Ajokortti draamaa

Nyt vituttaa.. ja kovin.... sain ajoluvan mut voi olla et joudun luopumaan siitä sen vitun helvetin paskan lääkärin takia. Se kirjotti ihan täyttä paskaa: 4) Tänään kertoo että on INSSI ajo. Kirjalliset saanut jo kertomansa mukaan läpi. Tähän saakka ajanut sähkömopolla ja tarkoituksena olisi antaa sähkömopo takaisin vanhemmille ja ottaa käyttöönsä heiltä saamansa Chevrolet auton. Psykoosipkl:n puolelta ei ole ajoterveystodistusta kirjoitettu. Mikäli saa ajokortin; täytyy asiaa miettiä vielä (Trafin ohjeistus."lmoitusvelvollisuus poliisille syntyy, jos: Henkilön todellisuudentaju ja/tai arvostelukyky ja/tai yleinen toimintakyky ovat pitkäkestoisesti siinä määrin heikentyneet, että hän ei hoidosta huolimatta täytä ajo-oikeuden edellytyksiä) suhteen. On hieman ristiriitaista toimintakyvyn suhteen se, ettei selviä mistään ilman ohjausta, valvontaa ja apua; lääkkeiden jako dosettiin tarkistetaan ja sitten toistaalta olisi toimintakykyinen liikenteeseen, jossa ärsykkeitä samanaikaisesti monelta eri taholta ja jossa vaaditaan nopeaa reagointikykyä. Tai sitten toimintakyky siviilissä (muualla kuin lääkärin vo:lla) näyttäytyy parempana.

En oikeesti voi uskoo tätä... ihan vitun epäreiluu. Mä voin mielestäni ihan tarpeeks hyvin et voin ajaa... ja ihanku olisin maailman ainoo skitsofreniaa sairastava jolla on ajokortti, Jopa tääl mis asun asuu yks sellanen, Tä on ihan naurettavaa. Ja onko joku sanonu et en selvii mistään ilman ohjausta, valvontaa ja apua. Lääkkeet tarkistetaan kaikilta tän kuntoutuskodin asukkailta. Se on käytäntö täällä. Ja mul ei oo niissäkään varmaan koskaan ollu mitään väärin...

Ja miten vitussa se voi jonku puolen tunnin keskustelun perusteella(joka btw oli aamulla klo 8 vissiin ja olin puoli unes) ni miten se voi sen perusteella arvioida mun toimintakyvyn.... Aijemmassa kohdassa sanottiin: Psykomotorisesti hyvin pysähtyneen oloinen, jollaisena ak aikaisemminkin nähnyt potilaan. Spontaanisti ei kerro mistään asioistaan. Vastailee kysymyksiin, mutta vastaukset kovin lyhyitä. Tulee ajoittain katsekontaktiin, ajoittain tuijottaa vain eteensä. Ei avoimen psykoottinen, ei itsetuhoinen.

Se toisin sanoen oletti vaan jotain tiettyy mitä oli nähnyt mussa aikasemmin ja oikeen ettimällä etti niitä piirteitä musta. Mun mielestä mä olin aika hyvin mukana keskustelussa ja jopa alotin ite kertomaan juttuja. Sil on vaan iskostunu päähän että mä oon ihan täysin hullu ni se ei muuta halukkaan nähdä... Mä vaan jännitän tommsia lääkäri juttuja. Etenki ku omahoitaja T ei ollu paikalla. Mitä se oikeen odotti. Yhes kohas kuitenki mainittiin mun ihmispelko.... Ehkä sekin oli osasyy siihen että olin vaisu. Kui se ei voi jutella omahoitaja T:n kanssa asioista. T kertois et oon ihan erilainen sen kanssa ku oon jo niin tottunu siihen. Se et oon vaisu jossain helvetin honessa, ei kerro siitä et en pysty ajaa autoo.

Kehtas viel toivottaa onnea inssiin. Ku tiesi tarkalleen et aikoo sabotoida mun elämää.. Vitun kusipää. Lääkärit on perseestä. Ne on niin olevinaan jotain erityistä, vaikka todellisuudessa ne on ihan yhtä vitun pohjasakkaa ku me muutkin.

VITTU!!!! Onneks lääkäri vaihtuu kesän aikana.

Selkeyttä elämään

Nyt se sit varmistui. Skitsofrenia. En oikeen tiiä vielä enempää, että mikä niistä, mutta vissiin paranoidinen skitsofrenia. Mul oli tänää hoitoneuvottelu, joka oli nimenomaan mun diagnoosin selvittämistä varten. Siel oli mun lisäks lääkäri ja hoitaja T ja toimintaterapeutti J. Olihan se jo odotettavissa, ni ei silleen pelästyny ku lääkäri sano sen sanan.

Mul on jo pitkään yritetty selvittää mun diagnoosia. Oon helpottunu ku tiiän sen nyt. Vaikka ei oo kiva kantaa tämmöstä titteliä mukana. Oonko nyt sit hullu?

Luulin et perheelle kertominen olis ollu pahempi juttu, mut kaikki oli tosi ymmärtäväisiä. Kai nekin oli jo vähän venannu ja ei se niillekkään tullu ihan puskista. Makelle en oo viel kertonu......

Sandra itsenäistyy pikkuhiljaa

Kuulin viime keskiviikkona, et saan muuttaa kuntoutuskotiin marraskuun alussa. Mä olin koko ajan siis siinä uskossa, että saan muuttaa vasta joulukuussa, mut siel vapautu asunto jo nytte :) Kuntoutuskoti on semmonen, et siel on niinku omat asunnot, mut siel on yhteiset tilat arkipäivinä käytössä ja hoitajat. Siihen kuuluu myös muutama ryhmä ja kotikäynnit. Se on rivitalo. Aika jees, vaikka on siinä huonotki puolensa. Aattelinki tehä DKT taitoja hyväksikäyttäen muuttamisen plussat ja miinukset asiasta tähän:

Plussat:
- saa alkaa itsenäistymään
- saa sisustaa oman kodin
- Nelli tulee mukaan
- pääsen ulos lenkkeilemään Nellin kanssa(tällä hetkellä täällä meillä päin se on mahdotonta, koska raiskaaja asuu niin lähellä, etten uskalla)
- saan tehä sitä ruokaa mitä haluun
- ei oo kovin pitkä matka kotiin
- saan elämiseen (esim. siivoomiseen, pyykkäämiseen, ruoan laitoon....) tukea hoitajilta
- muutan suht lähelle kaveri J:tä ja kaupungillekkaan ei oo pitkä matka
- oma  rauha!
- saa tehä palapelei omal pöydäl
- saan kattoo tv:stä mitä haluun ja millon haluun
- suht lähel kauppa joka on joka päivä auki 7-22(paitsi su 10-22)
- yllättävää kyllä, mut mun rahatilanne paranee! Saan siis kuntoutustukea, takuueläkettä, eläkettä saavan hoitotukea ja haen asumistukea. Mul jää kaikkien peruskulujen(vuokra(johon kuuluu vesi ja sähkö), laskut(puhelin ja tabletti), hygienia ym päivittäiset tarvikkeet, bussi kk lippu, ruoka ja Nellin ruoka, psykoterapia käynnit....) jälkeen käteen 200-300euroa kuussa... What the...?! Laskettiin tt J:n kanssa.

Miinukset:
- yksinäisyys ahdistaa ja pelottaa
- pelkään, että alan viiltelemään taas
- pelkään että vointi huononee ja joudun sairaalaan
- pakko ostaa teräviä veitsiä ruuan laittoon ja ne pelottaa
- joudun kävelee kuoroon myöhään illalla ku bussit ei kulje niin myöhään
- laulutunnille meno vaikeutuu, mut äiti vissiin kuljettaa mua sinne, ku sinne on joku 7km matka ja en ees osaa sinne kävellen
- en kehtaa laulaa siel kämpäs, mut pakko harjotella kuoroo varten ja muutenki haluun laulaa(en siis kehtaa sen takii, et jos joku kuulee)
(- mun syntikka ei EHKÄ mahdu sinne uuteen kämppään)
- liian kaukana äitistä :(
- muutenkaan en oo tottunu asumaan rivitalossa ku meil on omakotitalo ja iiiiiso piha
- säännöt ja hiljaisuusaika ärsyttää
- ärsyttävää jos joka aamu tullaan herättää ja muutenki koko ajan kyylätään mitä teen
- yks ärsyttävä(mut tavallaan aika hauska) naapuri, jonka tunnen pv yksiköstä
- pitää aina ilmottaa, jos joku on tulos yöks tai jos mä meen yöks pois
- pelottaa et Nelli ei sopeudu ja alkaa haukkuu siel, ku on vieraita ääniä
- pelottaa, et jos en jaksakkaan lenkkeillä Nellin  kanssa
- pitää käydä yksin kaupassa
- sauna on, mut käytös vaan päiväsaikaan, ku hoitajat on paikalla(näin ymmärsin)
- pyykkitupa käytössa vaan hoitajien läsnäollessa
- muutto on aika rankkaa puuhaa

Noin... ei nyt enempää tullu mieleen, mut tos onki jo aika paljon

Voisin kertoo vähän siitä muuttamisesta. En siis muuta silleen kerralla. Oon siel eka vaan pari tuntii kerralaan ja nukun kotoon. Ja sit pikkuhiljaa pidennän asunnossa olo aikaa. Ja siis Nelli on tietty aina mun kanssa. Sovittiin silleen, että nään alkuun tt J:tä joka toinen viikko asunnolla ja joka toinen polilla, ja hoitaja T:n kanssa sovittiin että nähään joka perjantai asunnolla. Jännittää ihan sikana toi muutto :( Suorastaan stressaan. Vuokrasopimus tehään ens viikol vissiin ja avaimen saan varmaan myös sillon.

Mul on hone torstaina. Sinne tulee määä, äiti, tt J, hoitaja T, lääkäri ja kuntoutuskodin hoitaja J. Toivottavasti se menee hyvin. Informaan tänne sitte mitä päätettiin.

Pakko tähän viel loppuun mainita tänäsestä Pää pyörällä ryhmästä. En pystyny kaikkeen osallistumaan ja alku meni huonosti ja itseä moittien, mut loppuosa meni paremmin. Ihan lopuksi pyöräytettiin onnenpyörää ja sieltä tuli keskustelu aiheeksi "tämä kokemus muutti elämäni". Mä tiesin heti mikä se olis, mut ajattelin  automaattisesti, että siitä ei saa puhua. Muut kerto: "mun keskenmenot", "oma sairastuminen" jne. sit tuli mun vuoro... Sanoin, että mul tulee vaan yks niin suuri asia mieleen, että sitä ei voi sanoa. J sano, että muutkin (etenkin An) on kertonu todella yksityisiä ja luottamuksellisis asioita. Kysyin J:ltä, että tietääks se mitä tarkotan. Se sano joo. Kysyin saako sen sanoo. J sano, että sun pitää ite päättää mitä sä sanot. Sit mä sanoin: "No mun kokemus on semmonen, että joku kolme vuotta sitte jouduin raiskauksen uhriksi. Monet sano, että oon rohkee, ku kerroin... Nyt jälkeen päin vähän hävettää :/ mutmut.....

ei mul kai muuta

Hone

Tänään oli hone. Siel oli mä, äiti, toimintaterapeutti J, hoitaja T ja lääkäri. Puhuttiin skitsofreniasta. Lääkäri sano, että mul on paljon sellasii oireita jotka puoltavat skitsofreniaa. Se ottaa kuulemma yhteyttä ylilääkäriin ja mul tehään vissiin psykologiset testit (TAAS). Se kans sano, et ku mul tehtiin 2013 testit ni ne oli huomattavasti huonommat ku 2011 tehdyt, mikä kuulemma voi kertoo siitä et on krooninen psykoottinen häiriö eli skitsofrenia. Tavallaan se olis helpotus et tulis syy tälle paskalle, mut toisaalta pelottaa et on sit koko elämän kestävä sairaus harteilla.

Kuulemma mul on täl hetkellä diagnoosina joku "määrittelemätön psykoottinen häiriö". Lääkäri sano, et mun oireet on liian voimakkaat sille diagnoosille. Et mul on kuitenki vissiin joku muu ku toi.

Honessa puhuttiin myös mun kuolema peloista ja siitä et en uskalla yksin mennä mihinkään. Ei siitä oikeestaan sen enempää ku mitä nyt mainitsin et pelko vaikuttaa myös mun nukahtamiseen, ku pelkään et kuolen yön aikana.

Puhuttiin kans mun yksin muuttamisesta. En nyt ainakaan viel oo muuttamassa, mut sit ku muutan, ni muutan vissiin tuki asuntolaan. K-sisko on semmoses ja mul on EHKÄ mahdollisuus päästä samaan asuntolaan. Se olis kivaa ! Mut ei viel tiiä et tuleeks sinne joku huonesto vapaaks syksllä, millon mul olis tarkotus muuttaa. Mul on muuttamisen ehdottomat ehdot on et saan ottaa koiran mukaan, ja se ettei se asunto oo yli tokan kerroksen, koska mua pelottaa, et jos tulee joku äkillinen itsetuhoimpulssi, ni et mä hyppään sit partsilta alas. Se mis k asuu, on rivitalo.

Mut joo... Tämmöset päivitykset.

En tajuu itekkään tätä tekstii kunnol mut nyt en pysty parempaan

Vittu vittu vitttu!!!! Mul oli laulu keikka kuoron kanssa keskiviikkona... Mul oli kolmes biisis soolot. Mun isä kuvas sen konsertin ja mä katon sitä nyt. VITTU! Ekakski: näytän joltain tuhat kiloselta. Siis kyl mä tiiän et mun bmi on sairaalloisen lihava, mut en ajatellu et näytän niin jäätävältä. Tänään terä heiluu. Mul tuli heti semmonen olo et pakko päästä viiltelemään. Nyt en oo tarpeeks vahva. Pakko viiltää, ihan pakkopakkopakko......

Ja sit ton ulkonäköseikan lisäksi mä kuulostan ihan kauheelta. Se ei kyl tullu niiin valtavana yllätyksenä... Ainoo vaan et ihmettelen et miten kaikki sano et se meni hyvin.. Oon nyt niin vitun rehellinen itelleni.. Tää laulu juttu ei oo mun huono itsetunto joka puhuu(eikä kyl toikaan ulkonäkö juttu) Koska mä tiiän et se on totta. Mä EN osaa laulaa.. Miks kuoron johtaja antaa mul sooloja........ En ees ite pyytäny niit ku ne tarjottiin mulle... :( Ottaa päähän niin vitusti.

Oon 90% varma et tänään viiltelen. Emmä jaksa enää. En jaksa taistella äänii vastaan ja pakko päästä kostaa itelle noi mun viat. Vittu ku ei oo mitään millä viiltää.. Jonku ihan perus veitsen kans.. Silleen myös äänet hävii.. Ainakin hetkeks.

Äänien lisäks mul on halluja ja nyt vähän harvemmin ollu kosketusharhoja. Mun elämä on perseestä. Mä kysyin mun oma hoitajalta et onko mulla skitsofrenia. Se sano, et siitä pitää puhuu läääkärin kanssa. Ei siis kieltäny.. pelottaa sekin. Mun siskolla on skitsis, ja se on perinnöllinen sairaus joten meijän geeneis on alttiutta sairastuu siihen. Mul on parin viikon päästä hone.. saas nähä mitä sielki sit sovitaan....

Kaikkien psyykkisten ongelmien lisäks meil on kauhee rahapula. Auto vietiin korjattavaks ja siit tulee maksettavaks 2500 euroo. Vituttaa sekin.. ja ahdistaa.. en olis halunnu kuulla tota hintaa. Mä alan aina stressaa. Ja ku en voi ite tehä mitään asian hyväks. Pelkään et joku viel joutuu linnaan näitten velkojen takii. :( pelottaa ihan liikaa...

Jos saisin siitä viiltelystä voimaa taas jatkaa vähän aikaa..

Pakkohoito jatkuu toistaiseksi

Tänään oli se kauan odotettu hone. En päässy kotiin, mut jäi semmonen maku et ens viikolla pääsisin ehkä, jos menee tää viikko hyvin. Honessa oli tosi hyvä tunnelma ja siel vitsailtiinki jopa :) Äiti ja Krisse oli siel mukana.  Saatiin jopa siitä puhuttuu, et en oo yhteisis tilois, koska muut puhuu viiltelystä, tai siis jotkut tietyt. Lääkärillä oli siitä jo tieto ennen ku mä olin kertonu. Olikohan hoitajat kuullu, ku ne on puhunu, vai häiritseeköhän se jotain muutaki niin paljon, et on kertonu hoitajille.... Paha sanoo..

Pääsen huomenna lomille ja saan olla jopa yhden yön kotona. Ku perjantai aamuna on sedän vaimon hautajaiset.

Vieläkö pakkohoito jatkuu?

Huomenna on hone. Toivon niin kovin, et pääsisin pois täältä sairaaasta. Kotiin, ihanaan kotiin. Oon niin kypsä tähän täällä olemiseen ja kaikkeen mitä täällä on. Ja mitä ei ole. Toivottavasti pääsen ainaki lomille jo torstaina, ku perjantaina on sedän vaimon hautajaiset.

Voisin niin alottaa käymään psykoosi päiväyksikössä. En ees tarvii enää kokopäivästä hoitoa. Ja mun mielestä pakkohoidon kriteerit ei täyty enää.. En oo viillellykkään pitkään aikaan. Enkä muutenkaa totellu ääniä. Mul on jo turvallinen olo niitten kanssa. Eli pystyn elää harhojen kanssa. Paitsi kosketusharhat, mut ne ei varmaan mee pois millään lääkkellä tai millään.. Musta tuntuu et ne menee pois vaan jos niistä saa sanottua.
Tai en tiiä... Auttaaks serenase niihin... Vittu ku taas niin selkeetä tekstiä.

Pääasia nyt täs tekstissä on se, et mieestäni oon valmis menemään kotiin vaikka tänään. En tarvii enää kokopäivästä sairaala hoitoa. Mä vaan passivoidun täällä. Ääh tä on niin perseestä. Yks asia joka on sata prosenttisen varma, on se et jos ei tarttee olla pakkohoidossa, ni mä pakkaan kamat ja häippäsen. En siis todellakaan oo jäämäs vapaaehtoseen hoitoon.. EN TODELLAKAAN! Vaikee uskoo, et oon ollu nuorten ossalla 4kk vapaaehtosesti(tai no se muuttu kesken kaiken pakkohoidoks, ku jouduin lepareihin) Mut 4kk! Eli viel puolet lisää tähän?! No way!

Harder than yesterday

Paska olo.. Siis todellakin paska olo. Tekis niin  kovin mieli viiltää ranteet auki ja kuolla hitaasti. Mä oon niin täynnä tätä elämää. Mut sais tappaa pois. Mä haluun kotiin täältä. Mut en pärjää kotona… Oon umpikujassa. Ei tartte ku miettii kotona olemista niin alkaa ahdistaa. Ja täällä olo ahdistaa. Varsinki nyt ku ei pysty ollenkaa olee yhteisis tiloissa, ku Henni on täällä. Sen mukana tuli jostain syystä jatkuviksi puheen aiheiksi viiltely ja viiltely keinot ja tavat. Jonna ja Katja on tietty mukana niissä keskusteluissa. Mul tulee siit vaan pahaolo ja pakko siks pysyy omas huoneessa. Tulee mieleen ihan joku nuoriso-osasto ku ainoot puheen aiheet on viiltely ja ryyppääminen… Ja keskustelijat on siis jotain 40-50 vuotiaita

Eilinen iltaloma meni päin persettä. Mä muka menin kuoroonki ja piti tulla keskenkaiken pois, ku alko ahdistaa ja aloin tuntee kosketusharhoja ympäri kehoo. Lähinnä reisien sisä pinnassa. Se on niin oksettava tunne. Mielummin otan vaikka näköharhoja, mut nää kosketusharhat sais loppuu... Lääkkeistäkään ei oo ollu mitään hhyötyä... Tai en oo varma, et onko nää kuitenki ehkä vähentyny nää harhat..

Tekee mieli kirjottaa mut en jaksa. Halusin pelata ds:llä, mut ei kiinnosta. Mikään ei oikeen huvita. Mistään en saa enää nautinnon tunnetta. Paitsi jos olisin kotona ni olis Nelli(koirani), se huvittais kyllä. Ja jaksaisin sitä. Mut ku eiiii, osastolle ja pää täyteen lääkettä,, ni ajatukset pysyy kasas tai jotain sinne päin.

Mul on keskiviikkoa hoitoneuvottelu. Saas nähä pääsenkö pois ja päiväyksikölle. Se olis ihan vitun jees. Kattoo nyt kuin käy.

Pakkohoito jatkuu yhä edelleen

Enkä saanu ees kotilomia...Ottaako päähän tai jotain?

Oli kyl kivaaki tässä päivässä, ku Krisse oli mukana honessa, ni honen jälkeen me hengailtin ulkona ja laulettiin. Se oli kivaa !! Uusiks vaikka heti huomenna :D

käsityöryhmään?!

En sitte päässykkään lomille, tälläkään viikolla. En edes päivälomalle, koska olin sanonu hoitajalle, et mun tekis mieli hajottaa peili ja viiltää ranteet auki ja kuolla pois. Sanoin sen, koska siinä tilanteessa se olis voinu vaikka tapahtua, oli niin pahat harhat ja flashbackit.  Eilen sitte tietty harmitti ja vitutti et olin menny sanomaan sen.. Mut siinä tilanteessa se oli pakko.. Mun pitäis vaan hyväksyä se.

Tänään on sitte tuomion päivä, eli hone... Saas nähä jatkuuko pakkohoito, vai siirretääks mut johonki. Kerron sen tänne heti honen jälkeen. Vähänks mua jännittää--


Nyt meen sit johonki käsityöryhmään vähän tsekkailee, et mitä siel tehään.. Aika naurettavaa, et mä oon semmoseenki suostunu

Pakkohoito jatkuu vieläkin...

Tänään oli hone... Sain kuulla et joudun olee sairaalas viel ainakin 3 viikkoa. Vittu! Mä haluun kotiin. Joudun siks jäämään ku mulla tulee joku uus lääke noitten vanhojen tilalle. Leponex. Se on kuullemma tehokkain psykoosi lääke mitä on. Mä sanoin ensin etten halua sitä, siinä toivossa et mun ei tarvis jäädä osastolle enää, mut lääkäri sano, et voin joutuu olee viel monta kuukautta jos tilanne ei muutu mihinkään, ni mä sit aattelin et on järkevintä mielummin ottaa toi lääke sit jos joka tapaukses joutuisin olemaan sen 3 viikkoo.

Honessa puhuttiin aika paljon mun harhoista. Sit ku alettiin puhuu kosketusharhoista ni mua alko hävettää. Lääkäri kysys mimmosii ne on. Mä kerroin: Ne on sellasiii, et tuntuu et joku yrittää avata reisii ja sellasiii et tuntuu et joku makaa mun päällä tai et joku yrittää repii peittoo pois. Ja semmosii... Sit se lääkäri sano "eli tommosii seksuaallisia" ja sit se kysy et oonko joutunu raiskauksen uhriks. Hävetti niiiin paljon. Siinä tilanteessa oli mun ja lääkärin lisäks yks hoitaja L ja opiskelija K ja äiti ja sisko Krisse. Mua hävetti siis ihan vitusti myöntää se siinä. Katoin alas päin ja vastasin "joo". Lääkäri kysy millon ja mä vastasin "joku pari vuotta sitten". Lääkäri kysy et oonko tehny rikosilmotuksen ja ku mä sanoin etten oo ni se rupes kyselee et miks "Se on rikos joka on tehty sulle" Mua itketti ja hävetti... Puhuu miehen kanssa siitä. Se oli inhottavaa.

Eilen ku olin kotilomilla, ni toin sieltä terän mukana ku äänet käski. Sitte viiltelin osastolla. Terä oli niin pieni ettei sillä saanu oikeen tehtyy kunnon viiltoja ja mä kuulin koko ajan "Syvemmälle syvemmälle syvemmällle..."  Yhestä tuli sit tosi tosi syvä viilto. Se olis varmaan oikeesti pitäny tikata mut noi laitto siiihen vaan vähän perhosteippiä. Ei se sillä pysy kiinni mut ihan sama... Se nainen olis halunnu lähettää mut TK:hon tikattavaks mut mies oli sitä miieltä et ne perhosteipit riitti. Tän jutun takii en sit pääse ainakaan viikkoon lomille ja uloski vaan hoitajan kanssa. Ei edes perheen kanssa saa mennä ulos sairaalan alueelle ilman hoitajaa.. Oma vika.

Sit viel yks juttu mikä mua harmittaa vielki, terapeutti S. Mun yks kaveri alkaa nyt tapailee sitä ja se on kans yli 18v. Mua vituttaa niin paljon.. Oon niin kateellinen. Miks S ei voi olla mun terapeutti. Mä aloin ragettaa sille mun kaverille ku se kerto et alkaa tapailee S:ssää. Sanoin, et mä oon just yrittämäs päästä yli siitä ja sit se kaveri tulee ja kertoo tommosta. :( olin niin surullinen.. Try to fucking forget her, you stupido!

Let me out

Mun huoneeseen tuli joku uus nainen. Ärsyttävää. Olin jo niin tottunu tähän yksin oloon. Noh... cant help. Se on sitä paitsi outo. Ku hoitaja kysy et: "onko sulla ihan normaali ruokavalio" ni se sano: "Joo, aika normaali, paitsi et atoositon, ja kaikki pitää olla nestemäisenä ja ei mausteita ollenkaan. Ja en voi syödä melkeen mitään hedelmiä" Juu tosi normaali ruokavalio, ihan perus...

Edellis päivä oli aika vaikee.. Hain kaks kertaa tarvittaviii ja sorruin viiltelee jollain nuppineulalla jonka otin ilmotustaululta. Jäin kiinni ja yhtäkkii mun huone oli täynnä hoitajii ja jotain tapahtu en oo varma et mitä.. oli sen verran huono olo, et en muista siit nyt jälkeen päin.

Eilen oli semi ok päivä. Hain vaan yhen kerran tarvittavia harhoihin. Ne puhus et se serenase tai mikä vittu olikaan tulis mun lääkelistalle. Mut siit pitää puhuu lääkärin kanssa. Ja lääkärillä ei oo aikaa, ku koko sairaalas on tällä hetkellä vaan yks lääkäri ja mä oon vissiin viimesenä sen listoilla. Mä vähän ragesin noille hoitajille ku mua vitutti niin suunnattomasti tää koko tilanne.
1. Onko niillä ylipäänsä oikeutta pitää mua pakkohoidossa enää
2. Millon on hone
3. Pitääkö lääkkeisiin tehä jotain muutoksii (esim. serenase listalle)
4. Millon pääsen lomille
5. Millon saan ulkoiluluvat

Voisin jatkaa listaa vieläkin mut noi nyt päällimmäisenä mielessä. Tä on perseestä ja tä ei etene mihinkään ilman lääkäriä. Mä aattelin ehdottaa lääkärille (jos mä nyt joskus viel tuun sen näkemään) et jos saisin mennä sinne psykoosipäiväyksikköön joksiki aikaa. Koska en oo koko päiväissairaalahoidon tarpeessa, mut tarviin joka päivälle hoitoa... Kai oon muistanu mainita jo et tä on perseestä!!! Jos olis terapeutti S ni se varmaan osais tai ainaki haluis yrittää auttaa mua täs tilanteessa. KU TÄÄ JUNNAA PAIKALLAAN! Se sais jotain aikaan... mutku ei oo enää... ei oo koita nyt jo tajuta et se hoitosuhde on ohi.. :(

Oon nyt ollu tääl jo kolme viikkoo?! vai kaks, en oo varma ees enää... vittu haluun pois täältä... Tekis mieli alkaa valehtelee et kaikki on hyvin ni pääsis pois täältä................ ebuwiudwebiuwoweoe yhhyyy

They're gonna leave me.. they allways do

En mä ole kuulkaas ihmiset laiska.. Mä olen oikeesti vaan tosi tosi väsynyt koko ajan. Jotkut sanoo et se johtuu masennuksesta, joka mul on.. Mut mä uskon, et siihen vaikuttaa myös toi jäätävä määrä noita lääkkeitä, joita mä syön. Harmittaa vaan ku kukaan ei ymmärrä, et mua oikeesti väsyttää niin paljon, et meinaan nukahtaa pystyyn. Voipa tohon vaikuttaa sekin, et nukuin viime yönä mukavat kolme tuntia. Ku menin siis sänkyyn joskus ysiltä ku olin niiiin väsyny, mut nukahin joskus 12 ja heräsin 3:33 :DD vamppii.

Eilen oli kiva päivä. Käytiin päiviksen kans torilla munkillaki ja kaikkee.. mut hauskinta oli ku kaikki muut lähti kotiin joskus 13 mut mun kyyti tuli vasta yli 14, ni mää olin kahestaan toim.ter. J:n kanssa. Me tehtiin kaikkee tosi outoo, esim rikottiin jotain kaakeleit heittämäl sarkatalon oven eteen ulos asvaltille :DD ja sit raahattiin ympäriinsä jotain ihme jätti ämpärii, johon me sit laitettiin ne sirut. Ihan perus päivä siis :D NOT! Istutettiin siihen sit jotain yrttei... Koitan muistella.. ainaki ruohosipulii, tillii ja oregaanoo.. olisko ollu basilikaa ja tinjamii ja sit jotain ihme punertavii lehtii mitä en muista mitä ne oli. Sit päivän hauskuus jatku vaan ku pääsin kotiin, koska Nelli koirani pääsi mun kans tapaa terapeutti S:ssää Turkuun :D Nelli oli koko tunnin tosi kiltisti vaikkakin vähän huomionkipee ku ulisi aina välillä.

Tänään mä harjottelinki sit bussilla kulkemista. J tuli aamulla tohon meijän pihan lähelle ja mentiin siit yhes bussilla menemään päivikselle. Pelotti ihan sikana ja tein rentoutumis harjotuksia. J onneks jutteli niin paljon, et en ees kerenny ahdistuu ku kiinnitin huomion sen puheisiin. Se meniki oikeestaan sit tosi hyvin ja mul tuli vähän varmuuttaa siihen bussi juttuun. Ehkä mä oonki jossain vaihees valmis kulkemaan bussilla yksin. Krista siskolla oli tänään piikki päivä ni seki oli päiviksellä tänään. Me oltiin kumpiki tosi väsyneitä ni ei jaksettu riehuu kauheesti niinku tavallisesti :D Päivä meni ohi aika nopeesti ja sit miettisin et millä pääsen kotiin ku isä ei ollu päässy viel töistä. Sit yks hoitaja sano, et mä voisin mennä bussilla. Mä sanoin et en uskalla mennä yksin. Sit Krista tarjoutu tulee mun "saattajaks". Se oli oikeesti tosi ihana ele Kristalta. Se meinaan joutu jättää pyöränsä päiviksen pihalle ja se on siel vielki nyt sit.. Kiitos Krista <3

Mut joo nää on näitä ihanii valoisii puolii mun elämästä. Ja ihanaa on et äänii ei oo ollu enää joka päivä, mutta... tänään taas... djewdoiuewfiwidwj thirteen cuts ja vaikka mitä shittiä.... ihan sama. En tottele niitä..toivottavasti enää. Jos vaan pystyis olee viiltelemättä. vaikka mulla on yks terä huoneessa. en tiiä... On tää välillä vähän liian perseestä. Niinku mun pelot jotka ei juurikaan ole läiaikoina vähentyny. Niinku mun itsetuho vietti joka tuntuu voimistuvan vaan koko ajan. Ja ainainen väsymys...

Ja sit viel se ajatus siiitä, et maanantaina on hone ja en tiiä heitetääks mut nyt ulos tuolt päiviksest... et mä aloittaisin klubitalon tai jotain.. En kyl haluis sinne. Siel on liikaa vastuuta itselleen. En oo viel valmis siihen. En uskalla muutenkaan mennä sinne,,, tietyistä syistä. Mut jooo... nyt meen nukkuu kyl. Öitä..(kato ku saan unta) :/

To learn or not to learn

Tänään oli aika kauhee päivä. Mut muuttui lopuks ihan hyväksi. Aamulla piti herätä kasiks, vaikka mä olin nukahanu vasta joskus neljän aikaan. Mua ahdisti illalla niin kovin. Siis se oli oikeesti ihan kauheeta. Mä hyperventiloin ja itkin ja en oikeesti pystyny tekemään mitään. Asioita koko ajan niinku kävi kääntymässä mun aivoissa, mut mä en saanu niistä kiinni. En antanu itteni mennä keittiöön enkä eteiseen. Keittiössä veitset, eteisessä lääkekaapin avain. Kauhee yö. Yritin tavottaa Krissee tekstarilla. Se oli jo nukkumassa. En halunnu herättää, koska silläkin oli tänään kouluu ja muutenki musta tuntuu, että sillä on tarpeeksi tekemistä toisen siskon kanssa, jolla on skitsofrenia... Sitte pikku hilja se olo rauhottui silleen, että mä nukahdin.

Sit tosiaan piti herätä josksu 20 yli seittemän ja mä olin niin väsyny. Nousin väkisin ylös ja menin kouluun. Äikän tunnilla mä jouduin yllättäen just siihen paikkaan istumaan, josta pihalle näki parhaiten. Näin sen kaiken taas. En ees tiiä kuin kauaks aikaa olin jääny tuijottaa sinne pihalle, mut "heräsin", ku opettaja oli siin mun vieressä "Sandra, hei sandraa, onko sulla kirja mukana? nyt kirjotetaan pikku teksti" Joo-o. Olin siis ihan pihalla, mut vedin kirjan repusta ja opettaja lähti. Sit tekstailtiin Krissen kanssa. Mä kysyin siltä, et mitä mun kannattaa tehä tän äikän suhteen. Tultiin siihen lopputulokseen, että vaihdan vaan toiseen ryhmään, joka on samaan aikaan. Tietty mun piti miettii syy siihen, siis et mitä sanon opolle. Mut ku menin puhuu sille, se ei kysyny mitään. Onneksi! Nyt se on sit ainaki selvinny.

Tietenkäänhän se ei tarkota, et muuten olis onnistunu päivä, nimittäin, psykan tunnilla alko ahdistaa, ku siellä puhuttiin kaikkee semmosta tyhmää... Mä tunsin, miten hengitys alko tiheentyy ja olisin menny pois, jos tuntii olis ollu jäljellä enemmän ku se viis minsaa. Mua ärsyttää, et ku on joku aine, josta oon kiinnostunut, ni sit en kykene opiskelemaan sitä, ku ahdistun niistä asioista. :( Harmittaa... Ja sit ihanan koulupäivän kruunas vieläki ihananpi asia. Hain ihanan matikan kokeen josta olin saanu ihanan numeron: 5½ Vittu,se on jo sinällään syy tappaa itteni. Oon niin tyhmä, yksinkertanen, säälittävä, vammanen. En osaa mitään!!!!! Vaihdan varmaan lyhyyseen.

No koulun jälkeen mulla oli se kauan kaivattu (NOT!) hone. Äitin oli ihan pakko änkee sinne mukaan. Mä olin hyvällä tuulella siellä. Oikeesti :) Mä olin aluks päättäny, että esitän hyvinvoivaa, että mun ei tarvii käydä siellä enää. No Krisse oli ollu toista mieltä ja onneks kuuntelin sitä, koska oikeesti kerranki honen jälkeen musta tuntu siltä, että ollaan pääsemäs vähän eteenpäin. No ensinähin se lääkäri oli tosi kiva tänään. Se oli niin ilonen, ku mä olin niin paljon paremmalla mielellä ku viimeksi. Mä sit kans sanoin, et musta ei tunnu niinku masentuneelta, vaan enemmänki se on silleen, että mul tulee semmosia ahdistus kohtauksia, jotka mun elämää häiritsee. Ja sanoin, että nukun taas huonosti (eli nukahtamiseen menee yleensä aikaa) Honen jälkeen tultiin sit semmoseen lopputulokseen, että nukkumiseen ei puututa lääkkeillä vaan kokeillaan kaikkee ihan beisarii, eli esim. lisää liikuntaa, ei saa lukee kirjaa just ennen nukkumista(millonsitten,kysyn vaan) ja kaikkee tommosta. Sit mä sain tarvittavii lääkkeitä, et jos tulee ahdistava olo, ni voin ottaa, esim koulussa tarvittaessa. Se oli oikeesti hyvä päätös, koska se jo auttaa, että mä tiedän, että on semmonen mahdollisuus jos tarvii.

Mulla tällä hetkellä lääkkeitä:
Diformin 500mg, 1 aamulla ja 2 illalla (joku sokeri juttu?)
Seroquel Pro long 200mg, 2 illalla (vaikuttaa pitkäaikasesti unen saantiin ja laatuun, lievittää ahdistusta)
Seroquel 200mg, 1 illalla (nopea väsyttävä vaikutus, lievittää ahdistusta)
Lamictal 100mg, 1½ illalla (kaksisuuntaisen mielialahäiriön oireiden lievittämiseen)
Ketipinor(seroquel) 25mg, 1-4 päivässä tarvittaessa (lievittää ahdistusta, auttaa unen saantiin)

Ei tunnu auttavan. Siks mä oon niin epätoivonen. Onko vielä ehkä lisää liimaa, jotta tä palapeli pysyis kasassa?

ps. ihan oikeesti, mä oon tosi väsyny tällä hetkellä :D joten ei kannata ihmetellä, jos missään(vai kuuluuko tähän kohtaan "millään"), mitä mä oon kirjottanu ei ole mitään järkeä!

Päivä 02: kuva siitä, miltä sinusta tuntui tänään

ahdistus

toivo

levollisuus (pitäiskö koputtaa puuta)

Päivä 03: kuva siitä, mitä teit tänään
Päivä 04: kuva jostain mitä olet menettänyt
Päivä 05: kuva aamustasi
Päivä 06: kuva,joka inspiroi sinua
Päivä 07: kuva minne haluaisit mennä

Päivä 08: kuva jostain mihin uskoit lapsena
Päivä 09: kuva mitä söit lounaaksi
Päivä 10: kuva siitä, mitä haluat tehdä
Päivä 11: kuva lempijuomasi
Päivä 12: kuva suosikki ruuastasi
Päivä 13: kuva jostain mitä pelkäät
Päivä 14: kuva joka kiihottaa sinua
Päivä 15: kuva sinusta ja ystävästäsi (ystävistäsi)
Päivä 16: kuva kännykästäsi
Päivä 17: kuva huoneestasi
Päivä 18: kuva jotain haluaisi tehdä ennen kuolemaasi
Päivä 19: kuva suosikki soittimestasi

Päivä 20: kuva jostain mitä teet joka päivä
Päivä 21: Kuva, joka kuvaa elämääsi
Päivä 22: kuva henkilöstä jonka haluaisit tavata
Päivä 23: kuva sinusta enemmän kuin 10 vuotta sitten
Päivä 24: kuva henkilöstä jota ihailet
Päivä 25: kuva joka saa sinut hymyilemään
Päivä 26: kuva, joka tekee sinut vihaiseksi
Päivä 27: kuva, joka tekee sinut surulliseksi
Päivä 28: kuva parhaasta puolestasi/osastasi
Päivä 29: kuva tuskallisesta muistosta
Päivä 30: kuva onnellisesta muistosta

I keep my trust on You

Nupossa meni ihan päin vittua. Siellä oli siis mä, lääkäri ja mun nupo hoitaja. Ekana juteltiin siinä kaikkea ihan tavallista ja se kyseli kaikkea ja mä vastailin silleen lyhyesti yhel tai kahella sanalla, ku en yllättäen saanu sanoja suusta ulos. Asiaa olis kyllä ollut. Sit se kysyi kavereista. Mä sanoin ihan rehellisesti niinku se on: mulla ei ole kavereita. Oon koulussa päivät yksin ja vapaa-ajalla myös. Ei sillä, että mua jotenki erityisemmin kiinnostaisi olla ihmisten kanssa. Senkin sanoin nupossa. Lääkäri sano: "joo, se on ihan normaalia, että ei aina jaksa olla kavereitten kanssa. Ja sit, kun sä oot omanikäisten kanssa, ni varmaan osallistut tosi hyvin keskusteluihin" En ole kyllä samaa mieltä. Oikeastaan tänään, kun mä näin mun yhden ennen tosi läheisen kaverin ihan ohimennen(ollaan tunnettu siis joku 12vuotta), ni itekkin oikeesti säikähdin, ku mulla ei ollu mitään sanottavaa. Se tilanne oli aika epämukava, koska se puhu ja kerto tulevista kirjotuksista, mutta mä en vaan pystyny suutani avaamaan. Eli lääkäri oli ihan väärässä ton suhteen, mutta en viittiny sanoo siihen mitään. Parempi näinpäin ku et se kuvittelee, et oon pahemmassa jamassa ku oon (jos se nyt on mahdollista)

Sitten puhuttiin koulusta. Mä sanoin että en ole jaksanu tehä mitään koulun eteen. Se sano: "No se on hyvä, että sä oot jaksanu käydä koulussa. Ei se haittaa, vaikka et ole lukenut läksyjä illalla kotona, koska sä luet kokeisiin" En tiedä, mistä se tonkin oli keksiny, mutta se on kyllä totta. Tai ainakin mä yritän lukea. Tiedä sitten kuinka hyvin se onnistuu. Sit se kans puhus siitä, että hyvä kun jaksan käydä kuorossa. No siinä oli kyllä oikeassa. Siellä mä käyn. Vaikka harkat onkin vaan kerran viikossa. Mutta siellä oli oikeesti viime torstaina kivaa ja nauroin pitkästäaikaa oikeesti.

Puhuttiin siel kans mun kurssien vähäisyydestä. Sit se oli silleen et jos et jaksa niin ota vähemmän kursseja. No mulla on kaks.. Pitäiskö sitten ottaa yksi?? Se lääkäri oli oikeesti tosi outo. Mut yks asia siin oli hyvää, nimittäin se, et se sanoi koko ajan, että ei ole kiire sen lukion kanssa. Mulle tulee paljon hyväksytympi olo, ku joku sanoo, että se on ihan okei, että lukion käynti kestää pidempään. Koska täähän kestää.

No anyway, sitten ne kysyi, että millon seuraava aika laitetaan. Mä sanoin, että en halua enää jatkaa niitä käyntejä. Sit ne sano, että no jos sä haluat aikoja vähän havemmaksi, vaikka kerran kahdessa viikossa. Mä sanoin, että haluun lopettaa käynnit kokonaan. Lääkäri sano, että jos on lääkkeitä, ni on pakko olla jonkilainen hoitokontakti. Mä sanoin, että voin lopettaa lääkkeetki. No sit se alko jotain selittää, että noita lääkkeitä ei saa lopettaa yhtäkkii jne..... Sit ne sekotti taas äitin näihin asioihin. Yritin selittää, että mä oon aikuinen ja en halua enää äitiä joka paikkaan. No siitähän meinas tulla oikeen tappelu. Mä en saa päättää ite mun hoitoihin liittyviä asioita. Ne keskenään kuulemma sitten päättää millä tavalla jatkan. Sitten tultiin semmoseen lopputulokseen, että mul on toinen hone syyslomalla. Mä sanoin, että tulen todennäkösesti perumaan sen ajan, koska en olis sitä edes halunnu. Ne sit jotain selitti et "Me toivotaan, että tulet...."

En siis saa päättää, selvä. No kotona sitten äiti alko kysellä kauheesti. Sanoin vaan, että seuraava aika on syyskuussa. En kertonu mitään muuta tosta käynnistä. Sit äiti pyys juttelee. Se tuntee mut liian hyvin. Oikeen ärsyttää, että se näkee mun feikki kuoren alle, missä mä pidän mun oikeet tunteet ja ajatukset. No me juteltiin äitin kanssa aika kauan. Kerroin äitille, että mua masentaa koko ajan ja että ei ole kavereita ja koulu ei suju. Sanoin, että voin huonommin ku miltä näytän, koska piilotan mun tunteet ja se sano, että se tietää. Sit mä selitin, että opiskelua vaikeuttaa, se, että kun ne ajatukset on siellä jossain lukittuna, ni en pysty opiskelemaankaan, koska myös ne opiskeluun liittyvät asiat on siellä, ja en uskalla yrittää poimia niitä sieltä, koska pelkään, että sitten ne asiat tulee vyörynä ulos ja menetän kontrollin pahemmin. Äiti ymmärsi mua ja mulle tuli heti parempi olo. Ainakin joku ymmärtää...

Puhuttiin kans tosta lauantai illasta. Sisko oli ilmeisesti sanonu äitille, että olin menossa rautatieasemalle. Sanoin äitille, että olin menossa kaverin luokse, joka asuu keskustassa. Se kai usko sen,ja hyvä niin.

Nyt illalla olin Nellin kanssa lenkillä ja löysin maasta lasinsirpaleita. No tiettyhän ne lähti mukaan. On turvallinen olo,kun tietää, mistä saa nopeasti jotain, jolla viillellä. Vähän narmuttelin kevyesti rannetta, mutta laitoin sitten sirpaleet talteen ja tuolla ne vielä on...

Ei tää elämä ole mua varten. Mä haluan vähän helpomman. Sanotaan, että Jumala antaa jokaiselle vaan sen minkä kukin jaksaa kantaa, mutta mun kohdalla on kyllä laskettu väärin

I really should start keeping my eyes wide open

Miten tä koulun käynti voi olla näin vaikeeta. Mulla on tällä hetkellä vaan kaks ainetta ja silti tuntuu, etten millään pysty. Kyvyttömyyden tunne johtuu varmaan suurilta osin siitä, että en pysty keskittyä lukemiseen. Katsoin eilen illalla bilsan kirjaa. Sata sivua opiskeltavaa, sata sivua luettavaa. Kirjaimet pomppi silmissä. En saanut sanoista selvää. Pelotti... Keskiviikkona on bilsan koe. Laitoin kirjan pois. En uskaltanut alkaa lukea, sillä tiedän etten pysty. Tää on niin epäreilua! Mä haluun opiskella ja oppia, mutta mä en pysty. Haluisin lopettaa lukion. Tai en halua, mutta välillä tuntuu, että se olis parempi...

Tänään on sit se hone. En tiedä mitä siellä sanoisin. Ei edes huvittais mennä sinne. Mut kai se on pakko. Musta sekin on turhaa. Koko toi nupo juttu.

Ja joo.. ei mun elämässä oikeen muuta enää ole ku koulu ja nupo. Aika turha elämä. Joutais roskikseen. Välillä mua harmittaa, että oon uskovainen... Olis paljon helpompi tehdä itsari, jos ei olis niin vahvaa syytä olla tekemättä. Oikeestaan se on ollu mulle jo kauan se ainoa syy miksi en ole tappanut itteeni. En mä halua elää. En mä itteni takia täällä ole.

Tänään taas koulussa ahdistaa (vaihteeksi). Haluisin mennä vaan kotiin viiltelemään tai jotain. Tekemään jotain, mitä mä ansaitsen. Kipu,tuska,viha...... Mut mä en voi edes viillellä, koska en halua loukata äitiä. Oon nimittäin luvannu äitille, että sanon sille, jos tulee niin paha olo. Ja mä rakastan ja kunnioitan mun äitiä. En haluu satuttaa sitä. Ja siksi mä en myöskään sitten kerro sille pahaa oloani. En halua, että äiti luulee, että se on jotenkin sen vika, että mä olen viallinen ja täys luuseri. Hankala tilanne..

Nyt täytyis varmaan mennä takas tunnille. Ei kyllä jaksais, mutta...-->

Gone Reality

Tänään oli ihan hirvee päivä! Ensin isä kanssa oli riitaa ja nyt illalla piti mennä Krisse siskon luokse yöksi pikkuveljen kanssa, mutta tuli riita ja tultiin pois sieltä. Kaikki luulee, että mä oon ilkee tahallaan, mutta tä päivä oli mulle tosi suuri haaste henkisesti. Ei sitä ymmärrä, jos ei joudu asuu mun ajatusten kanssa. Oon nimittäin koko päivän monessa eri tilanteessa joutunut kuulemaan juttuja yhdestä inhottavasta henkilöstä, joka satutti mua joskus todella pahasti. Jotenki se viha sitä henkilöä kohtaan alkaa kertyä ku sitä ajattelee. Nyt oon aika hyvin saanu sen pysymään pois mun milestä just niinku viiltelemällä ja juomisella ja nyt lähiaikoina se ei vaan oo noussu mieleen(onneksi). Mutta jos joku on koko ajan puhumassa siitä, ni all those painfull memorys are flashing through my eyes. Eikä kukaan oikeen näytä ymmärtävän sitä..

No sit tosiaan, kun lähin vihasena kävelemään pois Krissen luota yksin, en todellakaan ollu menossa kotiin, vaan rautatieasemalle. Jotenki siellä tulee semmonen voimakas olo. Mun elämä on vihdoinkin mun omissa käsissä. Ja sit jos oikeen hyvä tuuri käy, voimistun niin paljon, että löydän itseni pian raiteilta istumasta. No sisko lähti autolla perään. En olisi noussut kyytiin, jos Markus ei olisi tullut mua kädestäpitäen taluttamaan autoon. En tiiä ymmärsikö se mihin olin menossa, mutta ainaki sillä oli itkukurkussa.

Tulin Krisse kyydillä kotiin. Meni hetki, ennenkuin pääsin pois siitä inhottavasta tunteesta, missä ajatukset ei kulje ja hengitys tiheentyy. Markus kysyi multa, että mihin olin menossa ja sillä oli taas itkukurkussa. Sanoin, että olin menossa kaverin luokse ja Make suodatti sen aika hyvin. Sitten se sano jotain et: Aattele,sä olisit vielä kävelemässä tuolla ulkona. Ja se tarkotti että vakava tilanne oli jo ohi. Hyvä niin. Nyt se odottaa mua nukkumaan. Ei halunnut että nukun olo huoneessa yksin. Menen sinne nyt..

Jos Makea ei olis, ei olis enää muakaan ollut pitkään aikaan.

Mä oon muuten päättänyt nyt sata prosenttisesti, että hoitoneuvottelussa mä aijon sanoa, että katkasen yhteydet sinne ja lopetan lääkkeet. Nupo on turha. Lääkkeet on turhia.. Oon sen näitten kuuden tuskaisen vuoden jälkeen ymmärtänyt. Mua ei voi auttaa. Jään tällaseksi tai sit tapan itteni.