...

Paha olla... Ahdistaaaaa

Pakkohoito jatkuu vieläkin...

Tänään oli hone... Sain kuulla et joudun olee sairaalas viel ainakin 3 viikkoa. Vittu! Mä haluun kotiin. Joudun siks jäämään ku mulla tulee joku uus lääke noitten vanhojen tilalle. Leponex. Se on kuullemma tehokkain psykoosi lääke mitä on. Mä sanoin ensin etten halua sitä, siinä toivossa et mun ei tarvis jäädä osastolle enää, mut lääkäri sano, et voin joutuu olee viel monta kuukautta jos tilanne ei muutu mihinkään, ni mä sit aattelin et on järkevintä mielummin ottaa toi lääke sit jos joka tapaukses joutuisin olemaan sen 3 viikkoo.

Honessa puhuttiin aika paljon mun harhoista. Sit ku alettiin puhuu kosketusharhoista ni mua alko hävettää. Lääkäri kysys mimmosii ne on. Mä kerroin: Ne on sellasiii, et tuntuu et joku yrittää avata reisii ja sellasiii et tuntuu et joku makaa mun päällä tai et joku yrittää repii peittoo pois. Ja semmosii... Sit se lääkäri sano "eli tommosii seksuaallisia" ja sit se kysy et oonko joutunu raiskauksen uhriks. Hävetti niiiin paljon. Siinä tilanteessa oli mun ja lääkärin lisäks yks hoitaja L ja opiskelija K ja äiti ja sisko Krisse. Mua hävetti siis ihan vitusti myöntää se siinä. Katoin alas päin ja vastasin "joo". Lääkäri kysy millon ja mä vastasin "joku pari vuotta sitten". Lääkäri kysy et oonko tehny rikosilmotuksen ja ku mä sanoin etten oo ni se rupes kyselee et miks "Se on rikos joka on tehty sulle" Mua itketti ja hävetti... Puhuu miehen kanssa siitä. Se oli inhottavaa.

Eilen ku olin kotilomilla, ni toin sieltä terän mukana ku äänet käski. Sitte viiltelin osastolla. Terä oli niin pieni ettei sillä saanu oikeen tehtyy kunnon viiltoja ja mä kuulin koko ajan "Syvemmälle syvemmälle syvemmällle..."  Yhestä tuli sit tosi tosi syvä viilto. Se olis varmaan oikeesti pitäny tikata mut noi laitto siiihen vaan vähän perhosteippiä. Ei se sillä pysy kiinni mut ihan sama... Se nainen olis halunnu lähettää mut TK:hon tikattavaks mut mies oli sitä miieltä et ne perhosteipit riitti. Tän jutun takii en sit pääse ainakaan viikkoon lomille ja uloski vaan hoitajan kanssa. Ei edes perheen kanssa saa mennä ulos sairaalan alueelle ilman hoitajaa.. Oma vika.

Sit viel yks juttu mikä mua harmittaa vielki, terapeutti S. Mun yks kaveri alkaa nyt tapailee sitä ja se on kans yli 18v. Mua vituttaa niin paljon.. Oon niin kateellinen. Miks S ei voi olla mun terapeutti. Mä aloin ragettaa sille mun kaverille ku se kerto et alkaa tapailee S:ssää. Sanoin, et mä oon just yrittämäs päästä yli siitä ja sit se kaveri tulee ja kertoo tommosta. :( olin niin surullinen.. Try to fucking forget her, you stupido!

Vaikeempi päivä

Tänään on ollu aika paska päivä.. Mul tuli kauhee ahdistus ja harhanen olo ja viiltelin sitte nuppineulalla. Ei mitenkään pahasti, mut jäin kiinni siitä. Sit en pystyny puhuu ku hoitajat tuli kkyselee ja antaa tarvittavia lääkkeitä. Sen piti melkeen syöttää ne mulle ku en pystyny liikkumaan. Sitte ne lähti mut se nainen oli unohtanu desinfiointi aineen jolla se oli puhdistanu mun haavoja mun huoneeseen ja sit alko kuuluu "juojuojuojuojuoJUOJUOJUO" ni mun oli pakko. En ehtiny paljoo juoda, ku se tuli takas. Se otti sen mun kädestä ja kysy et joinko mä siitä. Mä sanoin et join ni sit se lähti kiireellä johonki ja must tuntuu, et se meni soittamaan päivystävälle lääkärille.

Mul oli koko ajan kosketus harhoja kans. Ja sit ku olin ollu hetken yksin ni aloin kuulla "Haarukka pistorasiaan......" Mä lähin kävelee keittiöö kohti, pyysin mun ruoka-annoksen(oletin et siinä on haarukka mukana) mut sit onneks oliki ruokana keittoo, ni siin oli vaan lusikka. Ja se hoitaja vei pois veitsenki siitä jostain syystä.. No istuin siin sit jonku aikaa ja aloin pikkuhiljaa voimaan paremmin, kiitos lääkkeen Sit pystysin jo syömäänki...

Sori kauheesti jos teksti on sekavaa.. Pääni on sekasin lääkkeistä ja alkoholipitosesta desinfiointi aineesta. Ja kukaan ei käyny tapaamassa mua. Ehkä paremppi niin, ku oli niin paha olo..

Let me out

Mun huoneeseen tuli joku uus nainen. Ärsyttävää. Olin jo niin tottunu tähän yksin oloon. Noh... cant help. Se on sitä paitsi outo. Ku hoitaja kysy et: "onko sulla ihan normaali ruokavalio" ni se sano: "Joo, aika normaali, paitsi et atoositon, ja kaikki pitää olla nestemäisenä ja ei mausteita ollenkaan. Ja en voi syödä melkeen mitään hedelmiä" Juu tosi normaali ruokavalio, ihan perus...

Edellis päivä oli aika vaikee.. Hain kaks kertaa tarvittaviii ja sorruin viiltelee jollain nuppineulalla jonka otin ilmotustaululta. Jäin kiinni ja yhtäkkii mun huone oli täynnä hoitajii ja jotain tapahtu en oo varma et mitä.. oli sen verran huono olo, et en muista siit nyt jälkeen päin.

Eilen oli semi ok päivä. Hain vaan yhen kerran tarvittavia harhoihin. Ne puhus et se serenase tai mikä vittu olikaan tulis mun lääkelistalle. Mut siit pitää puhuu lääkärin kanssa. Ja lääkärillä ei oo aikaa, ku koko sairaalas on tällä hetkellä vaan yks lääkäri ja mä oon vissiin viimesenä sen listoilla. Mä vähän ragesin noille hoitajille ku mua vitutti niin suunnattomasti tää koko tilanne.
1. Onko niillä ylipäänsä oikeutta pitää mua pakkohoidossa enää
2. Millon on hone
3. Pitääkö lääkkeisiin tehä jotain muutoksii (esim. serenase listalle)
4. Millon pääsen lomille
5. Millon saan ulkoiluluvat

Voisin jatkaa listaa vieläkin mut noi nyt päällimmäisenä mielessä. Tä on perseestä ja tä ei etene mihinkään ilman lääkäriä. Mä aattelin ehdottaa lääkärille (jos mä nyt joskus viel tuun sen näkemään) et jos saisin mennä sinne psykoosipäiväyksikköön joksiki aikaa. Koska en oo koko päiväissairaalahoidon tarpeessa, mut tarviin joka päivälle hoitoa... Kai oon muistanu mainita jo et tä on perseestä!!! Jos olis terapeutti S ni se varmaan osais tai ainaki haluis yrittää auttaa mua täs tilanteessa. KU TÄÄ JUNNAA PAIKALLAAN! Se sais jotain aikaan... mutku ei oo enää... ei oo koita nyt jo tajuta et se hoitosuhde on ohi.. :(

Oon nyt ollu tääl jo kolme viikkoo?! vai kaks, en oo varma ees enää... vittu haluun pois täältä... Tekis mieli alkaa valehtelee et kaikki on hyvin ni pääsis pois täältä................ ebuwiudwebiuwoweoe yhhyyy

Jeee

Pääsin onneks sirkukseen ja hauskaa oli :)

Ikävä punapäätä

Tänään on ollu kiva päivä.. Ei oo ollu melkeeen yhtään harhoja ja ahdistustakin vaan vähän. Auttaa vissiin aika paljon toi ku oon saanu tota tarvittavaa serenase??? niinku ennenku on tullu harhoja. Ja sit on kivaa ku on kkäyny siskot ja myöhemmin kävi äiti ja nennu vauva(koirani) Ja jee saan jo mennä omaisten kans ulos ilman hoitajaa!!

Nyt on vaan kauhee stressi siitä sirkukseen menosta. Ku oon ostanu mulle ja makelle aitiopaikan eturivin liput ja nyt noi vähän vihjailee et oonkohan pääsemässä sinne. Mun on pakko pakko PAKKO päästä sinne. Maken takia! Siis olis tosi epistä makelle jos en pääse sinne. Tai siis ku voinhan mä antaa noi mun liput äitille et se vie maken mut ei se oo sille sama. Ku se haluu nimen omaan mun kans ku se on meijän joka vuotinen perinne..

En oo muuten vielkään tavannu terapeutti S:ssää vaik meijän piti elokuun aikana tavata... Pakko kai vaan yrittää unohtaa koko henkilö... Mulle käy aina näin. Ensin tulee joku henkilö joku muuttaa koko mun elämän ja sit yhtäkkii se vaan häipyy pois.. Ja en saa olla siihen yhteyksissä... tai no saa ja saa. kai mä saisin jos a)Olis sen s-posti tai joku b)uskaltaisin(siinä ajatuksessa että en ehkä saakkaan olla yhteydessä siihen)

No mut,,,, mä täst häivyn... aattelin mennä yhteisiin tiloihin hetkeks jos vaikka ei alkais ahdistaa ku ei kert oo koko päivänä ahdistanu silleen kauheest. Toivottavasti nää tääl haluu kattoo salatut elämät.. Eiks se tänään ala?

Vaaleat lakanat

Ilta hämärtyy ja on aika käydä levolle. Pimeys valtaa huoneen yllättäen. Pienen huoneen, johon on ahdattu kolme sänkyä ja säilytystilaa kolmelle ihmiselle. Olen huomioinut, että huone on pimeällä pimeämpi kuin pimeys muualla. Olen yksin pimeydessä. Tai niin ainakin oletin. Makaan sängyllä selälläni kauhusta jäykistyneenä, kun yhtäkkiä tunnen kosketuksen kaulalla. Pimeys alkoi muuttua silmissäni hämäryydeksi. En nähnyt ketään missään, mutta ehkä en vain erottanut hahmoa hämäryyden takia. ”Kuka siellä”, kysyin kuiskaten. Tunsin kuinka joku yritti vetää peitettä päätäni. Pidin siitä tiukasti kiinni. ”Lopeta!” sanoin täydellä äänellä. ”Ei, sinä olet ansainnut tämän”, ääni sanoi.

 ”Kuka siellä on?”, kysyin uudelleen. Ei vastausta, pelkkää epämääräistä miehen muminaa. Peiton vetäminen loppui lopulta ja minä olin voittanut; peite pysyi päälläni. Mies oli kuitenkin sinnikäs, sillä seuraavassa vaiheessa tunsin jonkun kehon makaavan omani päällä. En saanut henkeä. Tunne oli sama kuin silloin aikoinaan kun jouduin tuntemattoman miehen raiskaamaksi. ”Mene pois”, yritin, mutta turhaan. Mies oli jo edennyt aikeissaan ja yritti avata reiteni. En nähnyt ketään, mutta nyt olin varma että joku siinä oli. Nousin pikaisesti ylös sängystä ja menin ulos huoneesta. Kukaan ei seurannut minua, eikä huoneesta kuulunut jälkeeni pihahdustakaan.

Menin hoitajien kansliaan kertomaat äskeiset tapahtumat. ”Sinulla on taas ollut harhoja”, hoitajat sanoivat. ”Ota lääkettä ja mene takaisin nukkumaan”

Mutta miten se voi olla niin varmaa. Mitä jos joku olikin käynyt minun huoneessa ja ehtinyt pois ennen kuin ehdin nousta ylös. Mutta kuka yrittäisi raiskata minut? Yököt? Heidän on sitten niin helppo sanoa, että se oli harhaa. Miksi minä? Olenhan rumin ja iljettävin kaikista naispotilaista. Ehkä minä olen helppo kohde, sillä kukaan ei kuitenkaan uskoisi minua, koska minulla on ollut muitakin harhoja, kuten kuulo- ja näköharhoja. Mitä jos tämä kaikki onkin vain yhtä suurta huijausta. Minut yritetään tehdä hulluksi. Kaikki harhat ovatkin vain suurta kulissia ja minä olen päätähti tässä teatterissa. Ehkä koko maailma on teatteria. Jotkut vetelevät meidän naruista niin kuin olisimme marionetteja.

Mietin maailman menoa ja tätä koko systeemiä samalla kun makoilen petillä vaaleissa lakanoissa. Pelko ei ole vieläkään haihtunut pois, mutta kaikki alkaa näyttää sumealta. Liikkeet tuntuvat raskailta ja hallitsemattomilta. Ajatusten luominen tuntuu jo lähes mahdottomalta. Vaivun uneen. Ehkä ikiuneen…