Ikävä normaaliuteen

Onpas taas ollu... Voin todellakin huonosti. Tekis niin pirusti mieli viiltää. Mul on kolme aika pahaa haavaa tältä ja viime viikolta. Menin sit kertomaan kuntoutuskodin omahoitajalle viiltelystä. T käski mua maanantaina asukasinfos näyttää haavat. Mä kieltäydyin koska tiesin et se olis pakottanu mut terveyskeskseen näyttää haavoi ja sitä en todellakaan aio tehdä... Siel varmaan olis passitettu osastolle ja en halu sinne. Ja vaikka ei olis passitettu ni en olis ees päässy menee sinne. Jonkin aikaa tässä en oo oikein minnekkään päässy menee. Tuntuu liian hankalalta. En oo kuorossakaan käyny. En vaan pysty. En ees tiiä et mistä se johtuu.. Mul on vaan ollu aloitekyvyttömyyttä. Oon kai vähän masentunu taas. Ei jaksa oikeen mitään ja tuntuu et ei oo tulevaisuutta. Koko ajan mielessä itsemurha ja viiltely.

Ja siis niin. Ne olis varmaan tikannu sen yhden haavan vaikka on kuuden tunnin sääntö. Mul on aikasemminki tommosii isompii haavoi tikattu kahenki päivän päästä. Ne vaan vähän avaa niit reunoi ja sit tikkaa. Mut ku ei...

Mä tiiän et osa syy tähän pahaan oloon on oikeesti vaan tää syksy. Ku on niin pimee ja kaikkee... Ainakin uskoisin niin.

Alotin syksyn alus SCIT ryhmän... kävin siellä kaksi kertaa. Sit se jäi. En pystyny en jaksanu en uskaltanu en halunnu jatkaa. En ees olis hyötyny siitä mitenkään ku ahdisti siel niin paljon että en pystyny keskittymään. Kuulin vaan häiritseviä harhaääniä ja ahdisti muutenki. Ei must oo tommoseen. Ei enää.. Ei oo pitkään aikaan ollu. Viimeks ehkä yläasteiäs pystyin olee ryhmässä ahdistumatta. Ja sekin oli vaan meijän luokan kanssa, joka oli siis ollu sama kolmosesta asti. Ja mä olin siis yläasteella tosi äänekäs ja näkyvä persoona mut sit ku piti luokan edessä puhua ni ahdisti ihan sikana ja en pystynykkään...

Laulaminen on aina ollu eri asia ja on yhä edelleen. Tääl kuntoutuskodissakin ku lauletaan karaokee ni mä oon koko ajan äänes. Mut jostain syystä en pysty laulaa ilman säestystä. Mut esim just karaoke on semmonen mitä rakastan. Tai ainakin rakastin. En oo sitäkään saanu tehtyy lähiaikoina. Ei vaan jaksa kiinnostaa.

Oon viimeaikoina nukkunu jotain 14-15h vuorokaudessa ja sen hereillä olo ajanki oon vaan maannu sohvalla ja yrittäny ees kattoo telkkuu et olis ees jotain sisältöö elämäs... Nyt jaksan sen verran et kirjotan tätä. Oon jonossa sekasin chattiin, Mul on niin paha olo. Kuntoutuskodin hoitaja T kehotti mua soittamaa näis tilanteis kriisipuhelimeen ku en halu häiritä mun perhettä, mut en mä halu jutella  jonku tuntemattoman ihmisen kanssa puhelimessa. Kirjottaminen on helpompaa. Siispä päätin mennä jonottaa sekasin chattiin. Viel 17 ennen mua. Mut koitan nyt odottaa ilman että alan viiltämään. Vaikka mieli tekis. Se on niin rauhottava tunne. Ja kun mulle sanotaan että se auttaa vaan hetkeksi ni joo se on totta, mut se hetki riittää... Sitä paitsi kun viiltää illalla ni se auttaa seuraavaan aamuun saakka, koska yleensä sit alkaa väsyttää jostain syystä ja sit vaan nukun. Et emmä tiiä auttaaks se puhuminen yhtään sen pidempään. Siin on tietty erona se et jos juttelee ni ei oo niit tulehdusriskejä ja muita jälkiseuraamuksia... Ja ehkä puhumalla voi avata jotain solmuja, en tiiä...

En muista millon viimeksi olin aidosti onnellinen.. joskus lapsena ehkä. En oo koskaan ollu täysin terve, ainakaan niin pitkään ku mä muistan. En ees tiiä mikä on normaali mut ikävöin sitä silti..

Yliannostusdraamaa

Semmonen eilinen...

Heti aamusta pää oli täynnä paskaa. En löytäny ulospääsyä. Niinpä vedin levozin 50mg:tä joku 10kpl ja päälle liköörii ja siiderii mitä kaapista löyty. Oli pakko vähän tyhjentää päätä. Mul oli kesältä jääny levozonki ku olin lopettanu itte omia aikojani lääkkeitten syönnin.

No olin sit vähän humalas ja muutenki sekava lääkkeitten takii. Menin silti kuntoutuskodin asukasinfoon jonka jälkeen on dosettien jako. Asukasinfossa kerrotaan viime viikon kuulumiset ja tulevan viikon suunnitelmat. Kuntoutuskodin hoitaja T katto alusta asti mua kummallisesti. Sain jakaa lääkkeet siinä asukasinfon alussa ja ku T kysy multa jotain ni mun vastaukses huomas et oon humalas ku puhe sammalsi.

Siin vaihees T ei viel sanonu mitään mut sit ku tuli mun vuoro kertoo kuulumisii ni T sano vaan et: "Sandra, ooksä vetäny jotain?" Kysyin et kuinnii. "No ku sä vaikutat vähän sekavalta." Mä en vastannu mitään. Sit T sano: "Nonni jätetään Sandra välistä ja mennään seuraavan vuoroon.

Kun asukasinfo loppus, T käski mua jäämään siihen. "Tiesiksä että täällä on kielletty olla päihtyneenä yhteisissä tiloissa?", T sano. "En mä oo mitään ottanu", koitin sanoo. "Kyl sä nyt selvästi jotain oot ottanu. Sandra ootko sä humalassa?" Nousin ylös tuolista ja kompuroin. "Eli oot", T sano. Sit se sano et soittaa mun äitille. Luuli siin vaihees et olin vaan humalas. Mä kielsin soittamasta äitille koska tiiän että se ei jaksa enää näitä ylimääräsiä juttuja ku niitä muitakin on jo tarpeeks. "Kyl mun nyt on soitettava sun äidille", T sano. "Sul on vaitiolovelvollosuus ja mä oon täysi-ikänen. En halu et soitat äitille!" "No sit mä soitan ambulanssin. Mitä sä oot vetäny?" Kerroin mitä olin ottanu ja T huolestu ku kuuli lääkkeistä.

En oo ihan varma mitä siin tapahtu sitte koska meinasin sammua sinne sohvalle. Vähän ajan päästä tuli ambulanssi. Kello oli jo kymment yli neljä ja T:llä loppu työaika neljältä. Siin sit otettiin verenpaine, sokeri, kuume, puhallutettiin ja katottiin pupillit valolla. Ne anto mul lääkehiiltä ja hyi vittu se oli pahaa. Niit oli kolme ensihoitajaa joista kaks kuulemma muisti mut aikasemmilta kerroilta. Toinen niistä oli mies joka oli just pari viikkoo sitte viemäs mua osastolle....

Sain onneks hakee kotoota laukun.. mut en saanu mennä sinne yksin vaan amppari kuski tuli mun kans. Ne luuli et olin yrittäny vahingoittaa itteeni vaikka todellisuudessa halusin vaan pään sekasin. Sit lanssiin ja ensiapuun. Pääsin sängyl makaa onneks koska väsytti. Semmonen määrä levozinii... väsyttää. Sit muhun laitettiin jotain sydänkäyrä seuraus juttuja ja sormeen se syke/happisaturaatio mittari.

Mut vastaanottanu hoitaja oli yks vitun ärsyttävä venäläinen nainen. Se rupes raivoo mulle ku kysyin et kuin pitkäks aikaa mun pitää jäädä sinne. "Ainakin huomiseen asti tarkkailuun!", se huusi. "Ja tää on semmonen juttu että jos lähdet menemään ni poliisit tuo sut takasin. Joten kannattaa suostua yhteistyöhön", se mesos vaikka en ollu sanonu sanaakaan. "Koska nään lääkärii?", mä kysyin. "Se ei yhtään nopeuta sum pois pääsyä. Oot tarkkailussa ainakin huomiseen saakka. Kannattaa vähän miettiä ennenku rupee pelleilemään lääkkeitten kanssa. Ymmärräksä että sä olit ottanu lääkettä liikaa?! Sillon joutuu tarkkailuun." Mua vitutti nut purin vaan huulta koska en halunnu tehä mitään kohtausta.

Parin tunnin päästä tuli lääkäri. Nuorehko mies. Tosi mukava. Se kysy että oliko tarkotus vahingoittaa itteeni. Kerroin miten asiat oli. Lääkäri sano sitten että syke on liian korkee. Leposyke oli joku 150. Eivät voineet senkään takia päästää mua vielä. Lääkäri sano et soittaa myrkytyskeskukseen ja kysyy et kauan pitää olla tarkkailussa. Se tuli vähän ajan päästä takasi. Kello oli silllon kuusi illalla. Lääkäri sano että pitää olla tarkkailussa 10-15tuntia. Mä sanoin että en voi jäädä yöksi. "No mä tuun vähän vastaan. Pääset lähtee puolen yön aikaan jos syke on laskenu." Vitutti mut oli pakko jäädä. Lääkäri kerto että olin ottanu neljäs osan siitä määrästä et joutus teholle. Sit lääkäri lähti.

Mul mitattiin taas verensokeri. Se oli 3.9. En ollu syöny mitään koko päivänä. Pyysin syötävää ja sain leivän ja jugurtin. Jäi nälkä mut oli pakko kestää. Nukuin sit hetken ja sit en valitettavasti saanu enää unta. Oli ihan vitun tylsää vaan maata sängyl. Laskin tuntei et koska pääsen pois. En alkuun uskaltanu käyttää kännykkää ku mua pelotti et akku loppuu. Sit oli enää kolme tuntii jäljellä ja akkuu 49 prossaa ni aattelin et what the heck. Mä katoin elisa viihteeltä simpsoneit ja muuta paskaa ja aika meni sit paljon nopeemmin.

Siin sit viel mitattiin verenpaine ja sokrut ja sit puol tuntii piti viel venaa. Sit pääsin kotiin. Menin taksil ja mua pelotti ihan vitusti. Se matka meni kuitenki ihan hyvin.

Yöllä en nukkunut juurikaan koska en saanu dosettii eli en saanu iltalääkkeitä.

Tänään aamulla T tuli mun oven taakse ja pyys mut juttelee yhteisiintiloihin. Menin. Mua pelotti ihan sikana et se haluu heittää mut pihalle ja kyl sitäkin aihetta sivuutettiin. "Onkohan tää paikka tarpeeks tuettu sulle?" T oli soittanu mun poli omahoitajalle ja ne oli sopinu kaikenlaista mun pään menoksi. En saa enää dosettia itelleni vaan mun pitää hakee kerta-annokset päivittäin yhteisistä tiloista. Paitsi viikonloppuna ku meen porukoille. Sillon saan dosetin. Sit me juteltiin T:n kanssa pitkään. Se oli sitä mieltä et mun skitsofrenian negatiivisena oireena masennus on nostanu päätään ja et sitä pitäis ehkä lääkitä. Kerroin että en halu mennä kuoromatkalle Unkariin kesällä. Sanoin että en oo nukkunu koko yönä. Juteltiin myös sosiaalistentaitojen ryhmästä johon mun piti osallistuu. Mun polihoitaja oli sanonu et se oltiin peruttu koko ryhmä koska ei ollu tarpeeks osallustujii. Se oli valehdellu mulle koska täält kuntoutuskodistakin on joku siin ryhmäs ja se on alkamas. Mua ei kai vaan haluttu siihen. En tiiä.

Mut joo... sori tekstin sekavuudesta. Oon tosi väsyny ja silleen. Pitäis tänää siivoo mut en jaksa. Koutan nyt nukkuu vähän.

Vanhoja runoja

Tässä pari runoo vuodelta 2011


Erämaassa kaukaisessa kuljen
Maailmalta muulta silmät suljen.
Yksin vailla seuraa muiden
musiikkinani vain havina puiden.
Onnettomana ajattelen elämää,
sitä kaikkea, mitä olla voisi tää.
Toivo, usko hiipunut pois,
parempi vaikka kuolla ois.
Nuori ehkä, muttei tahdon kipinää,
mitään en kykene tekemään.
Haluaisin lähteä jonnekin muualle,
en aina muiden jalkojen alle.
Odottaako mua joku jossain,
päämäärättömänä kuljen ain.


-------


Paremman puutteessa,
maailmassa suuressa.
En osaa vaatia enempää,
hymyssä suin elän elämää.
Äidin rakkaus ja läheisyys,
pelkästään riittävät mulle nyt.
En edes tiedä, että huomenna,
alkaa uusi elämä.

Paremman puutteessa,
maailmassa suuressa.
Vetisin silmin katson sängystä,
tauluja lastenlapsista.
Tahtoisin vielä kaikenlaista,
uneksin matkoista, ulkomaista.
Kykene enää nousemaan en,
mut vanhoja onnessa muistelen.

Paremman puutteessa,
maailmassa suuressa.
Mitään ole vielä kokenut en,
valitettavasti jo ymmärrän sen.
Vain itkuja surun itkenyt olen,
elän ulkopuolella sivistyksen oven.
Eilen uskoin, tänään toivon,
huomenna ehkä pystyn taas elää.

Harhoja ja taistelua

Tahdon kuolla.. taas nää fiilikset valtaa pään.. mä haluun kuolla. Haluun pois. En jaksa enää taistella tätä pahaa oloo vastaan. Kaikki on hyvin, they think. Ei oo.. ei todellakaan ole! Ahdistaa, masentaa ja harhat on taas vallannu pään. vaikee keskittyy tähänki. Mut en aijo viillellä. En enää. En halu sairaalaan.

Tänään just mentiin mielisairaalan ohi ja mä sanoin M-siskolle, et en enää ikinä joudu tonne. M sano et mul on hyvä asenne :) Se oli kivaa..

Mut niin. sinne en halua enää koskaan. Mut mun pitäis kai kertoo jollekki et harhat on taas pahana. "----sandra-shh---shhh--ssanndraaaa--sandra---san--sandr-aa---viillä, viillä, viillä..." ja aina peilin edessä "ruma,ruma,ruma..." Se on tosi ahdistavaa. Ja illalla tuntuu ku menis jotain ötököitä iholla ja joskus päivälläkin. Se on rasittavaa. Ja sit kans harhasii ajatuksia liittyen ystäviini... Mä en jaksa enää. Viiltely pyörii mielessä koko ajan. Voin huonosti..

Musta tuntuu usein et mua seurataan ja et mun tekemisiä kontrolloidaan.. Ja mun pitää taistella saadakseni omat mielipiteeni ja ajatukseni voittoon. Tuntuu et mun päähän laitetaan ääniä, koska mun huonoo-oloo halutaan ylläpitää... En keksi syytä siihen, mut musta tää on aika loogista. Ehkä ne haluu et joudun kärsii, ku oon niin paha ihminen.. Tai sit tää liittyy rahaan. En tiiä.. en tosiaankaan tiiä...

Päiväkirja merkintä v 2006 + mini "analyysi"

Tässä yks päiväkirja merkintä.
13 vuotta:

16.1 2006

Ne vitun kusipäät haukku mua taas. Mä en halu kertoo kellekkään vaiks se häiritsee mua oikeesti. Mä meinasin itkee, koska mä olin yksin niit kaikkii vastaan. Se juttu jäi ihan selvittämättä, ja mä en haluu sen takii mennä huomenna kouluun. Mä en jaksais aina tapella. Mä aattelin, et jos valvoisin koko yön, ni ehkä mä olisin huomen siin kunnos, et en voi mennä kouluun.

Mut joo.. Mä oon huomannu, et melkeen kaikki täs perhees pitää mua sellasena joka kuuntelee, mut ku en mä aina voi olla just sen puolella jota mä kuuntelen. Sit tulee sellanen ristiriitanen olo.. Ja onhan se nyt kiva, että kaikki uskaltaa puhuu mulle, mut ku kukaan ei kuuntele mua. Mä en kyl pahemmin tykkää puhuu ittestäni.. Oon ehkä vähän sulkeutunu, mut... kaikki vaan on jotenki outoo.

Mut entä jos mua ei olis enää huomenna? Mä oon aatellu, et lasketaaks se itseriks, jos tappaa itsensä toisen puolesta? Siis jos mä tappaisin itteni, ni täällä meillä olis helpompaa ja ehkä siinä säilyis jonku henki. Täs asias mä oon kyl ihan tosissani.. Laskettaisko se? Ku en ajattele siinä itteeni, vaan muita.

Olin todella masentunut noihin aikoihin. Ja koulukiusaaminen vaan tietty pahensi asiaa. Mun kiusaajat tohon aikaan oli yleensä vaan poikii. Ja siis tottahan se oli et mä osasin sanallisesti puolustaa itteeni(melken aina) , mut silti niistä sanoista jäi arpi. Ja arpia tuli myös fyysisesti, ku melkeen aina ku mua kiusattiin, kostin ittelleni viiltelemällä. Aika sekavaa touhuu.. Ristiriitasta...

Ja sit toi itsemurha haluisuus. Mä ihan oikeesti uskoin et jos en tee itsarii, ni joku meijän perhees tekee.. mun takii.. Olinpas sairas... :(

So we have come to this

Kohta pitäis mennä kouluun. Ahdistaa ja jännittää niin sairaasti.

Viime viikolla en käyny missään sovituissa tapaamisissa. Väliin jäi siis koulun lisäksi kaksi psykoterapia aikaa, yks omahooitaja aika ja leponex ryhmä. En vaan saanu mentyy niihin. Valehtelin hoitajille että oon kipeenä. Nyt kaduttaa.. Ja en tiiä jaksanko huomennakaan mennä mihinkään. Vaikka pakko kai se olis. Ja ajatelin kertoo hoitaja T:lle et valehtelin ja et voin oikeesti koko ajan  huonommin ja huonommin.. En haluu sairaalakuntoon.

Tänäänki tekis mieli jättää koulu välistä. Menis vaan siihen viereiselle huoltsikalle hengaamaan. Ja ehkä sielt vois ostaa jotain jolla viillellä... Kouluun en halua mennä. Se on liian ahdistavaa ja pelottavaa. Ja ennen kaikkea ajan hukkaa.. En opi siel MITÄÄN!!

Harder than yesterday

Paska olo.. Siis todellakin paska olo. Tekis niin  kovin mieli viiltää ranteet auki ja kuolla hitaasti. Mä oon niin täynnä tätä elämää. Mut sais tappaa pois. Mä haluun kotiin täältä. Mut en pärjää kotona… Oon umpikujassa. Ei tartte ku miettii kotona olemista niin alkaa ahdistaa. Ja täällä olo ahdistaa. Varsinki nyt ku ei pysty ollenkaa olee yhteisis tiloissa, ku Henni on täällä. Sen mukana tuli jostain syystä jatkuviksi puheen aiheiksi viiltely ja viiltely keinot ja tavat. Jonna ja Katja on tietty mukana niissä keskusteluissa. Mul tulee siit vaan pahaolo ja pakko siks pysyy omas huoneessa. Tulee mieleen ihan joku nuoriso-osasto ku ainoot puheen aiheet on viiltely ja ryyppääminen… Ja keskustelijat on siis jotain 40-50 vuotiaita

Eilinen iltaloma meni päin persettä. Mä muka menin kuoroonki ja piti tulla keskenkaiken pois, ku alko ahdistaa ja aloin tuntee kosketusharhoja ympäri kehoo. Lähinnä reisien sisä pinnassa. Se on niin oksettava tunne. Mielummin otan vaikka näköharhoja, mut nää kosketusharhat sais loppuu... Lääkkeistäkään ei oo ollu mitään hhyötyä... Tai en oo varma, et onko nää kuitenki ehkä vähentyny nää harhat..

Tekee mieli kirjottaa mut en jaksa. Halusin pelata ds:llä, mut ei kiinnosta. Mikään ei oikeen huvita. Mistään en saa enää nautinnon tunnetta. Paitsi jos olisin kotona ni olis Nelli(koirani), se huvittais kyllä. Ja jaksaisin sitä. Mut ku eiiii, osastolle ja pää täyteen lääkettä,, ni ajatukset pysyy kasas tai jotain sinne päin.

Mul on keskiviikkoa hoitoneuvottelu. Saas nähä pääsenkö pois ja päiväyksikölle. Se olis ihan vitun jees. Kattoo nyt kuin käy.

Pää täynnä paskaa - ehkä meitä kuunnellaan

Moi oon sandra ja oon totaallinen luuseri. En tiiä mitä mä viel teen tääl. mun kuuluis olla jo kuollu. aikoja sitte kuollu poispoispois.. Oon huono ihminen ja oon paha. Oon likainen ja oon hullu. Oon sairas mun mieli on sairas  oon hullu paska. Ajatuksia ajatuksia, mun pää on täynnä. Mä en voi syödä lääkkeitä mut syön silti. en voi koska mul on harhasia ajatuksia niistä. syön silti koska lupasin satulle. Satu on selvästi ainoo joka välittää musta. siis äitin lisäks. Sen tiiän et äiti välittää musta, mut sille ei voi kertoo kaikkee. Esim sitä et mul on harhasii ajatuksii kaikesta. En esimerkiks voi käyttää päiväyksikön vessaa, koska luulen et siel on kameroita. Koko päiväyksikön tilat on mikitetty. En oo varma onko nää totta, mut mun mielestä mä oon nähnykki ne.. tai siis nään niiitä siel. tai sit ne ei oo mikrofoneja.. en tiedä.. lääkkeillä yritetään ylläpitää mun psyykkisiä sairauksia jotta mun on pakko käydä päiväyksiköllä, koska ne haluu tarkkailla mua. Välil must tuntuu, mut se EI voi olla totta!, et lääkkeillä muhun pidetään yhteyttä jotenki telepaattisesti. mut siitä ei saa puhuu! Kuulen ääniä ja en oo varma, et onko ne vaan harhoja vai yritetääks muhun pitää yhteyttä jostain.. Ne haluu et mä viiltelen, mut mä en oo viillelly. Sen takii ne vaihtaa mun lääkkeitä, koska ne ajattelee et jos ei noitten lääkkeitten kans viiltele, ni entäs näitten. Mut se ei voi olla totta...... ei voi millään.. niin mun järki sanoo... se ei voi olla totta.

Mun elämäs ei oo paljoo. Vaan päiväyksikkö oikeestaan... En paljon muuta tee. Oon koneel ja meen päivikselle. Ja nyt haluisin lopettaa senkin. Se on liian rankkaa. En jaksa käydä siel. Oon niin poikki koko ajan. Se on selvästi masentuneempi. siis minä. olen. Juu mitään en jaksa ja mikään ei kiinnosta tai innosta ja tulevaisuus tuntuu toivottomalta. Miks mikään ei auta tähän oloon. Ahdistaa melkeen koko ajan ja tekee mieli viillelllä. viillelllä.. viilto sinne tänne kehon ympäri. ei jaksa sitäkään. oon liian poikki. en jaksa miettii edes itsemurhaa... oon liian väsyny hahhaa hehhee hihohiihohohahhahaaaaajeejee jeeejejeejeejeejeejeeejeeejee ou jea jee oo iloinen :DDDDDDDD:))::):)::):))):)):)):):)) mieti kuin helppoo toi on netin välityksellä.. valehtelu oon iloinen ja pari hymiää ja se on siinä, niinpä.... :( ei jaksa

juu moikka vaan, hyvästi elämä hyvästi perhe hyvästi kaikki.. tää loppuu meinaan tähän hejdå!

Mikä piippu suuhun?

Oon nykään koko ajan väsny. Viime viikolla yöt oli semmosii et nukuin kahesttoist kolmeen. Sanoin lääkärille asiasta ja ne onki nyt sitä mieltä, et mun unettomuus johtuu masennuksesta. Koska mul on niin paljon nukkumiseen vaikuttavii lääkkeitä.. Pitäis pystyy nukkuu noilla, mut ei onnaa.. No sit mul muuttu lääkitys. Ekana piti vaan lisätä voxra kaiken tän hullun myllyn lisäks masennukseen. Mä sanoin, et mul on ollu se vuoden alussa ja  se lisäs harhoja. Lääkäri sanos, et "Oho katos niin onkin. Täytyy sit keskustella ylilääkärin kanssa uudelleen" Juu kiva, ku ne oli jaksanu lukee mun lääke historiaa.... No myöhemmin mä sit tapasin lääkärin uudestaan ja tällaset muutokset tuli: Seroquel 200mg kokonaan pois, eli illassa vaan seroquel prolong. Aamusta sertralin 200mg ensin sataan viikon ajan ja sit kokonaan pois, abilify, joka on todettu mulle oikein sopivaksi lisättiin puoleentoista tablettiin ja sit tuli joku uus setti mukaan. En muista nimee nyt.. mut joku kuulemma aika yleisesti käytetty masennuslääke.

Noooooh,, koska kyseessä oon mää, ni ei tietenkää voinu kaikki mennä suunnitelmien mukasesti. Nyt mua väsyttää koko ajan ja uskon, et se johtuu tosta abilifyn määrän lisäämisestä. No mä sit aloin epäilee koko abilifytä ja tuli harhasii ajatuksii sitä kohtaan. En oo perjantain jälkeen ottanu aamu lääkkeit ollenkaan.... tyhmää, tiedän. Mä kerroin S:lle (mun terapeutti dkt:een kautta) , et en oo syöny niitä ja et aattelin säilyttää ne ja syyä kaikki sitte kerrallaan. S sai mut järkiin ja annoin ylimmääräset pois ja lupasin , et syön lääkkeet määräysten mukaan ja kysyn hoitajilta väsymksen ja abilifn yhtäläisyydestä. Nyt mun yöt on sit sellasii, et illalla    en saa unta mut nukun aamuun asti eli joku 3-7 tai 8..... Not too good..

Mul tuli S:ltä "läksyks" itsen validointi äitin avustuksella. Se on vaikeeta ku on tällanen luuseri. OON LUUSERI AND YOU HAVE NO FUCKING IDEA SO SHUT UP! Äääääääää ei ei ei ei... mä en kestä, tekee mieli viiltääääääääää ://///////////////// Kuulen koko ajan "thirteen cuts thirteen cuts thirteen cuts........................................." En jaksa tätä shittiä enää :( luoti kalloon --->

Ääniä ääniä ääniä TAAS

Tää päivä on ollu jotenki tosi rankka.. Ahdistus katossa ja ääni harhat myös.. Kuulen lapsen puhetta. Harha-ajatukset on myös tosi voimakkaina ja lääkkeiden vaikutukset epäillyttää. Mitä myrkkyi ne mulle oikeen syöttää... en kehtaa ees itelleni myöntää, et pelkään lääkkeiden sisältävän jotain vakoilu ainesosia.. mutta se ei voi olla totta, eihän? Uni on ollu huonoa ja katkonaista. Sekin varmaan vaikuttaa. Nyt on sit vaan tullu lisää masennuksen oireita. Esimerkiks jaksamattomuus ja elämän ilon puute. En pysty nauttii taas mistään ja tekis mieli eristäytyä kaikesta maailmasta. Tulevaisuus vaikuttaa toivottomalta, tuntuu, ettei jaksa ollakkaan.. Vituttaa ja tekee mieli viillellä tai juoda pää täyteen. Pois pääsis hetkeks, jos ei kokonaan..

Koko ajan huimaa ku seison. En tajuu mitä tää on... :( vituttaa sekin. Onkohan mulla liian korkee tai matala verenpaine tai jotain. Vai onko mulla asentohuimausta. En tiiä sitte.. Nyt on flunssaki, mut en uskalla mennä päivystykseen, ku siel on yks hullu nainen vastaanottamassa ja sen mielestä poskiontelontulehdus ei oo sellanen sairaus minkä kanssa tullaan päivystykseen.. Eli pitäis vissiin varata aika.. en osaa en uskalla en pysty en halua en jaksa ----> oon luuseri

Today or never... I pick.... TONIGHT

Tämmönen pika päivitys ennen nukkumaan menoo. Eli joo siis vau... Tänään oli aikamoinen ilta.. Mä kerroin äitille koko ton keväisen jutun.. Ohoh... Tuli siis siin illan mittaan ihan kauhee olo, ku tuli mielikuvii päähän. Kaikki luuli, et mä oon vihanen jollekki, vaikka oikeesti en ollu. Sitte äiti ja kaikki muutki meni jo nukkuu. Mä jäin yksin olkkariin ja olin jo päättänyt, et jos olo ei helpota ni yöllä heiluu veitsi..

No äiti päättiki sit tulla takas, kuitenki ennen ku olin ees menny olkkarist mihinkää. Sit me juteltiin ja päädyin sit kertomaan koko homman. Ja nyt sovittiin, että otan saikkuu jokski aikaa ja alotan sit ilta lukion jossain vaiheessa. Siis ku sit kerroin, että en jaksa elämää, enkä kouluu.. Ku oon oikeesti ollu lähi aikoina tositosi masentunu.. Puhuttiin siit sähköhoidostaki, et se varmaan täs jossain vaihees..

No mut siis nii, nyt olo on joku tuhat kertaa parempi ja oikeesti. tä helpottaa mun elämä ihan varmasti