Saanko mä ees siitä päättää?

Miks mä oon aina se joka antaa? Ja sit kun pyydän jotain kerran, kerran elämässä pyydän jotain ni.. niin... Enhän mä mitään ansaitse. Saan vaan sen minkä itse itselleni hankin. Mut miksi mua kiinnostaa enemmän se että toiset saa. En ansaitse mitään hyvää. Koska olen paha ihminen.

Ja siis mä haluan että kaikilla on hyvä olla. Mut mun mielestä mulla on oikeus pitää välit kaikkiin mulle tärkeisiin ihmisiin. Vaikka ne ihmiset ei olis tärkeitä jollekki muulle. Tiiättekö mitä mä tarkoitan. En haluu vihata ihmistä vaan sen takia että joku mun rakastama ihminen vihaa sitä. Mun mielestä mulla on oikeus omaan arviooni.

Mun pakko-oireet saa koko ajan lisää eri muotoja. Täytyy laskea hampaita harjatessa alas päin 120:stä. Ja kun otan vettä lasiin ni pitää laskea. Välillä kun katotaan rakkaan kanssa leffaa ja en pysty keskittyy ni pitää laskea sanoja. Rappuset, askeleet joissain tietyissä paikoissa. Tietyillä teillä pitää kävellä ruutuja pitkin. Suojatiellä ei saa osua valkoisiin. Ahdistaa et hana on jääny auki tai levy päälle. Stressaa että valot on jääny päälle. Yks mikä vaivaa ihan hemmetisti on se, ku me rakkaan kanssa harrastetaan seksiä, ni mun pitää laksee työnnöt. Ja oikeastaan kaikki muutkin jutut mitä me tehdään. 

Ja en siis tiiä mikä siin on ku mua ahdistaa jotkut ihan kummalliset asiat. Sen takia oon yleensä suurimman osan päivästä ahdistunut. Esim. mua pelottaa että karkkipussi tippuu sohvalta ja leviää lattialle. Ja siis se oikeesti ahdistaa. Ihan vitusti. En voi tehdä mitään tai keskittyä mihinkään niin kauan aikaa kunnes se karkkipussi on siirretty. Ja mua ahdistaa semmonen levoton käytös, esim. tuolilla keikkuminen(siis jonkun muun kun mun toimesta, ite en ees pystyis tekee sitä). Mua pelottaa et se henkilö keikkaa ja satuttaa ittensä ja kuolee tai jotain. Ja mä en pysty pelaa smart10 koska mua ahdistaa et ne vitun nappulat tai kortit tippuu ja menee sohvan alle. Ahdistaa pitää korttipakkaa olkkarissa, esim aliasta pelatessa, koska pelottaa että ne levii lattialle. Tämmösiä ihan pieni asioita, jotka muuttuu valtaviksi mun pään sisällä.

Ja eilen kun oltiin A-serkun kanssa kahvilla, me oltiin terassilla istumassa. A:n piti korjata mun kaulanauha ku siin oli joku solmu. Mua ahdisti aivan vitusti että riipukset tippuu lautojen väliin. Se oli ihan kauheeta. Mut ei onneksi tippunu. 

Jätin yks ilta lääkkeet ottamatta. Mä epäilin/epäilen että nä pakkoajatukset (jotka on siis ihan kamalia) johtuu lääkkeistä. Jätin yhen illan väliin ja oli ihan hirvee olo. Sanoin polin H:lle. Se sano ettei lääkkeitä voi lopettaa yhtäkkii. Mut kun mä halusin kokeilla että auttaako se niihin ajatuksiin. Ei auttanu. Niitä ei saa pois. Joudun  koko loppu elämän kärsii niistä.

Yritän hakee psykoterapiaan. Laitoin viestin kolmelle terapeutille. Mut ne ei oo vastannu. Yhdeltä tuli automaattivastaus että on lomalla ja H sanoi että ne on varmaan kaikki lomalla ATM. Ni ei oo tullu vastauksia. 

Seuraava intervallijakso tulossa ens kuun lopussa. Ja niin on onhan mul ne 30v synttäritkin elokuun 10. pv.

Mut joo.. olis paljon asiaa mut en enää jaksa kirjoittaa..

huomen laivalle though

Tiedän, kumman valitsisin.

 Oon onnellinen. Mutta erittäin stressaantunut ja ahdistunut. Mua ahdistaa oudot asiat. Tänään alkoi ahdistaa koska porukoitten asuntoauto on rikki. Miksi vitussa se mua ahdistaa?  Ja mua pelottaa koko ajan et jotain pahaa tapahtuu. Esim jos joku keikkuu tuolilla ni oon äärimmäisen ahdistunut. 

Rakas muutti tähän mun luokse. Tiistaina oli muutto. Mua ahdisti koko päivän ihan hirveesti mitä ihmeellisemmät asiat. Ja kun oon stressaantunut ja ahdistunut ni laskemiset pahenee. Laskin askeleita ja piti olla aina esim rappukävässä saman verran askeleita rappujen välillä. Jos ei ollut ni piti askeltaa paikal tai ottaa isompia askelia että tuli se tietty määrä. Ja rappuset piti tietty laskea. Välillä kun on pahana, pitää hypätä viimeisen askelman yli että tulee kolmosella jaollinen. Melkeen joka paikassa on 19 askelmaa, tai se on tosi yleinen ja ahdistava määrä. 

Ja pitää laskea kun harjaa hampaita tai ottaa kraanasta vettä. Mut nää nyt on aina. En ees pysty olee tekemättä niin.

Mut pahimmat on pakkoajatukset. Tai en tiiä mitä ne on. Mut ennen oon aina sanonut että mieluummin  pakko-oireet ku psykoottiset oireet. Ne on korvannut mun psykoottiset oireet pitkälti. Mut nää pakkoajatukset mä mielelläni vaihtaisin psykoottisiin oireihin. Mieluummin ääniä ku nää ajatukset...

Ja siis mul on tän stressin ja ahdistuksen myötä myös palanut vähän harhat. Mut ne on semmoisia mitä mul oli silloin ihan alussa. Joskus 18-vuotiaana. Eli esimerkiksi savua tai tulipaloja. Ja sit jotain itkua tai ovikellon ääniä. Ja semmosia random ääniä joita muut ei kuule, esimerkiksi jotai  piip ääntä tai kolinaa. Ja nää on semmoisia että en ees tiiä et ne on harhaa. Kysyn ympärillä olevilta ihmisiltä että kuulitko ton tai näetkö ton. Usein saan kieltävän vastauksen ja sit tajuun et se oli harhaa. Mut nä ei oo silleen pelottavia. Ei nä mukaviakaan ole mutta ei ahdista yleensä. Tai ahdistaa mutta ei se sisältö vaan se että ylipäänsä on harhoja. Et oonko taas sekoamassa.

Nukahtaminen kestää kolmisen tuntia vähintään. Turhauttavaa. Kun on väsynyt mutta uni ei tule. Nyt koitan. Öitä

Now you know

 Se mitä olen ollut, ei määritä minua ihmisenä. Se mitä olen tehnyt, ei enää kuulu tähän elämään. Kyllä, olen ollut maksullinen. Se uudelleen traumatisoi minua. Sitä kesti vain muutaman kuukauden ajan. Olen lopettanut ne touhut. Vihaan tekojani, mutta niitä ei voi enää muuttaa. Pitää vaan yrittää mennä eteen päin. Se sattui. En kerta kaikkiaan nauttinut siitä. Kysyin niinä aikoina useasti eri ihmisiltä: "Kuuluuko seksin tuntua hyvältä?" sillä siihen mennessä en ollut tuntenut mitään hyvää seksin aikana. Olen nauttinut seksistä vain nykyisen miesystäväni kanssa. Ne miehet keväältä 2021 välittivät vain siitä, että he saavat nautinnon. Tietenkin. Siitähän he maksoivat. 

Olen haaveillut laulajan urasta, mutta se jää haaveeksi. Minulla on liikaa luurankoja kaapissa.

Tälle kaikelle on syynsä. En nyt jaksa selittää. Ehkä joskus.

Vihaan itteeni

Vihaan öitä

Yöt on perseestä. Ahdistaa. Aina kun oon yksin. Rakkaan kanssa yöt on helpompia. Onneks hän muuttaa pien tänne. On ihan kauheeta aina sunnuntaina kun rakas lähtee kotikaupunkiinsa. 

Oltiin lauantaina porukoil poreammeilemassa. Tipuin rappuset alas. Mustelma kädessä. Oon kauhee koheltaja. Aina kaatuilemassa.

En malta odottaa perjantaihin kun rakas tulee.

Haluan magneetti ripset. Toivottavasti saan ne pian.

Pitäis rupee nukkuu. Öitä

Oonko valmis jättää kääntämät tätä vikaa korttii

 Vittu mä vihaan tätä elämää. Haluan kuolla. Vittu mä haluan kuolla. Meinasin taas mennä junanraiteille. Mut soitin rakkaalle ja hän puhu mut ympäri. Tää elämä on ihan perseestä. Onneks mulla on mun rakas. Ei oo muuta syytä elää. 

Mul on todella ahdistavia ajatuksia. Esim. ku en oo kotoon ni pelottaa et mun koti syttyy palamaan tai tulee joku vesivahinko. Me oltiin rakkaan kans leffassa perjantaina. Mul meni koko leffa ohi ku mietin vaan mun ajatuksia. Pelotti et jotain pahaa tapahtuu. Ja sit mä mietin kans muita juttuja. En vaan pysty seuraa leffaa. Mä rakastan kolmosen kertotaulua. Mä sitä lasken lähes non stoppina. Leffan aikanakin. Mä mm. keksin et miten isoista luvuista voi tietää et kuuluuko ne kolmosen kertotauluun. Silleen et niitten luvun numeroiden yhteen laskettu summa on jaollinen kolmosella. Eli kokeillaan esim. 325. 3+2+5=10 ei ole kolmosen kertotaulussa, koska 10 ei ole. Ja 324 eli 3+2+4=9 eli 324 kuuluu kolmosen kertotauluun koska 9 kuuluu!! Vittu! Kuin cool?! 

Nää ajatukset valtaa mun pään suurelta osalta päivää. Esim. kun harjaan hampaita ni lasken päässä kolmosen kertotaulua. Välillä häiritsee tv:n kattomista kun lasken sanoja. Ja sit kans parillisuus pakkomielle on muuttunut kolmosen kertotaulu pakkomielteeksi. Välillä. Se riippuu päivästä. Esim. just volumet, rappuset ja tämmöset... Pää täynnä.

Ja sit mulla on semmosia aivan sairaita, väkivaltaisia ajatuksia. Mut niistä ei puhuta. Ne on mun ja mun aivojen välisisä asioita. Mielellään tietenkin luopuisin niistäkin. Haluun niistä eroon mut ne valtaa mun aivot. Haluun ne pois. En oikeesti tiiä, mitä tehdä näitten kanssa.

Ja siis mullahan oli tossa taas semmonen nukkumiskausi. Nukuin yli 12 tuntia vuorokaudessa. Nyt taas en saa unta. Mä nukuin viime yönäkin jostain aamu seiskasta puol kybään.

Love you

 Tänään 6kk päivä rakkaan kanssa ❤ i'm deeply in love

Runo rakkaalle

En tahdo silmiäni ummistaa, 

jos sinä et ole lähellä.

En tahdo yksin nukahtaa, 

sitä pelkään eniten.

En edes tiennyt, 

että kosketus voi tuntua hyvältä. 

En voi enää edes kuvitella, 

millaista elämä olisi ilman sinua. 

En olisi muuta kuin yksinäinen tyhjiö.

Täysin vailla tunteita, rakkautta. 

Sinä olit se puuttuva pala.

Vihdoin olen kokonainen. 

Peilit on perseestä

 Siis oikeesti. Hyi vittu! Mä oon ruma. Oikeesti. Näin itteni yhes videos. JÄRKYTTÄVÄN NÄKÖNEN!!! Vittu en näytä ees ihmiseltä. RUMALÄSKI! Ei ihme et mua on haukuttu läskiks. Mä ansaitsen sen. Koska oon. Ja ruma! Vittu näytän joltain epämuodostuneelta paskan palalta. VITTU! En jaksa nähä itteeni. Oon niin ruma. Järkyttävä. Kerran joskus 13(?)vuotiaana tein silleen et viilsin mun jokaseen ruumiinosaan jota vihaan. Eli kaikkiin. Jalkoihin, käsiin, mahaan, tisseihin ja tietty naamaan. Tekis niin kovin mieli tehdä se uudestaan. Ehkä en kuitenkaan. 

Joo siitä puheen ollen. 3.9 tulee kaks vuotta viiltelemättömyyttä. Nice! Oon ylpee ittestän. (ja niin laskeuduttiin sitten narsismiin... taas) En vaan voi tuntee ylpeyttä itteeni kohtaan. En ansaitse sitä. Jos kehun itteeni ni tulee saman tien semmonen olo että oon narsisti. En saa, en voi, en uskalla, en pysty, en osaa kehua itteeni.

Aspan H oli eilen ja tänään käymäs, siis kotikäynnit. Eilen siivottiin. Ku oltiin lopetettu siivoominen, ni H sano että nyt voi taputtaa itteään olalle. Ja taputti itteään. Mä sanoin, että mä en voi. Sit se sano et hän voi taputtaa muakin. Sitte se taputti mua olalle. En vaan pystynyt. On pelottavaa olla ittestäni ylpee. En voi.

Sain vaihettuu lakanat tänään. Se on ärsyttävää puuhaa mut pakko välil. 

Oon viikot niin yksinäinen ku rakas ei oo tääl. Tulee viikonlopuiks mun luokse toisesta kaupungista junalla. Mä rakastan sitä. 💖

Mul on nyt joku neljäs kerta ku on silmätulehdus tässä kolmen kuukauden sisään. Onpas ärsyttävää. Kolmannen kerran silmätippoi ja jotain voidetta. Vittu ku osaa ärsyttää. 

Mul on ikävä Nellii. Se oli maailman paras koira.

Mut joo.. meen koht nukkuu. As if mä saan unta...

Me being happy. Extremely

Jooooo.. Ollu vähän taukoa täältä. Se johtuu suurimmaks osask siitä että oon alkanut seurustelee. Ei oo oikeen ollu aikaa kirjotella kun M oli koko joululoman mun luona. Hän asuu toisella paikkakunnalla n. 60km täältä. Opiskelee siellä. Sen takia ei voida joka päivä nähdä. M lähti eilen kotiin ja tulee onneksi huomenna takas tänne, ku on toi loppiainen. Mä oon niin onnellinen rakkaan kanssa. En oo varmaan koskaan ollu näin onnellinen.

Ja toinenki syy onneen. Nimittäin näin pitkän ajan jälkeen mun hyvää ystävää A:ta. Hänellä oli vähän vaikeempi jakso ja ei halunnut nähdä meitä kavereita ollenkaan. Onneksi kaikki on taas hyvin! 💖A tuli mun luokse. Tilattiin ruokaa ja katottiin leffa. Juteltiin kaikkee kivaa. Oon niin iloinen A:n puolesta.

Mul on myös ihanat ohjaajat aspassa. Etenki H. Me siivottiin tänään mun luona. En oo koskaan ennen suostunut siivoomaan ohjaajien kanssa. Oon jotenki kokenut sen.. en tiiä.. jotenki nöyryyttäväksi. Mut en tänään. Siinäkin asiassa mennyt eteen päin. 

Mul menee nykyään hyvin. Tosi hyvin! Mut on mul muutama asia. En haluu edes ajatella niitä ni en todellakaan pysty kirjottaa niitä tänne.

Ja sit sen yhen valehtelu. 😞 Mut siitä ei puhuta.

En haluu lopettaa tätä tekstii tälleen! Koska mun elämässä on tällä hetkellä enemmän hyvää ku pahaa! Joten: Olen onnellisempi kuin koskaan!!

Ristiriitoja mun pään sisällä

 Niin paha olo itteni kanssa. En ees tiiä mitä haluan. Tavallaan haluun nähä mitä tä elämä viel tuo mukanaan. Mut tavallaan haluun jo pois. Oon paha. Pahuus elää minussa. Miks tän pitää olla niin helvetin vaikeeta?? Miks? Eiks mut vois ampuu pois. Haluun pois. Jonnekkin jossa en enää koe olevani paha. Haluun Isän luokse taivaaseen. Tai.. Haluun traumaterapiaan. Ei oo muita vaihtoehtoja.

Sulkisinko viimein kannet, 

tän elämän, kuluneet?

Parempaan pääsenkö?

Vai manalaanko tieni vie?

Antakaa vastauksia.

Olen hukassa.

Tiedän että mua odotetaan siellä.

Mut onko aikani vielä?

Sun seurassa on hyvä olla. 

Mutta oot niin kaukana. 

Miks et voi olla täällä mun vieressä? 

Sun sylissä on turvallista. 

En haluu susta erossa olla.

En oo varma mitä haluun

 En ees oikeesti tiedä enää. Oon niin onnellinen, mutta yhdestä syystä en ole. Haluisin unohtaa sen jutun. Se vie turhan laajan alan mun päästä. En tiiä mitä tehdä sen suhteen. Kai mun on vaan pakko luovuttaa, vaikka en haluis. Halusin niin kovin sitä, mutta ei. Se ei ole totta. Pakko unohtaa. Toistaiseksi. Ehkä joskus se on totta.

Tänään ollu hankala päivä. Ahdistusta, ääniä ja kipua siellä. Se mies tekee sitä mulle telepaattisesti. Oli tänään kotikäynti mutta se meni vähän ohi multa kun ahdisti niin kovin. Onneks rakkaan ääni rauhoittaa. Hän laittoi mulle ääniviestin. En halua että rakkaasta tulee mun omaishoitaja, mutta tänään hän kyllä auttoi mua kun mulla on paha olo. Mä oon raskas lasti kannettavaksi. Toivon sydämeni pohjasta, että tässä ei käy silleen... noh en osaa ees sanoa, että milleen.

Oon syvästi rakastunut. Ja se tuntuu hyvälle!

Miks et voi olla iloinen mun puolesta?

 Kukaan ei vittu tiiä. Ei kukaan. Enkä siis haluukkaan et kukaan tietää. Parempi näin. Mut tarviin apua. Pahasti. 

Mun pitää kantaa huonoo omatuntoa siitä että mul on ihana poikaystävä. Koska k-sisko on syvästi kateellinen ja katkera siitä ettei tietyistä syistä johtuen pysty tuomaan kumppaniaan meijän vanhempien luokse ja mä pystyn. Oksettavaa että oma sisko on kateellinen ku mul vittu vihdoinkin menee hyvin. Ainakin päällin puollin. 

Mul ei koskaan oo ollut tällasta parisuhdetta jossa oikeesti tunnen todella suurta rakkautta jotain kohtaan. Tä on vaan niin ihanaa!

Rakas

Uusi alku.

Kohti parempaa huomista.

Matkani käy näin.

Olen vihdoin onnellinen. 

Sun sylissä on hyvä olla. 

Ei mitään niin pahaa ettei jotain hyvääkin.

 On tää ihan kauheeta. Mut tavallaan ei. Mut huomen pitäs mennä siivoomaan. Ku rakas tulee käymään. Se on ihanaa.

Oon kipee. En päässyt intervallijaksolle. Mut Mut..  Onneks sain puhelin ajan fyssarin kans. Sain vastauksia mun moniin kysymyksiin. 

Ja siis poli hoitaja H on ihana. Se vaan on paras. Sil on helppo jutella myös. Ja käytiin kirjastos. Meil vaan on aina niin kivaa.

Mut huomenna. Tai siis mitä? Nyt meni yli mun hilseen. En ymmärrä itteeni. Menee lujaa mutta ei hyvin. Kai. Mut rakastan mun ihanaa poikaystävää.

Onneks mul on ihana perhe. Etenkin make on ollu paljon tukena. Hieno mies. Syy siihen että en ole menettänyt toivoa miehiin. Onko toi lause nyt ihan järkevä? Kai tiiätte mitä tarkoitan.

Kiitos hei.

Not so great day

Paska päivä, lääkkeitten yliannostus(ei vakava, ja ei siis itsemurha mielessä vaan halusin oikeesti päästä eroon siitä järkyttävästä ahdistuksesta), opoilu joka päätyi terkkarin lepohuoneeseen. Kysyttiin et soitetaanko ambulanssi, lääkärille olis pitäny mennä mut mä en halunnu. Terkkari soitti johonki myrkytys keskukseen ja siel sanottiin että se määrä oli (THANK GOD ONNEKSI) niin pieni et ei mitään hätää. Suurta vitutusta, ja vieläkin suurempaa ahdistusta, sekava olo ja oksettaa, kylmä, PASKAA!!! Sattuu rintaan ja tuntuu et pitäis viillellä. Ja ottaa lääkkeitä. Enemmän,,,, mut ei ei ei, mä en haluu takas siiihen paskaan. En enää ikinä mee sairaalaan.

Mut venaan laiva matkaa, ku nään rakkaan <3 a="" ja="" kaveri="" mun="" nbsp="" p="" peesiin="" tulee="">

Hammas parka

Tuntuu et kaikki menee pieleen.. Tietsikan näyttö paskoo(kaikki mustat kohdat näkyy punasena -.-) VituttaaKKO?! Ja mun hammas lohkes, vaikka just kävin hoidattamassa sen ja siihen laitettiin väliaikanen paikka. Ja mun toinen korva ollu maanantaista lähtien lukossa. Kävin tänään hoitajalla puhdistuttamassa sen. Se tuntu oudlta, ku sinne laitettiin kauheella paineella vettä.

Olin eilen kuorossa. Ahdisti niiiin kovin. Meinasin jo lähtee menemään, mut sit päätin , et minähän en lähe mihinkään ennenku kuoro loppuu. Ja niin mä sit istuin ja koitin laulaa koko sen puoltoista tuntii. Mun teki niin mieli viiltää. Mut en aijo enää koskaan. Oon päässy näin pitkälle ilman, joten ei se tarve voi olla niin suuri. Ku kerran oon pärjänny ilman viiltelyä. Tätä on vaikee selittää... Mut siis yksinkertaistettuna mä voin paremmin, ku sillon ku viiltelin. Oon nyt huomannu sen. Vaikka pahoja oloja, viiltely halua, flash backeja, pelkoja ja ahdistusta tuleekin vielä.

Meen taas hammaslääkärille tänään klo 15 :/

Oon vähän huolissani mun raha tilanteesta. Kuntoutustuki/eläke tuli 7.10 ja sitä on koitettu jatkaa. Outoa, että hakemukset ja b lausunnot sun muut on laitettu jo kesäkuussa ja vieläkin se on käsittelyssä. Soitin sinne ja ne sano, et ne laittaa kiireelliseksi sen. Mut siel on varmaan kaikki kiireellisinä, joten en usko et se auttaa mitään... :/

Puhuttiin eilen psykoterapiassa mun pois muuttaamisesta. Siis omaan kotiin. Yleensä hoitajat/lääkärit painostaa mua muuttamaan pois, mut A ei ikinä. Ja se olin mä joka siitä alotti puhumaan. Mä kerroin, et rakas muuttaa mun kotikaupunkiin EHKÄ ens kesänä. Ja me tod näk muutetaan heti yhteen. Sanoin, et haluun sitä ennen asua yksin, ettei suoraan äitin sylistä M:n syliin. Tarviin sen itsenäistymis vaiheen. Ahdistaa tosin pelkkä ajatuskin muuttamisesta, mut pakko se askel on kuitenki jossain vaiheessa ottaa. Ens keväänä varmaankin..

Mut ei mul muuta. Huomenna äänitykset ja mun pitäis harjotella viel noi biisit. Eli Moikka!

Psykoterapiaa

Oon ollu viime päivät vähän hiljasempi.. En ite ees huomannu enkä tienny syytä, mut mumma ja äiti kumpiki kyselly mun vointia ja ollu huolissaan. Mä huomaan nyt kyl itekkin ja luulen tietäväni syynkin, mut sitä en tänne paljasta.

Meil oli äitin kanssa kiva päivä tänään. Käytiin subissa syömäs kana teriyaci subit ja jutskattiin kaikkee kevyttä :) Mut sitte,,, mä näin "sen miehen". Ei se tainnu olla se, mut se oli ihan samannäkönen. Mul meni hetkeks fiilikset, mut sit tsemppasin äitin takia, ja olo parantukin aika nopeesti. Äiti ei varmaan ees huomannu. Toivottavasti.....

Olin tänään psykoterapiassa. Kerroin mun hyvästä ystävästä, joka joutui/pääsi osastolle. Kerroin, että oon huolissani tästä tyttösestä. Jotenki keskustelu vaihto aihetta ja puhuttiin mun itsemurha ajatuksista(joita ei oo ollu nyt enää puoleen vuoteen). Kerroin, että ekan kerran ku suunnittelin oikeesti itsemurhaa oli kun olin 9-vuotias. Vihasin ja häpesin itteeni sillon. Lapsuuden traumojen  takia... Kannoin mukana syyllisyyden tunota ja häpeää. Kerroin, että ekan kerran sanoin sen ääneen ku olin 11-vuotias ja sain lähetteen lasten psyk.polille. Niihin aikoihin aloitin viiltelyn, mut ei kukaan sitä tienny. Sain mun ekat masennuslääkkeet, ku mul todettiin lapossa syvä masennut. Kerroin myös sen, että ajattelin sillon, että jos mä tapan itteni, ni säästän muut perheenjäsenet itsemurhalta, etenki K:n joka nykyään sairastaa skitsofreniaa. Sanoin myös, et oikeesti luulin sillon , että oon paholaisen lapsi. Toivoin kuolemaa ja olin varmaan vähän psykoottinen.

Sitte puhuttiin mun osastolle joutumisesta ku olin 15-vuotias. A:lla oli omia selityksiä sille, mut mun mielstä mä olin vaan masesntunu ja itsemurhahaluinen. Väsynyt tähän elämään. Kerroin, että sain sillon lääkityksen muuten kohdilleen, mutta musta tuli aggresiivinen. Ei siis fyysisesti mut henkisesti. Ja etenki koulunkäynti oli sillon vaikeeta. Mul epäiltiin sillon myös adhd:ta, mut ne epäilykset meni nopeesti ohi, ku todettiin, että oon entistä ahdiistuneempi adhd lääkkeiden kanssa. Eli mä olin vaan levoton, ku voin niin huonosti. 

Nyt haluisin vaan puhuu rakkaan kanssa. Mul on niin kova ikävä sitä :((

Rakastan

Mä ja M mentiin eilen kihloihin :) Oon niiin onnellinen. M kosi ja mä vastasin myöntävästi. :)