Näytetään tekstit, joissa on tunniste paha olo. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste paha olo. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 5. syyskuuta 2021

Vittu

 Vittu et on taas niin vaikeeta. Ahdistaa ja vituttaa kaikki. Tekis mieli vaan vajota uneen.. vaikka lopullisesti. Vittu. Mitä mä teen? Mul on niin paha olla. Itteni ja monen muun henkilön takia. Mitä mä teen? Haluisin vaan vittu viiltää ranteet auki. Tai  jotain.. Pakko vaan yrittää jaksaa. Me mennään huomen äitin kanssa uimaan. Pakko jaksaa pitää kulissit yllä. En haluu et äiti tietää kuin paha olo mul on. Ansaitsen kaiken tän pahan. Koska oon paha. En halua traumaterapiaan. En halua hoitoa enää. En haluu yhtään mitään. Ahdistaa. En halua apua. En haluu mitään. 

Ei kukaan ymmärrä. Pakko ryhdistäytyä. Ku se oliski niin helppoa. VITTU! Asioita joita en olis halunnu kuulla. Ja nyt joudun kantaa niitä mukanani.. Kui sen piti kertoa siitä? En voi tehä yhtään mitään asialle. 

Helvetti.. Nyt on oikeesti paha olo. En tiiä mitä teen. 

sunnuntai 25. huhtikuuta 2021

Yksinäinen

 Mä vihaan olla yksin. Tulin kämpille porukoilta tänään joskus kahden aikoihin ja kello tulee vasta kuusi ja oon jo ihan vitun ahdistunut. Mä vihaan tätä.. 

Mul on iso perhe. Meitä on lapsia viis plus porukat. Eli seitsemän yhteensä. Oon tottunut siihen että aina joku on lähellä. Vaikka oonkin jo joku seitsemän vuotta asunut omillani ni tuntuu silti hankalalta. En mä osaa olla yksin. Kaikki paska tuntuu pahemmalta ku ei oo ketään jolle puhua ja vaihtaa ajatusta. Tietenkin mun täytyy oppia olemaan yksin ja kohtaamaan ne ajatukset ja todeta ne itelle ja päästä niistä yli. Päästää ikään kuin irti niistä. 

Ahdistaa ihan sairaasti. Äänetkin koittaa tunkee päähän. Mut mä voitan ne. En viillä. 

Vappuna me hengaillaan mun A-serkun kanssa. Ei juua alkoholii. Tehdään jotain kivaa. Ja meen yöks A:n luokse. 

Okei nyt taas vitun vaikee keskittyy joten moikka. VITTU.


keskiviikko 15. heinäkuuta 2020

Vittu et osaakin vituttaa

Tää päivä on ollu ihan vitun perseestä. Toivottavasti huominen ei oo yhtä paska. Ja nyt pitäis muka pystyy rauhottuu nukkumaan yksin. Tekis mieli viiltää tai ryypätä tai jotain. Mitä vaan.

Haluisin soittaa aspan päivystysnumeroon mut en usko et siit olis mitään apua. Ja samal en myöskään halua häiritä niitä ihmisiä. Niil on varmaan tärkeempiäkin ihmisiä siel ku mä jotka haluu soittaa sinne..

Tulispa huominen nopeesti

keskiviikko 4. joulukuuta 2019

Miks mun piti syntyä?

Eihän täs oo enää mitään järkee. Eihän? Mul on taas paha olo. Mut on pakko taistella. Vai onko? Jospa mä vaan esitän hyvinvoivaa että pääsen pois täältä. Mut pystynkö esittää? Vai paistaako se musta läpi? Vai pitäiskö nyt hakee yks temesta? Auttaiskohan se? Mut tarkottaako se että haen tarvittavia että en oo kotikuntonen?

Tuleekohan se hyvä elämä viel jossain kohtaa vastaan? Vai onko mun elämä tällasta loppuun saakka? Teenkö lopulta kuitenkin itsemurhan? Onko mun turha taistella kohtaloa vastaan? Elänkö vielä vuoden päästä? Vai olenko saanut tämän elämän jo päätökseen? Too many questions.

Ei riitä että mul on itteni takii paha olo siitä mitä mulle tehtiin pienenä. Mun pitää myös kantaa huonoo omatuntoo siitä kuinka paljon se satutti mun perhettä. Mun takia ne kaikki joutuu kärsimään. Mä vihaan mun vanhempia ku ne teki mut. Niitten vika et ne joutuu nyt kärsii.

Epäreilu elämä

tiistai 3. joulukuuta 2019

auttakaa!

En tiiä mitä mulle tapahtuu. Oon jumissa näissä ajatuksissa.

Auttakaa mua. Mä tarviin apua. Auttakaa! Joku! Viekää tää paha olo pois. Mä pyydän. Ahdistaa liikaa.

Älä koske muhun. Oot liian lähellä. Anna mun olla. Älä tunge sitä mun sisään. Mä pyydän. Se sattuu. Sä satutat mua ja siks mäkin satutan mua

Apua! Miks kukaan ei tuu auttamaan? Miks oon yksin? 

sunnuntai 1. joulukuuta 2019

paha olo

Nyt mä tunnen sen. Vointi on taas muuttumassa. En tiiä mistä tää johtuu. En vaan jaksa yhtä kokonaista päivää. Se on liikaa. Kumpa päivä kestäis vaan neljään asti ja sit olis jo aika mennä nukkumaan ja seuraava päivä alkais. Vaikka ei nukkuminenkaan oo hyvä juttu.

Mä en jaksa enää uskoa. En edes toivoa enää. En usko et tää muuttuu tästä. Pääsen kotiin mut pian oon täällä taas. Mikä vitun järki täs on? 

Revin ruven tosta minkä olin jossain vaihees raapinu auki. Mä luulen että ihmisten on vaikee ymmärtää sitä mutta kipu tuo hallinnan tunteen mun kehoon. Mä päätän milloin se tapahtuu. Mä päätän mun kehosta. Ei kukaan muu.. ja se myös samalla vie henkisen kivun pois. Ja sillon ku mul sattuu sinne ni se auttaa kun saa kivun jonnekki muualle.

Mun mielestä yks mies hoitaja kuvas hyvin sen mitä siin muun muas tapahtuu. Kun se selitti et ku sil oli paha palovamma kädessä ni se hakkas jalkaa vasaralla. Se palovammakipu oli vittumaisempaa kipua ku se vasara kipu. Vaikka se vasara kipu oli kovempaa. Sama juttu mulla. Henkinen kipu on vittumaisempaa ku se kipu jota aiheutan itelleni. 

Mä löysin vessasta kynsileikkurin. Yritin rikkoo sen ku sil vois viiltää. Se on varmaan ihanan terävä. En saanu sitä rikki. Mut sil voi tehä pienii kirveleviä pintanaarmuja. Otin sen itelleni.

Tekis niin kovin mieli viiltää. Syvälle. Ah sitä hallinnan tunnetta. 

Ajatukset on taas pahoissa asioissa. En halua ajatella niitä. Niitä miehiä. Kumpa mä vaan kuolisin pois. Kaikil olis parempi.

Mua pelottaa et joudun kuntsarille. En haluu sinne. Siel on pelottavaa. Haluun jo kotiin. Mut kun ei mul oo enää kotia. Mua vaan halutaan jatkuvasti siirtää jonku toisen vastuulle. Voi ku mä kuolisin. 

Mä oon mädäntyny sisältä. Se mätääntyminen alko jo lapsena. Mul on enää ulkokuori jäljellä.

Kaikki täällä osastollaki vihaa mua. Paitsi v. Ainakin mä luulen et se ei vihaa mua. Mut varsinki t joka on ennen ollu tosi ihana mua kohtaan, on alkanu vihaamaan mua.

Vittu. En haluis ajatella niitä hetkiä. Ne menee päällekkäin. Välil uneskin ne on kummatkin raiskaamas mua. Vaikka ne jutut on ihan eri tapahtumii. Ne menee päällekkäin. Vittu. Nyt tekis mieli viiltää...

keskiviikko 29. maaliskuuta 2017

Voin huonosti... huonommin....

Paskaa.... Menee ihan vitun perseelleen nyt..En ees tajuu miten  oon taas vajonnu tänne. Yks pikku juttu ja alko alamäki...outoo tästä tekee se, että se pikku juttu on tapahtunu monesti aiemminki, mut nyt se jotenki kolahti pahemmin. Ja varotan jo nyt et voi olla sekava teksti vähien unien takia....

Eli siis oon nyt käyny sosiaalistentaitojtenryhmässä  maanataisin ja torstaisin. Siel on menny tosi vaihtelevasti. Voin joskus tehä postauksen siit mut nyt en puhu siitä. Mä olin ihan normisti maananataina ryhmässä ja meni ihan ok. Ku tulin pois sieltä ni näin sen miehen taas. Siitä se alko.. Menin taas ihan paniikkiin ja pahinta siin oli se et olin just venaamassa bussii ja olin siis sidottu siihen paikkaan. En voinu mennä pakoon. Näin ku se läheni. Ahditus oli katossa. En tiennny mitä tehdä. Sit se tuli kohalle ja moikkas, niinku mitään pahaa ei olis koskaan tapahtunu. Mul pimeni hetkeks, ahdisti. En olis pystyny yhtään puolustautuu jos se olis hyökänny kimppuun.. Pelotti vitusti ja aloin taas kuulla ääniä. Aluksi sellasia jotka varotti: "Se haluu satuttaa sua" "Se on vaarallinen" "Mee pakoon, juoksejuoksejuokse..." jne.. Sit nousin bussiin. Olo vaan paheni. Ajattelin et mitä jos se olis mun perässä noussukki bussiin. Olisin ollu vankina siellä.

Sit nousin kotini kohdalla bussista pois. Menin sovitusti kuntoutuskodin yhteisiintiloihin asukasinfoon, vähän myöhässä sosiaalistentaitojenryhmän takia. Menin aluksi istumaan siihen pöydän ääreen missä kaikki oli. Ainoa vapaa paikka oli kahen miehen välissä. Ne on mulle kaikki tuttuja ku ne on mun naapureita, mut en pystyny olemaan siinä. Menin sit sohvalle istuu erilleen muista. Siinä meni taas kuulumiskierros. Kuulin yhä ääniä. Sit jostain syystä vajosin harhamaailmaan. Katosin kokonaan tilanteesta ja aloin myös tuntemaan juttuja. Flashbackit alkoi. Tunsin, kuulin ja jopa haistoin sen miehen ja sen tilanteen. Mua alko sattuu alapäähän. Tuntu ku olis ollu siin raiskaustilanteessa. Sit havahduin ku mua kutsuttiin. Oli mun vuoro kertoo viikonlopusta. En saanu sanottuu mitään. Oli liian paha olo. Kohautin vaan harteita ja sit siirryttiin seuraavaan ihmiseen. En oikeen muista mitä siinä ympärillä tapahtui, mut mun flashbackit oli voimakkaina. Kuulin kaikkee mitä se mies sano sillon. "Sandra älä häpee ittees, tätä ei tapahtunu. Mitään ei tapahtunu".... kuulin kaikkee muutaki. "Se oli sulle ihan oikein, tapa ittes vitun huora....."......

Olin käpertyny kasaan. Pitelin jalkoja tiukasti yhdessä. Olin siellä sen miehen luona, vaikka istuin siinä kuntoutukodin sohvalla. Yritin estää sitä raiskaamata mua, mutta vaikka kuinka puristin reisiä yhteen, se kipu ei loppunu. Sit kaikki muut oli lähteny ja kuntoutuskodin omahoitaja T tuli kysymään multa, että mikä mulla on. Kerroin että näin miehen. "Onko sulla ääniharhoja nyt?" nyökkäsin. Sanoin että myös tuntuu ku raiskattais. "Niin ne on niitä kosketussharhoja", T sanoi. En muista mitä kaikkea siinä tapahtui, mut myöhemmin T tuli taas mun viereen ja sanoi, että saattaa mut kotiini ja avattais yhdessä TV, että saisin muuta ajateltavaa. Sen työaika oli jo lopussa. Me sit yhdessä käveltiin mun kotiin, melkeen viereiseen asuntoon. (tää on rivitalo siis). En muista mitä kaikkea siinä sit juteltiin. Olin vaan puoliks läsnä. Jotain T sanoi, että mun pitää päästä yli niistä harhoista. Sanoin että mua pelottaa. T sano: "Mut se tilanne on nyt ohi ja sä selvisit siitä" Mä sanoin että se tilanne ei oo ohi. "On se. Me ollaan täällä sun asunnolla ja täällä ei oo muita ku me kaksi. Päästät vaan irti niistä harhoista" Mä sanoi siihen: "Mut se on tosi hankalaa ku oikeesti sattuu fyysisesti" T sano ymmärtävänsä, mut kehotti suuntaamaan ajatukset muihin asioihin.

Sain sen tv:n päälle ja otin T:n kehotuksesta tarvittavan. Olin yhen jo ottanu aikasemmin. Sovittiin että meen aamulla käymään yhteisistilois. Sit T:n piti lähtee ja mä jäin "kattomaan" TV:tä. Todellisuudessa vajosin taas harhamaailmaan. Jonkin aikaa meni ja sit vähitellen aloin nousta pois sieltä. Sit se olo meni joksikin kolmeks tunniks ohi ja mä yritin tietoiseti tehä jotain etten vajois sinne uudestaan. Mut sit piti mennä nukkumaan..... siit se alko taas. Yritin T:n ohjeiden mukaan suunnata ajatuksia muualle. Mä koitin kattoo ohjelmii, kuunnella musaa, piirtää, kirjottaa ja jopa laskee matikkaa, mut mikään ei auttanu. Mä vaan kärsin koko yön. En nukkunu silmäystäkään . Sit kello tuli jotain yheksän ja mä menin yhteisiintiloihin kuten oltin sovittu. T jutteli jonku toisen asukkaan kanssa ja mä parkkeerasin taas siihen sohvalle odottamaan. Harhat oli yhä päällä. Sit se toinen lähti ja T tuli siihen mun luo. "Älä vaan sano, että sä et oo nukkunu" Mä kerroin illasta ja yöstä. "Onko nyt harhoja?" "On", mä vastasin. "Sun pitäis nyt ehdottomasti saada nukuttuu. Soita sun äidille, että se tulee hakee sua heidän luo ja koita nukkuu vähän" No mä sit tein niin ja äiti haki mut. En saanu nukuttuu porukoillakaan, mut olo kyl parani huomattavasti.

Sit illalla palasin kotiini. Hetken oli hyvä olo ja sain siivottuu ja tiskattuu. Olin koko ajan siinä pelossa, että paha olo palaa taas ja niinhän se palas taas kun menin sänkyyn. Edellis yö toistui ja mulla oli aivan kauhee olo. Harhat ja flashbackit. Välil mä vaan pyörin sängys tuskissani. Vikan kerran katoin kelloo vähän ennen viittä. Sit olin nukahtanu ja heräsin kasin aikoihin. Eli joku kolme tuntii sain nukuttuu... Kuntoutuskodis on täl hetkel opiskelija ja se tuli sovitusti käymään puol 11. Meijän piti tehä ruokaa mut hellaa ei saanu käyttää, koska huoltomies oli just liimannu jonku listan siit virestä. Mä olin tyytyväinen koska en olis jaksanu. Opiskelija lähti sit menee ja muistutti mua peliryhmästä joka oli klo 12.30-14. Sanoin että meen sinne, mut en sit pystynykkään kun sen aika koitti. Oli taas niin paha olo. Opiskelija kävi hakemassakin mua, mut mä en lähteny sen mukaan. Se sano, että lähettää T:n käymään mun luona. Ei T sit tullukkaan. Laitto vaan tekstiviestin että peliryhmä alkanu ja mä laitoin sille että en pysty tulemaan.

Sit joskus varttii vaille neljä T tuli mun luokse käymään. Kerroin etten oo nukkunu ku kolme tuntii viime yönä ja että en ollu myöskään eilen päivällä saanu nukuttua. T sano että pitää soittaa  mun poli hoitajalle. Se kävi soittamas ja tuli hetken päästä takasin. Sovittiin sitten että saan ottaa yhen tarvittavan vielä iltalääkkeiden kanssa jos se vaikka auttais. Toivotaan... Sit puhuttiin yhestä vertaistukiryhmästä joka on netis. Oon lukenu siit jonku artikkelin joskus ku polihoitaja oli antanu mul luettavaks. Voi olla että huominen sos.tait.ryhmä perutaan koska toinen vetäjä oli ainakin tänään kipeenä kuulemma. Mut mul on tapaaminen A-papin kanssa klo 14:30. Sanoin siitä T:lle ja sanoin että en ehkä uskalla mennä sinne. T sano että mä en saa pysäyttää koko elämääni nyt. Ja että se voi vaikka saattaa mut bussi pysäkille. En sit tiiä.... Sit kello tuli jo puol viis ja T sano et sen pitää mennä jo hakee sen lasta päiväkodista. "Pärjääthän sä? Kutsu vaikka K-sisko käymään.Ja tee jotain ruokaa" En ollu siis syöny mitään koko päivänä, ku kokkaus oli jääny väliin. Mä sanoin vaan et joo. "Pärjääthän sä?" T sano viel ovelta. "Joo", mä sanoin. "Hyvä, kyllä sä pärjäät. Huomiseen!" Sit se lähti ja paha olo paheni.

Kutsuin sit K-siskon kylään ja tein ruokaa. Kun K tuli, ni olo parani taas huomattavasti. Meil oli ihan kivaa. Se lähti joskus kasilta ja sit taas oikeen ryöpsähti semmonen järkyttävä ahdistus. Oon nyt yrittäny pitää ajatukset kasassa. Siihen on auttanu tää kirjottaminen. Pelottaa ku koht pitää taas mennä nukkuu. Palaako taas kaikki paska mieleen. Tä on nyt jotenki ollu voimakkaampaa ku aiemmin...

Nyt meen koittaa nukkumista. Hyvää yötä ja sori ku taas näin pitkä postaus.

perjantai 1. elokuuta 2014

I hate me more than you do

Pää täynnä sairaita sadistisia ajatuksia mm. raiskaajaa kohtaan. Hoitaja T sano et on hyvä ettei kaikki viha kohdistu enää itteeni niin voimakkasti että viiltelisin. Mut jos se tietäis millasii mun ajatukset on, ni ei sanois tolleen. Se kysy et oonko kirjottanu niitä ajatuksia ylös. En oo, sillä haluun ne vaan pois mun päästä... En siis aio tännekkään niistä kirjottaa... Ainakaan nyt.. Mut sairaita ovat.

Toisaalta vois helpottaa jos sais puhuu niistä, mut kai mun on vaan venattava tiistaihin ja yritettävä siel psykoterapeutti A:lle puhuu.. jos pystyn.

Mul on paha olo.. yritän olla pilaamatta äitin lomaa, joten pakko kai vaan anataa tunteiden kasaantua. Harhoista en puhu nyt äitille ollankaan.. Vaikka haluaisin. Koitan nauraa ja hymyillä, mut se sattuu.. Huomasin jo sillon kolme vuotta sitte(vai kuinkakohan monta vuotta siit jo on) DKT:ssa, et jos ei hymyilytä ja hymyilee silti, ni se sattuu. Siis ihan fyysisesti. En ymmärrä mun vartaloa..

Vihaan mun vartaloo muutenki. Se on ruma..  ja se tuntee juttuja joita ei oikeesti tapahdu. Ja se on muutenki kaikin puolin häväisty ja rikottu. VIHAAN MUN VARTALOA YLI KAIKEN!


perjantai 27. joulukuuta 2013

shittii

Pyörii päässä se raiskaus.. Tällä hetkellä eniten se, ku mul oli Krissen paita päällä ja se meni rikki, ku se mies oli niin kovakouranen. Anteeksi :( kauheen paha olo siitäkin

tiistai 25. syyskuuta 2012

Not likely, if you figure

Tänään on ollu tosi vaikee ja rankka päivä. Heräsin kauheessa ahdistuksessa, ja sainki aamulääkkeiden yhteydessä tarvittavat. Siit muutama tunti eteenpäin, ni aloin kuulee ja näkee juttuja. Ihan selvästi joku istu meijän huoneen tuolilla. Tummapukunen ja kasvoja ei näkyny ollenkaan. Samalla kuulin epämäärästä miehen muminaa. En oo varma, et puhusko se mies jonka näin, vai tuliks ne äänet ulkopuolelta. Ku lähin pelon ja ahdistuksen saattelemana pois huoneesta, ni mies jäi sinne, mut äänet tuli mukana. Alko erottua sanoja, kun mä jäin kuuntelemaan. "kill yourself" "cut cut cut" "deeper, cut deeper" "Sä olet huono ihminen ja sä ansaitset pelkkää pahaa" "die die die" Ja niin edespäin. Enkkuu ja suomee sekasin... Meinasin rupee raaputtelee arpia auki, mut päätinki mennä ennemmin kysyy kansliasta apua. Hyvä minä!

Menin sit sinne kansliaan ja sain lisää tarvittavia, plus et yks hoitaja tuli mun kanssa juttelee. Se kosketti mun reittä. Ja se ei tuntunu niin kamalalta ku muistin. Se toi itseasiassa turvaa. (kyseessä oli siis tietty naishoitaja,mä en työskentele yhdenkään mies puolisen kanssa, koska mua pelottaa niin paljon, et jos se jättää traumat) Se hoitaja ei tienny oikeen et mitä sanoa, se vaa toisti "muista että sä oot täällä turvassa"

Syönnin jälkeen sain taas tarvittavia, ku mul jatku harhat. Tai ne oli vissiin välissä pois, mut sit ne alko taas. Ja kauheet flashbackit. Se autto aikanaan. Illalla se olo tuli taas takasin, ut tarvittavia ei ollu enää jäljellä. Piti ottaa yhteyttä päivystävään lääkäriin joka määräs et saan ottaa viel yhen satsin kumpaakin tarvittavaa lääkettä. Toivottavasti näitten avulla saan nukuttuu yön.

En oo tehny tänään muua ku olla ja kärsiny. Krisseki soitti et jos nähtäis tänään, mut mä en pystyny. Ja nyt mul on kauhee olo siitä... Olis kai pitäy yrittää väkisin mennä, mut ei, en pystyny. Olin niin harhainen, ettei siit tiiä mitä siinä olis voinu tapahtua. Sori siskot, jos luette tätä. Ei oo mitään mitä mä tekisin mielummin ku hengailisin teijän kanssa, mut mulla oli niin kauhee olo. Huomen?? Jos nyt sit ikinä pääsen viel lähtee täält enää.

Mä kerroin hoitajille, et en uskalla sanoo, jos mulla on harhoja, koska pelkään et joudun sen takia takas psykoosiosastolle. Yks semmonen kiva hoitaja vähän naurahti ja sano, "no ei sua nyt sen takia siirretä, Vaan jos suhun ei saa minkäänlaista kontaktia ni sitte voi tulla siirto. Mut tää on ihan hyvä paikka sulle, vaikka sulla onki niitä harhoja" Ihanaa ja lohduttavaa kuulla :)

keskiviikko 19. syyskuuta 2012

Kaksi on suuntaa hississä, upp and down, up and ddddddadada

Tänään taas kauheita flash backei. Ja teki mieli viillellä ku ahdisti niin kovin. Sit menin sanoo hoitajille. Sain tarvittavia ja kaikkist kivoin hoitaja koko ossalt tuli juttelee mun kanssa. Me juteltiin aika paljon mun kokemista traumoista. Siiis ihan silleen pääli puolisesti. Mä kerroin mitä oli tapahtunu ja se ymmärsi. Siinä kaikki mitä mä tarviin, jonku joka kuuntelee ja yrittää ymmärtää mun pahaa oloo. Se sano, ettei se voi koskaan tietää miltä musta tuntuu, mutta se ymmärtää miksi musta tuntuu siltä miltä musta tuntuu.. Menin jo itekki sekasin tätä kirjottaessa, vaikka oikeestihan toi on ihan looginen lause.

Me juteltiin kans siitä et ku mä pelkään kaikkii miehii tääl osastolla. Se yritti vakuuttaa mua, et ei oo mitään hätää. Ja kieltämättä mul tuli turvallisempi olo. Toi on niin ihana hoitaja <3 br="br"> Kerroin sille myös sen, et miten mul oli jo melkeen terveen paperit käsissä, ku sit tuli se raiskaus ja taka pakki. Se hoitaja sano, että tämmösistä isoista pahoista asioista ei voi koskaan päästä yli, mut niitteen kans täytyy oppii elämään. Kerroin myös et miten psykoosipäiväosastolla olo helpotti ja paransi mun vointia. Sit se sano, et se yrittää hommata mulle paikan sinne, ku pääsen pois täältä, ku siit kerran on ollu apua. Se olis kyl tosi kivaa, jos pääsisin sinne.

Lopuks se kysy viel, et kaipaanko mä omasta mielestäni viel sairaalahoitoa. Ja ekan kerran koko tän hoitojakson aikana mä sanoin rehellisesti, että kaipaan. Ainakin nyt on vielä sellanen olo et en pärjää ilman sairaalaolosuhteita. Vitutti myöntää se, mut tehty mikä tehty. And that's who I am(now)....

Äiti tulee hakee mua kohta. Me mennään shellille kahville :) Kivaa! :) Ja se meni niin smoothisti. Mä kysyin ja hoitaja kysy lääkäriltä ja hoitaja tuli kertoaan vastauksen. Niin helppoa. Tuol toisella osastol olis pitäny ppitää varmaan hoitoneuvottelu aiheena: Saako Sandra mennä kahville äitinsä kanssa. Onneks mä oon täällä.

En oo varma et oliks mä jo kertonu, mua uhkailtiin eilen, et jos viiltelen ni se on välittömästi siirto takas tonne psykoosiosastolle. Hoitaja joka kerto ton lääkärin määräyksen, oli itekki vähän ihmeissään siitä, mut ehkä toi onki hyvä uhkaus, koska nyt todellaki pinnistelen sen kans etten viiltele. En meinaan haluu takasi sinne.

Onko kellään mitään ehdotusta sadannen postauksen aiheeseen? Anything goes... Olis kiva tehä välil jotain muutaki tähän blogiin. Mä laitan jonkun mun laulaman lauluvideon tai jotain?

perjantai 14. syyskuuta 2012

Ei kotilomia, mut ehkä osaston vaihto!

Tapasin tänään lääkärin. Me juteltiin kaikenlaista. Se kyseli mun voinnista ja mä valehtelin vähän. En kauheesti mut vähän. Ihan vaan siks et pääsen takasi mielialahäiriöiden osastolle. Mä pääsenki sinne jos menee hyvin viikonloppu ja jos siel on tilaa. En pääse lomille vielä ennen maanantaita ainakaan. Se on kyl tosi ärsyttävää, mut ei voi mitään, mä yritin kaikkeni, mut lääkäri oli sitä mieltä, et liian vähän aikaa menny hyvin(eli siis "ilman" harhoja). Puhuttiin kans siitä et mä voisin mennä osastojakson jälkeen psykoosipäiväyksikköön jos siel on tilaa sillon ku pääsen pois. Se olis tosi kiva juttu, siel oli nimittäin kaiken kaikkiaan tosi kivaa. Ja siitä oli mulle hyötyä. Sen neljän kuukauden jälkeen mä olin kuin toinen ihminen. Ja mähän voisin käydä siellä, vaikka kävisin kouluuki, koska mul on kouluu vaan ilta aikaan.

Mul on ollu aika hankala päivä tänään. On itkettäny koko päivän. Mut se johtuu ihan vaan koti-ikävästä. Paitsi siin hetkes ku piti pakosta mennä päiväkahville(ku tääl on joku sellanen et perjantaina kaikki hoitajat ja potilaat menee yhes siihen pieneen ruokailutilaan kahville) Kolme erii hoitajaa tuli hakee mua. Kahelle ekalle sanoin, etten tuu. Kolmas sit vähänniinku pakotti mut menee, ni menin. (vaikka en ees juo kahvia). Istuin hetken siellä kauheessa mölyssä. Tuntu et niit ihmisii oli joku sata, ku kauhee meteli. Mua ahdisti ihan hirveesti. Ja sit lähdin itkien pois siiitä. Kukaan ei onneks huomannu tai tullu sanomaan mitään siitä. Menin omaan huoneeseen. Oon keksiny yhen rauhottavan jutun, nimittäin tommonen kertakäyttömuki(ja juu olen käyttänyt rikkinäistä sellaista viiltelyyn epätoivosena hetkenä) Mut tää on rakentavampaa, nnimittäin sen puristelu. Siitä tulee ihana ääni ja se tuntuu mukavalta ja on kivaa. Kannattaa kokeilla. Ja puhun nyt nimen omaan muovimukista.

Äiti tulee onneks käymään tänään. Se tuo mulle suklaata ja pepsi maxia <3 jee="jee" p="p">

lauantai 8. syyskuuta 2012

...

Paha olla... Ahdistaaaaa

sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Vaikeempi päivä

Tänään on ollu aika paska päivä.. Mul tuli kauhee ahdistus ja harhanen olo ja viiltelin sitte nuppineulalla. Ei mitenkään pahasti, mut jäin kiinni siitä. Sit en pystyny puhuu ku hoitajat tuli kkyselee ja antaa tarvittavia lääkkeitä. Sen piti melkeen syöttää ne mulle ku en pystyny liikkumaan. Sitte ne lähti mut se nainen oli unohtanu desinfiointi aineen jolla se oli puhdistanu mun haavoja mun huoneeseen ja sit alko kuuluu "juojuojuojuojuoJUOJUOJUO" ni mun oli pakko. En ehtiny paljoo juoda, ku se tuli takas. Se otti sen mun kädestä ja kysy et joinko mä siitä. Mä sanoin et join ni sit se lähti kiireellä johonki ja must tuntuu, et se meni soittamaan päivystävälle lääkärille.

Mul oli koko ajan kosketus harhoja kans. Ja sit ku olin ollu hetken yksin ni aloin kuulla "Haarukka pistorasiaan......" Mä lähin kävelee keittiöö kohti, pyysin mun ruoka-annoksen(oletin et siinä on haarukka mukana) mut sit onneks oliki ruokana keittoo, ni siin oli vaan lusikka. Ja se hoitaja vei pois veitsenki siitä jostain syystä.. No istuin siin sit jonku aikaa ja aloin pikkuhiljaa voimaan paremmin, kiitos lääkkeen Sit pystysin jo syömäänki...

Sori kauheesti jos teksti on sekavaa.. Pääni on sekasin lääkkeistä ja alkoholipitosesta desinfiointi aineesta. Ja kukaan ei käyny tapaamassa mua. Ehkä paremppi niin, ku oli niin paha olo..