Niinku olikin siinä hetkessä. 

Mut juu. Meen nyt nukkumaan. Öitä

maanantai 17. toukokuuta 2021

Ne sanoo että mä joudun helvettiin

 Pelottaa nukahtaa tänä yönä. Ne sanoo että mä kuolen.. tosin en sit kyl tiiä et onko se hyvä vai huono juttu. Tä on ollu tosi rankka päivä. Ne huutaa taas kovin. Jos olisin jääny tänään omaan kotiin ni olisin varmasti tappanut itteni. Mut aspan hoitaja M ei jättänyt mua yksin vaan soitti äitille. En oikeen muista siit käynnistä paljoo...

On levoton olo. Ne sanoo että joudun helvettiin. Haluun kuolla mut en joutua helvettiin. 

Oonko sekopää? 

maanantai 22. maaliskuuta 2021

Miks tän pitää olla niin vitun vaikeeta

 Juu. Oon nyt valvonu kaks yötä ja kolme päivää. En pysty enää. Kuolenkohan kohta. Sydän pettää. En vaan pysty enää olla. Mitä mun pitäis tehdä?? Miten selviän? On ihan sumuista. 

Aspasta oli M hoitaja tänään käymässä. Sain kerrottuu sille semmosen asian jota en voi ees tänne kirjottaa. Se oli vapauttavaa! 

Flashbackit hyökkää mun kimppuun kun suljen silmät. Haluan nukkua mutta en pysty. En tiiä enää mitä mun pitää tehä. Pää niin täynnä paskaa. En pysty olee. Mä haluun kuolla. Ne sanoo että oon paha. Ja mä tiiän että ne on oikeessa. Ne käskee viiltää mut mä en aio. Mä oon vahvempi ku ne. Kai. Ainakin osittain. Ne valtaa mun mielen mut mä en tee niinku ne käskee. 

Vittu. Sais riittää jo. En pysty keskittyy ku yhteen lauseeseen kerralla. Joten tä on varmaan aika katkonainen postaus. Jotenki kuitenki katson tän kirjottamisen tarpeelliseksi. Vittu jos en saa ens yönäkään nukuttuu. Pelottaa jo ihan sikana. Koht pitäis mennä yrittää. Nukkumista siis. Mut ei viel. En vielä voi mennä nukkuu. 

Vai voinko? Vittu et osaa ottaa päähän. Laitoin kaverillekki viestii. Mut se ei oo ees nähny sitä viel.. Ja siis aatteli kutsuu sen kylään mut tuskin se enää tulee. En haluis olla yksin. Mut haluun pärjätä omas kotoon. Eli en haluu mennä porukoille. Silmis sumenee. En jaksa enää. 

Miksi mun pitää kärsiä tälleen. Ne haluaa että viillän. Mut en aio. En. Pakko pitää ittensä kiireisenä että se ei tunge mun pään sisään. En voi sulkea silmiä. Koen sen kaiken uudelleen. Kaiken sen paskan. Sen kivun ja häpeän. Miks? Miks mua rankaistaan tälleen. Ainiin. Tietty siks että oon paha. Vittu. En vaan jaksa enää. Mitään. En jaksa ääniä, en jaksa flashbackeja, en jaksa painajaisia, en jaksa elää. 

Sit pitäis miettii jotain korona rokotetta. EN VITTU JAKSA!!! Mä haluun kuolla... kai.. en oo ees siitä varma. Onko se vaan tää väsymys ja äänet vai onko se mun oma ajatus. Tänään yritin olla mahdollisimman normaali ja pärjätä ku M-hoitaja oli käymäs. Ja sit kans ku mentiin äitin ja K-siskon kanssa kauppaan. Äiti tietää että en oo nukkunu. Mut K.sisko ei.. ja en haluukkaan että se tietää. Ei se ymmärrä. Kukaan ei ymmärrrä paitsi äiti. Onneks edes se.

M-hoitaja yritti houkutella mua ulos mut en jaksanu. Lisäks aattelin et säilytän voimii kauppa reissuun. Oon vaan niin vitun väsyny. Vittu ku en jaksa.. Nään jo kaiken kahtena. Ihme että pystyn kirjottaa.. Mitä mun pitää tehdä? Miten pääsen yli tästä?????

Nyt lopetan tän itteni toistamisen ja päätän tän tekstin tähän. 

PS. M-hoitaja on ihana