CRT?

Koulu meni huonosti kuten aina, mut ainakin mä olin koko tunnin. Tarvittavien voimalla tosin.. Olin tänään hoitaja T:n ajalla. Kerroin et masentaa ja ahdistaa koko ajan enemmän. Kerroin et olin valehdellu olevani sairas, ku oikeesti en ollu vaan jaksanu mennä tapaamisiin.

Me sovittiin T:n kanssa. että mä en mee suorittaa koetta ens viikolla, koska en muutenkaan pääsis läpi tätä kurssia ku en saa luettuu sitä kirjaa joka pitäis lukee ja josta pitäis tehä joku arvio vissiin... Parempi näin. Meen sit vaan huomen tunnin jälkeen ilmottamaan opettajalle, että olen vaan "kuunteluoppilaana" Ja et saan tässä samalla siedätyshoitoa ja silleen... Saas nähä mitä siitäkin tulee.

En muuten myöskään eilen ostanu mitään teriä. Eli siin mielessä oon turvassa iteltäni, ku ei oo mitään millä viiltää.

Sovittiin T:n kanssa myös niin et se puhuu lääkärille, et jos mul alotetaan CRT. Vaikka en ookkaan skitsofrenikko. Se vois kuulemma auttaa muistissa ja keskkittymiseen. Et pystyis sit lukee paremmin. Se vois olla ihan hyvä juttu. Jos se siis auttaa... Sitä olis sit kerran viikossa. Kuullostaa ihan mielenkiintoselta.

Meen vissiin torstaina isovanhempien luokse. Toivottavasti jaksaa siel sit olla ja tehä jotain mumman kanssa...

I give up the hope

Harmittaa, itkettää, surettaa.. Ei voi tuntuu taas tältä. Koska tä loppuu? Tuntuu, että vaan mä voin lopettaa sen ja sillon tietää mikä on mun järkevä tapa... Koko päivä on taas ollu helvettiä. Koko ajan ahdistaa ja sit se on muka silleen loppuu ja kohta alkaa taas. Joudun koko ajan pidättää itkuu. Varoo, ettei kyyneleet pääse poskelle saakka. Mikä mussa on vikana!?

Mä aattelin tänään taas, ku luin kirjaa joka kertoo alkoholistista, joka haluaa parantua ja onnistuukin lopussa. Siinä yhdessä kohdassa(siis ennenku se oli kuivilla) se ajatteli elämää sen jälkeen ku se on parantunu. Mitä kaikkee se sit tekee ja silleen... sit mulle tuli se legendaarinen "mä en koskaan parane" olo. Mä ajattelin tolleen joku viis vuotta sitten ekan kerran.. En mä jaksa enää edes ajatella niin... Ihan sama