Sekasin päästäni

En usko että sinä voit vaikuttaa tähän oloon. Vaikka kuinka tarjoat lääkettä. Ne eivät auta minua juuri nyt, sillä päässäni pyörii vain yksi asia. Se uni. Uni, josta en voi puhua kenellekään. Koskaan. En voi puhua siitä, en pysty kirjoittamaan siitä. En halua edes ajatella sitä. Mutta se pyörii päässäni. Katoamatta, haihtumatta, hiljentymättä. Koko ajan. Se hallitsee minua. Se tunkee väkisin pääni sisään. En tiedä, mitä tehdä. 

Se on jotain niin sairasta, että minua kuvottaa fyysisesti. Oksettaa suorastaan. En usko, että pääsen tästä yli. Minun on pakko kadota täältä. Jäljettömiin. Minun täytyy lähteä. Mutta miten? Miten teen sen? Joku nopea ja varma keino olisi paras. Tänä yönä se ei onnistu. Olen valvonnan alla. Ehkä tämä ajatuskin katoaa huomiseen mennessä. Toivon vaan, että pystyn unohtamaan sen unen. Olen täysin vietävissä. Katoan tuohon unen maailmaan. Siihen, mitä en pysty hallitsemaan.

Intervallijaksolla. Kauhu-uni

Oon intervallijaksolla. Tuli hirveen paha olo. Johtuen ei viime vaan siitä edeltävän yön unesta. En haluu ajatella sitä. En haluu muistaa sitä enää. Haluun unohtaa sen! Ihan vitun sairas uni. Haluun sen pois mun aivoista. Ne flashbackit siitä uneszta on järkyttäviä. Miks en voi vaan unohtaa sitä. 

Mul tuli tosi voimakas ahdistus. Menin pyytää apua. Sain kylmäpakkauksen. Mut se ei auttanut. Itkin hysteerisesti ja sit ne kysy et haluunko lääkettä. En muista mitä siin tapahtu mut en sit jostain syystä saanukkaan tarvittavaa lääkettä. Sit istuin päiväsalis. Sanoin että tarvii viiltää. Mul oli semmonen tunne et suonissa virtas pahaa verta. Sanoin senkin ja sit yks nuori hoitaja sano että ei virtaa.. Ja juteltiin siin jotain, en oikeen muista mitä. Sit yks toinen, vanhempi hoitaja tuli siihen ja sano että mennään hakee tarvittavaa lääkettä. No mentiin ja sain serenasea ja truxalia. Sit olin menos omaan huoneeseen mut tää vanhempi hoitaja seuras mua ja sano että nyt pitää olla yhteisistilois. Olo siin sit helpotti ja meni ohi lopulta.

Mut oli kyl tosi järkky olo ja ajatukset. Onneks se meni ohi. 

Muuten menny tosi hyvin tääl. Kaikki on tyytyväisiä mun edistykseen :) Se on kiva kun ne sanoo, että vaikutan paljon paremmalta. Sen takii enemmän harmittaa noi huonot hetket ku en haluu et ne pettyy. Mut en mä semmosta voi miettii... 

Kiva ku kysyin tänäsistä verikokeista et onko ne tulokset tullu. Ni sit hoitaja luki et joo et leukkarit vähän korkeemmat ja sitä ja tätä ja niin. Sit kysyin paljonko hemoglobiini on ku mul on ollu vähän vaikee pitää sitä viitearvoissa. Ni sit se oli vaan et se on 155. Mä olin ihan et mitä hemmettiin. Kuukaus sitte oli 118. Et miten se on oikeen noin paljon noussu. Sanoin et voin varmaan lopettaa raudan syönnin. Sit se oli silleen et hups, luin vääriä tuloksia. Mä sanoin et: joo mä aattelinki et ei kuulosta mun tuloksilta. Se sano: olisit sanonu aikasemmin. :D No sit luki mun tulokset. Hemis sen 115. Et laskee vaan. Kohta taas satasen pintaan. Vaikka syön rautaa kolme tabletttia päivässä... Ihme juttu..

No joo. Tääl on ihan kivoi ihmsii. Sekä potilaina että hoitajina. Ja tietty paras lääkäri! 

Mut huomen taas fyssari ja sit kotiin. Saan kans injektion huomen tääl. Ja nään lääkärii-

Mul tehtiin lähete pään magneettikuvaan. Koska mul on ollu päänsärkyy, huimausta ja näköhäiriöitä. Pelottaa et mul on joku aivokasvain. :( Lääkäri, hoitajat ja äiti sano et tuskin on. Mut mua silti pelottaa se. 

Vois kattoo youtubee nyt. Mmmo!

Uni

 Mä näin viime yönä semmosta unta, et mul oli kotikäynti ja aspan hoitaja M:n piti tulla. Sit mun luokse tuliki kaks ihan vierasta naista, Anne ja Satu. Mä kysyin, et missä M on. Sanoin et kumminkaan se ei enää halua tulla mun luokse kotikäynnil. Sit Anne ja Satu katto mua vähän silleen surullisesti. Sit jompi kumpi sano: "M lähti tänään töistä kotiin kesken päivän." Mä katoin ihmeissäni ja se jatko: "Sil oli tosi paha viiltely jälki kädessä" Sit yhtäkkii mullakin oli kädessä paha viiltely jälki ja Anne ja Satu alko paketoimaan sitä. Mul tuli tosi huono omatunto ku oon luvannu äitil et mä en enää viiltele. Sit mä pelkäsin tosi kovin, että M tekee itsemurhan ja olin tosi huolissani. 

Semmonen uni. Oli aika ahdistava. Mut joo.. ahdistaa taas muutenki. Oon niin paha ihminen, että mä ansaitsen tän ahdistuksen. You have no idea. Miks mun piti syntyä. MIKSI?! Sietäisin kuolla. 

En ansaitse mitään hyvää. Pahat jutut pyörii pääs. Taas. Toivottavasti M tulee huomen.

Onko tää umpikuja?

Mitä mun pitäs tehä? Jos se on totta.. Jos ei oo. En voi puhuu tästä kellekkään. En enää. En vielä. Kumpa mun elämä muuttuisi edes vähän normaalimmaksi. Sillon täkin olis hyvä juttu. 

Itsemurha unet on kauheita. Mutta raiskaus unet on vielä kauheempia. En koskaan pääse pakoon. Ne aina saa mut kiinni. Se mies ja mun isoisä. Ne satuttaa mua mun unissa. Mutta pahempi on se että ne satuttaa mua myös hereillä. Tai siis en tiiä tekeekö mun isoisä sitä kun se on jo kuollu. Mut se mies tekee sitä mulle. Sitä kipua. Sattuu. Tuntuu ku raiskattais. Se tekee sen jotenkin telepaattisesti. 

Voi kuulostaa oudolta. Mutta mä tiiän että se on niin. Se sanoo niin. Ja siitä ei saa puhuu ku muuten se satuttaa mua viel kovemmin. 

Maanantaina tai tiistaina, en muista kumpi päivä se oli, niinni aamusta heti ahdisti ja tuntuu sitä kipuu. Se vaan paheni koko ajan. Sit aspan hoitaja M tuli kotikäynnille. En muista mitä me tehtiin mut sain sanottiin että ahdistaa ja sattuu. Sanoin että en voi sanoo että mihin mua sattuu. M arvuutteli ja osui lopulta oikeeseen. Juteltiin jonki aikaa siitä. Vaik en olis saanu. Sitte se sano että sen tekis mieli halata mua. Sanoin että kyllä mua saa halata. Sit se tuli mun viereen istuu ja halas mua. Se tuntu hyvältä. Ja lievitti ahdistusta. En kauheasti muista mitä kaikkea siinä sit tapahtu. Mut M on ihana.

Emmä sit oikeen tiiä et mikä on.. Mut nii. Meen nyt nukkuu. Öitä. Kai.

Ei mee kauheen hyvin

 Oon ollu nyt osastolla 5-6viikkoo. On taas ehtiny tapahtuu kaikenlaista. Join taas käsidesii ku halusin hetkeksi eroon ajatuksista. Puhalsin 0.7promillee. Muistaakseni. Ja sit jouduin erkkaan joistain syystä.

Ja sit oli yks semmonen tapaus että lähin hoitajan kanssa ulos ku ne ei päästä mua yksin ku on niin paljon itsemurha-ajatuksia. Ni kuitenki. Lähin sen mies puolisen hoitaja L:n kanssa ulos. Mul oli selkeä päämäärä mielessä. Se moottoritien silta. Puoles välis matkaa sanoin L:lle et: sä voit nyt lähtee. Se oli vähän ihmeissään mut tuli mun perässä ja mä kiihdytin vauhtia. Sit se sano et: Sandra, jutellaan nyt hetki. Mä sanoin että: kohta. Sit oltiin sillan kohdalla ja sanoin että nyt voidaan jutella. Nousin korkkeellee seisoo ja yritin nousta kaiteen päälle mut L esti mua. Se oli jo soittanu poliiseille.  Sit L piti mua kiinni kunnes poliisi tuli. Mä änkeydyin sinne poliisiauton takaosaan. Ja sit takas osastolle. 

Unettomuus on vieläkin jatkunut. Herään joka vitun yö painajaisiin. Oli itseasiassa kaks yötä ku ei ollu painajaisia ja mä nuolasin ennen ku tipahti ku viime yönä taas painajaisia. Mun pitäs päästä semmoseen ihme uni tutkimukseen. Sekin vähän jännittää. 

Oon käyny kotilomil mut ne on todettu olevan liian raskaita. Kun pitää esittää et kaikki on hyvin. Äitille ei tarvi esittää mitään. Sen kanssa saa olla oma itsensä. Mä rakastan äitii yli kaiken. Sen takia mä oon päättänyt lopettaa viiltelynki. Heitin "symboliveitsen" pois. Eli nyt oon valmis lopettaa viiltelyn. 

Tääl kuntoutusosastolla on ihan kivoi hoitajia nyt ku oon tottunut. Erityisesti yks M. Sen kanssa on helppo puhuu ja se tietää ne oikeet sanat mitä sanoa. Mä itseasiassa kirjoitin M:lle runon viime keväänä:

En oo viel kauaa sua tuntenu,

mut tää hetkikin sen jo mulle kertoo.

Suhun voi luottaa.

Sä ymmärrät, 

tai ainakin yrität ymmärtää.

Muuta en kaipaakaan. 

Vain jonkun joka kuuntelee.

Jonkun joka on läsnä,

jonkun joka välittää.

Susta huokuva hyvyys,

tekee mulle levollisen olon.

Et tuomitse mua,

vaikka teen välillä tyhmästi.

Oot valinnut oikean ammatin.

Kiitos kun autat mua.

Ja sit asiasta kukkaruukkuun. Vai pitäiskö sanoo lääkepurkkiin. Mun menee ihan törkeen paljon lääkkkeitä: abilify maintena, truxal, deprakine, lito, opamox, serenase, diapam, leponex, tenox + metforem ja spartofer

Pitäis saada karsittua mut mua pelottaa et joudun olee tääl viel pitkäänkin jos niit pitää laskee silleen pikkuhiljaa. Ja muutenki on vähän ristiriitanen olo siitä et haluun jo kotiin mut en tiiä pärjäänkö siellä.

Ja sit kaiken tän lisäks mua stressaa se ku mul on rinnan alla kyhmy. Kukaan ei tiedä mikä se on. On tehty lähete ultraan. Mut mä oon prioriteeteissä aina se viimeinen. Mä varmaan kuolen johonki rintakasvaimeen ennen ku pääsen siihen tutkimukseen.

Eikä siinäkään vielä kaikki. Mun aspan omahoitaja häippäs. Se oli niin ihana ja täydellinen hoitaja. Kui just sen piti lähtee. Nytkin itken ku kirjoitan tätä. Piirsin kuvan sille:

Sydämen sisään kirjotin YOU ARE FULL OF LOVE

Kyl mäkin vihaan mua

Tääl on liian kylmä.

En jaksa enää taistella.

En odota ensi yötä.

Ne on täynnä painajaisia.

Mua sattuu, joka yö.

Päivälläkin äänii.

On todellakin työ

Olla tottelemat käskyi jäisii.

Viillä, vedä lääkkeit.

Tapa ittes, tapa ittes.

Kuka sua tartteis.

Lähe menee sitte, menee sitte.

Ehkä huomenna saan voimaa.

Tehä sen vihdoin.

Kohdata Jumalan taivaan.

Ja laittaa oven kii.

näääin

En ottanu truxalia illalla. En nukkunu. En nähny painajaisia.

Piste

Painajaiset

Tajusin tässä yks päivä kuin sinisilmänen oon. Siis mä uskon kaiken mitä mulle sanotaan. Jälkeen päin aina sit tajuun et taas mua on kusetettu.

Mut niin... nyt on ollu parempi kausi jo pidempään. Ääniä ei ihan joka ilta niinku ei painajaisiikaan ihan joka yö. Vaikka melkein. Päivisin on suht rauhallinen olo. Välil vähän ahdistaa mut ei äänii melkeen ollenkaan. Välil jotain viiltelemään kehottavia mut tosi harvoin.

Iltaiset äänet liittyy usein raiskaukseen. Tai sit ne on haukkuvia ääniä tai itsetuhoisuuteen kehottavia. En ois viel vuosi sitten uskonut tätä sanovani mut must tuntui et alan tottuu ääniin. Ne ei ihan yhtä voimakkaasti ahdista ku ennen, paitsi ne raiskaukseen liittyvät. Painajaisiin ei varmaan totu koskaan. Ne liittyy lähes poikkeuksetta traumoihin. Sekä lapsuudessa koettuihin että aikuisuudessa.

Painajaisissa usein sekottuu seksuaalinen hyväksikäyttö lapsuudesta sekä se raiskaus. Ne menee päällekkäin ja tekijä saattaa muuttua kesken unen. Usein mä juoksen alastomana pakoon jompaa kumpaa ja sit se joka saa mut kiinni (niinku aina unes saakin) saattaakin vaihtua toiseen henkilöön. Oon myös nähny unia jossa ne miehet on yhdessä mun kimpussa. Ja joskus ne viiltelee mun ranteita ja kaikkee... ne on välil tosi sekavii ne unet.

Mä yleensä herään niihin uniin ja sit oon ihan paniikis hetken ja saatan rukoilla tai muilla keinoilla rauhoittaa itteni ja sit yleensä nukahdan uudestaan. Loppuyöstä voi olla ihan normaaleja unia tai sit painajaiset jatkuu.. joskus jos oon tosi väsyny, en nää unia ollenkaan. Se on ihanaa. Mut se on suhteellisen harvinaista.

Mitähän unta nään ens yönä...

unettomuutta ja pelkoja

Pelottaa.... Torstaina ollaan menos J:n ja A:n kans laivalle. Ei se muuta vaadikkaan... Pelko siis. Oikeestaan se ei vaadi koko laivalle menookaan. En uskalla edes päiväsaikaan liikkua yksin tietyissä paikoissa. Elämä on pelottavaa. Miehet on pelottavia. Elämä on epäreilua. Miehet on epäreiluja.

On taas ollu unettomuutta. Jonkun aikaa jo. Nään kauheita painajaisia liittyen raiskaukseen tai lapsuuden tapahtumiin. Nyt ne painajaiset taas valvottaa ja häirtsee oikeestaan hereilläkin. Meinaan flashbackeinä ja kosketusharhoina. Äänet on lisääntyny. Ne oli pitkään, melkeen koko kesän, tosi vähäisinä, mut nyt ne on taas joka päiväsiä ja häiritseviä. Selvähän se on et tää johtuu unettomuudesta. Mul ehdittiin jo ehdottaa sairaalaa TAAS! VITUN ÄRSYTTÄVÄÄ!!! En oo menossa!

Oon taas miettiny itsemurhaa. Mitä järkee taistella? Olis niin paljon helpompaa vaan kuolla pois. Mitä hemmetin järkee täs on?

I put my trust in you

I tried so hard

I kept everything inside

Things aren't the way they used to be

 But in the end it doesn't even matter

In the end - Linkin Park

Onneks näen huomenna A-pappia

Höpö höpö...

Tänään oli pieleen menny kotikäynti. Kuntoutuskodin omahoitaja T tuli aamupäivästä mun luo käymään. Mä olin ihan harhamaailmas ku se tuli. Katoin sillon family guyta ja yritin olla kuuntelematta ääniä. Mut ne voimistu ku T tuli. Ne käski tappaa T:n. T kysy et mitä mul kuuluu ja mitä oon tehny ku se on ollu viikon pois. Mun oli vaikee keskittyy ja yritin sanoo äänil et olisivat hiljaa. Mä kerroin et äänet on lisääntyny ja kerroin viiltelystä. "Viiltelyyn mä en ota kantaa, mut miksköhän äänet on lisääntyny. Ootko saanu nukuttuu", T sano. Sit se kysy multa et kuulenko ääniä varmaan koska kuiskailin äänille. Mä nyökkäsin. "Mitä ne äänet sanoo" "En mä haluu kertoa" "Mä en voi Sandra auttaa sua jos sä et kerro mulle."

Sit se sano et sen pitää soittaa mun polihoitajalle ja kertoo että vointi on huonontunu. Mä sanoin että oon ehkä menos porukoille ku äiti on saikulla. T sano että se vois olla hyvä idea. Sanoin että en oo varma vielä.

Sit sanoin että mun kotona haisi tupakka, niinku haisikin. T sano että ei haise. "Väitäksä että sä et muka haista tota", mä kysyin hämmästyneenä. "En haista. Se on taas joku sun harha". Ei varmasti ollu. Mun naapuri polttaa takapihal vaikkei sais. Mut ku T tykkää siitä enemmän ku musta ni se valehteli ettei haise tupakka että naapuri saa polttaa siel mis ei sais koska se on sil helpompaa ku ei tarttee kävellä tupakka katokselle. Jonne on matkaa ruhtinaaliset 20 metriä. Tosi julmaa vaan laittaa harhojen piikkiin toi juttu. Siis todella epäreilua.

En oikeem tiiä mitä sit tapahtu mut yhtäkkii T soitti jollekki ja sano et tulee pian takasin. En tiiä kelle se soitti todennäkösesti mun polihoitajalle. Mut T ei ikinä palannut. Tuli vaan tekstiviesti:
"Jos nyt lähtisit vaan vanhempien luokse. Olen kotikäynnillä toisaalla." Mä vähän ihmettelin et ku se oli luvannu tulla takas.  Tuli sit kaikenlalsia ajatuksia mieleen et mitä on tapahtunu ja miksi. Mitä mä oon taas tehny. Vastasin T:lle: "Sä vaan haluut päästä musta eroon niinku kaikki. Kaiķki on mua vastaan...." ja vähän ajan päästä: "Mut kyl mä ymmärrän. En mäkään ittestäni tykkää". Sain vastaukseks: "Höpö höpö..." ihan ku olisin joku pikkulapsi.

Tulin sit kumminki porukoille. En kertonu T:lle. Mut tuskin sitä kiinnostaa muutenkaan. Oon nyt tääl ja olo on vähän parempi, vaikkakin oon ollu aika hermostunu ja ahdistunu. En tiiä onko se näkyny päällepäin.

Meen täst varmaan taas kattelee painajaisii... niit on joka helvetin yö. Olis parempi vaan nukkuu pois.