Miks mun piti syntyä?

Eihän täs oo enää mitään järkee. Eihän? Mul on taas paha olo. Mut on pakko taistella. Vai onko? Jospa mä vaan esitän hyvinvoivaa että pääsen pois täältä. Mut pystynkö esittää? Vai paistaako se musta läpi? Vai pitäiskö nyt hakee yks temesta? Auttaiskohan se? Mut tarkottaako se että haen tarvittavia että en oo kotikuntonen?

Tuleekohan se hyvä elämä viel jossain kohtaa vastaan? Vai onko mun elämä tällasta loppuun saakka? Teenkö lopulta kuitenkin itsemurhan? Onko mun turha taistella kohtaloa vastaan? Elänkö vielä vuoden päästä? Vai olenko saanut tämän elämän jo päätökseen? Too many questions.

Ei riitä että mul on itteni takii paha olo siitä mitä mulle tehtiin pienenä. Mun pitää myös kantaa huonoo omatuntoo siitä kuinka paljon se satutti mun perhettä. Mun takia ne kaikki joutuu kärsimään. Mä vihaan mun vanhempia ku ne teki mut. Niitten vika et ne joutuu nyt kärsii.

Epäreilu elämä

Pieleen mennyt heureka reissu

Paskaa. Tänään oli heurekan retki kuntoutukodin porukan kanssa. Kerron siitä kohta mut ensin vähän pohjustusta.

Viilsin eilen illalla aika pahasti nilkkaan. Viilto oli n. 10cm pitkä, 1cm levee ja 1cm syvä. Verta tuli ihan hemmetisti. Olin ottanu tarvittavan temestan aijjemmin mut se ei auttanu mitään. Viilsin siis kylppärin lattialla ja katoin ku veri vaan vuosi. Laitoin vaan haavan päälle paperin ja sukan jalkaan pitämään paperia paikallaan..

Tänään aamulla menin jakaa lääkkeet yhteisiintiloihin ennen reissuun lähtöä. Samalla kysyin kuntoutuskodin hoitaja T:ltä olisko desinfiointi ainetta ku haava piti puhistaa. T kysy et mihin tarviin ja näytin haavaa. T ja toinen hoitaja kattovat haavaa kauhistuneina ja sit ne vihjaili et en pääsis mukaan heurekaan. "Ooks sä nyt Sandra siinä kunnossa että pystyt lähtee mukaan?" "No joo joo!"

Pyysin laastarii mut ne sano et se ei nyt oikeen riitä. Lähtö oli 9:15 ja kello oli jo puol yheksän. Sit ne sai päähänsä et mun pitää käydä terveyskeskukses hoitajalla sitomas haava. Sanoivat että odottavat mua kymppiin asti ja sit lähtisivät vaikka en ehtis mukaan.

Menin tk:hon taksilla ja siel sain sit vakuutella hoitajat että pärjään kotona etten joutuis osastolle. Hoitajat sano et lääkärille pitäis näyttää, mut mä sanoin et lähen kympiltä (kello oli sillon varttii vail kymmenen), ehti lääkäri paikallallle sitä ennen tai ei. No sovittiin sit et meen huomen uudelleen tk:hon tapaamaan lääkäriä. Hoitaja laitto haavaan sorbact nauhaa ja lapun ja sit mä lähin.

Pääsin siis mukaan heurekaan, mut sinne lähtö oli virhe. Aluks meni ihan ok hyvin. Roikuin T:ssä kiinni koska pelotti. Sit alko äänet. "They want to kill you" "They all want you dead" "You are not safe" "They all want to kill you".. Sit mä vaan jämähdin. Muu porukka jatko matkaa, mut mä en enää päässy eteen päin. En uskaltanu liikkuu.. Kaikki oli mua vastaan, Kaikki halus tappaa mut. Onneks T näki et olin pysähtyny. Se tuli mun luokse ja kysy et onko mulla taas ääniä. Kerroin että on ja T sano et nyt kannattais ottaa tarvittavat. Onneks oli dosetti mukana. Kerroin et must tuntuu et kaikki haluu tappaa mut. "Se on Sandra harha-ajatus"

Sit mentiin syömään. Mua pelotti niiiiiin paljon koko ajan. Mä taas roikuin T:ssä. Hävetti ihan sikana mut ku mua pelotti. Sit katosin taas syömis tilanteessa. Näin kauheita kauhukuvia, joissa kaikki vaan hyökkäili mun kimppuun. Sit mä heräsin ku se toinen hoitaja taputteli mua olalle ja huhuili mua. Sit tehtiin viel jotain ja sit lähettiin. Ku käveltiin autolle ni siin vieres meni junii joku kahen minsan välein. "Mee junan alle" "Tapa ittes, sitähän ne haluaa!"... mä kuulin. Sit oltiin auton luona ja olin taas pysähtyny kuuntelee ääniä ja kattelin ohi ajavia junia. "Tuus sit Sandra! Muut odottaa jo autossa." Sit menin autoon ja kotimatka alko. Se reissu oli aikamoinen koettelemus.. En enää ikinä poistu kotoota...

Tää on menny jo niin pitkälle, et mun oli pakko jättää Nelli porukoille ku en uskalla enää kulkee ulkoon yksin. En siis voi ulkoiluttaa koiraakaan...

Vituttaa

Kotiin

Pääsin pois osastolta. Oon nyt vanhempien luona ja maanantaina meen omaan kotiin Nellin kanssa. Mul tulee kotihoidosta joka ilta joku antamaan ilta lääkkeet, jotta ne ei jäis väliin ja sit olisin taas pian osasto kunnossa. Mua vähän jännittää, et miten pärjään yksin. Mul on varattuna kriisi paikka osastolla ens torstaihin saakka, jos tuntuu etten pärjää.. Saas nähä miten käy.

Äänet ei oo loppunu. En ees pyyä tarvittavia, koska en haluu osastolle. Jos ne aattelee, et en pärjää ku tarviin tarvittavia lääkkeitä.

Kohta tulee lasku sairaalasta. Saankohan taas seurakunnalta apua sen maksamiseen.

Katastrofin ainekset + Sandra 22v

Oltiin eilen baarissa A:n ja parin muun kaverin kanssa. Pelotti lähtee etenkin ku se oli sama baari (eri nimi tosiaan nykyään), ku se mis tapasin sen sian.. raiskaajan... Mietin syvään ja hartaasti, et haluunko/pystynkö lähtee, mut M-siskon  kannustuksesta lähdin kuitenkin. Pelotti laittaa tukka ja meikata, ku pelkäsin et miehet luulee, et oon jotenki niitä varten laittautunu. Sanoinki äitille ja M-siskolle siitä, ja ne sano, et meikkaa vaan, ni meikkasin. Sanoivat että näytän kauniilta. Sekin pelotti...

Sanoin A:lle et mua pelottaa lähtee, ku pelkään humalaisii miehii. (A tietää raiskauksesta) A lupas et ollaan yhes koko ilta, ni mul tuli luottavaisempi olo. Aloteltiin A:n luona ja mentiin sit siit sinne baariin. Eka meni tosi hyvin(tosi hyvin tarkottaa sitä, et ahdisti vaan vähän), ku oltiin siel alakerras. Mä lauloin karaokee ja sain kehuja. Se oli kivaa :) Mut sitte.. me mentiin sinne yläkertaan, jos tapasin sen miehen sillon 2011. Ahdistus humpsahti päälle. Se oli jotain järkyttävää. Yritin olla sosiaalinen, mut se ei oikeen onnistunu.

Sitte noi muut päätti lähtee tanssimaan. Se on mulle ehdoton EI! En enää ikinä tanssi baarissa! EN IKINÄ! Plus, et se mihin noi meni tanssii, ni se on se tasan sama tanssilattia, jossa tanssin sen miehen kanssa. HYI! Jäin sit yksin. Olin ihan paniikissa, siis ihan paniikissa ku jäin yksin. Aloin itkee ja hyperventiloin.. sain pienen paniikkikohtauksen, mut se meni ohi viidessä minuutissa ja sit muistin et mul on tarvittavii mukana. Tarkotushan oli, et oon selvinpäin koko illan ja niin mä periaatteessa olinkin. Mut onneks mul ei ollu ku yks tenox mukana.. Vedin sit sen ja kähvelsin hörpyn A:n pullosta. Koko illan aikana en juonu ku kaks alkoholillista drinkkii ja nekin siks et vähän voisin olla avautuneempi...

Myöhemmin ku noi halus taas mennä tanssii, ni mä menin niitten mukana sinne tanssilattian luokse ja olin siinä hetken. Sit mä lähin melkeen juoksee pois ku alko taas ahdistaa niin etten saanu henkee. Hetkeks kadotin muun porukan ja kiersin ympäriinsä ettimässä niitä. Lopulta löysin ne ja sit mul oli jo vähän (huom vähän!) parempi olo. En ollu kovin myöhään baarissa ja kaveritki lähti siitä samalla joskus kahen aikoihin.

En voi sanoo, että olis kauheen kivaa ollu, mut se ei johtunu seurasta, seura oli oikein mukavaa. Mut mun pahat kokemukset vaikuttaa niin voimakkaasti, etten enää mistään pysty nauttimaan. Harmittaa.. Mut toisaalta mä ylitin itteni monta kertaa eilen. Ja otin ison askeleen eteenpäin..

Näin...Anteeks kilometripostauksesta!  mul on muuten tänään synttärit! Jee!! Sain perheeltä lahjoja ja ihan sikahyvän mangojuustokakun <3 br="" hyv="" oli="">

If you don't see, close your eyes,,...

Pääsen huomen kuoroharkkoihin piiiiitkästäaikaa :) Lääkäri oli oikeen sanonu, et se tekee hyvää mulle ja et se on tosi hyvä juttu.

Olin eilen illalla kotilomilla. Meni muuten hyvin, mut parissa kohtaa ahdisti semmosta 1-10 asteikolla 8-9 luokkaa. Ekalla kerralla otin tarvittavat, mut tokas kohas en viittiny, vaik olis ehkä tarvinnu. Mä en halunnu olla ilonpilaaja, ni kestin sit sen ja se meni ohi onneks.. Illalla osastolla se palas takas ja sit oli pakko ottaa tarvittavat.. Eli ei ollu hyvä juttu jättää ottamatta, sillon ku tarvitsi.

Tänään en oo viel tarvinnu mitään tarvittavia ja tarkotus olis sinnitellä huomiseen nnäin. Varmuuden vuoksi, ettei ne sit sano, et en saakkaa mennä kuoroharkkoihin. Nyt ei oo ollu toistaseks viel tarvettakaan, mut päivä on vasta puolessa välissä..

Oon alkanu tuntee itteni täysin ulkopuoliseks sen jälkeen ku yks potilas joka oli jo kerrran potkittu ulos ku se oli kännis ollu, ni se tuli takas. Nimi vaikka Henni.(nimi siis muutettu)... Jonna ja Katja hengaa koko ajan Hennin kanssa ja mä oon yksin. Ku ne puhuu a) sellasist asioista joista en ymmärrä mitään, koska ne ei oo mulle ajankohtasia, tai oikeesti en vaan tajuu ja b) sellasist asioista, joista mä ahdistun, esim viiltely ja semmoset... Ja onhan täällä toki muitaki ihmisiä, mut loput on huoneissaan.......

Lost

Tosi kiva.. En välttis pääse sunnuntaina kotilomille, edes illaks.. Oon liian epätasapainonen muka. Vaan koska eilinen meni niin huonosti. Itkin koko illan ja olisin halunnu kuolla. Mut mä sain tarvittavat kaks kertaa ja toka satsi autto vaasta. Oli kyllä järkyttävä olo, mut en tehny mitään tyhmää... Jos ne meinaa pitää ua täällä  niin kauan et kaikki paniikkikohtaukset ja ahdistukset on menny pois, ni mun kandee varmaan raahata oma sänky ja teevee tänne. Kyl siin sen verran monta vuotta menee, et ei nää sairaala olo suhteeet enää toimi mulle.

Mä tiiän et oon outo, mut mulla on vieläki ikävä terapeutti S:ssää. En varmaan nää sitä enää koskaan. S olis osannu auttaa mua eilen paljon paremmin ku nää hoitajat täällä. Ja ilman mitään tarvittavia.... Oikeestaan S oli ainoo joka osas auttaa mua oikein niissä tilanteissa ku oon katoamaisillani. Se osas auttaa ankkuroitumisessa.

Oon muutenki ajatellu Dkt:tä lähi päivinä. Oon saanu yös toisten potilaitten ongelmiin ängettyy dkt oppeja. Hyvä kiertämään. Se on ihan hyvä juttu. :)

Kohta on käsityö kerho.. Joten moikka!

Not likely, if you figure

Tänään on ollu tosi vaikee ja rankka päivä. Heräsin kauheessa ahdistuksessa, ja sainki aamulääkkeiden yhteydessä tarvittavat. Siit muutama tunti eteenpäin, ni aloin kuulee ja näkee juttuja. Ihan selvästi joku istu meijän huoneen tuolilla. Tummapukunen ja kasvoja ei näkyny ollenkaan. Samalla kuulin epämäärästä miehen muminaa. En oo varma, et puhusko se mies jonka näin, vai tuliks ne äänet ulkopuolelta. Ku lähin pelon ja ahdistuksen saattelemana pois huoneesta, ni mies jäi sinne, mut äänet tuli mukana. Alko erottua sanoja, kun mä jäin kuuntelemaan. "kill yourself" "cut cut cut" "deeper, cut deeper" "Sä olet huono ihminen ja sä ansaitset pelkkää pahaa" "die die die" Ja niin edespäin. Enkkuu ja suomee sekasin... Meinasin rupee raaputtelee arpia auki, mut päätinki mennä ennemmin kysyy kansliasta apua. Hyvä minä!

Menin sit sinne kansliaan ja sain lisää tarvittavia, plus et yks hoitaja tuli mun kanssa juttelee. Se kosketti mun reittä. Ja se ei tuntunu niin kamalalta ku muistin. Se toi itseasiassa turvaa. (kyseessä oli siis tietty naishoitaja,mä en työskentele yhdenkään mies puolisen kanssa, koska mua pelottaa niin paljon, et jos se jättää traumat) Se hoitaja ei tienny oikeen et mitä sanoa, se vaa toisti "muista että sä oot täällä turvassa"

Syönnin jälkeen sain taas tarvittavia, ku mul jatku harhat. Tai ne oli vissiin välissä pois, mut sit ne alko taas. Ja kauheet flashbackit. Se autto aikanaan. Illalla se olo tuli taas takasin, ut tarvittavia ei ollu enää jäljellä. Piti ottaa yhteyttä päivystävään lääkäriin joka määräs et saan ottaa viel yhen satsin kumpaakin tarvittavaa lääkettä. Toivottavasti näitten avulla saan nukuttuu yön.

En oo tehny tänään muua ku olla ja kärsiny. Krisseki soitti et jos nähtäis tänään, mut mä en pystyny. Ja nyt mul on kauhee olo siitä... Olis kai pitäy yrittää väkisin mennä, mut ei, en pystyny. Olin niin harhainen, ettei siit tiiä mitä siinä olis voinu tapahtua. Sori siskot, jos luette tätä. Ei oo mitään mitä mä tekisin mielummin ku hengailisin teijän kanssa, mut mulla oli niin kauhee olo. Huomen?? Jos nyt sit ikinä pääsen viel lähtee täält enää.

Mä kerroin hoitajille, et en uskalla sanoo, jos mulla on harhoja, koska pelkään et joudun sen takia takas psykoosiosastolle. Yks semmonen kiva hoitaja vähän naurahti ja sano, "no ei sua nyt sen takia siirretä, Vaan jos suhun ei saa minkäänlaista kontaktia ni sitte voi tulla siirto. Mut tää on ihan hyvä paikka sulle, vaikka sulla onki niitä harhoja" Ihanaa ja lohduttavaa kuulla :)