tiistai 8. huhtikuuta 2014

Keikalla + "tarina"

Oltiin kahen siskon ja yhen kaverin kanssa perjantaina kuuntelemassa parii bändii. Se meni yllättävän hyvin.. Suoristin hiukset ja meinasin jopa meikata, mutta en uskaltanu. Pelotti et miehet luulee et mä oon meikannu siks et etin seuraa. Pelottaa yrittää näyttää viehättävältä. Tulee väärinkäsityksiä. En tosiaankaan etsi mitään raiskaajia.... en tosiaankaan.... Mul oli harhoja sielkin vaikka musiikki vei suuren osan mun ajatuksista mukanaan. Uskon et se oli harhaa. Yhtäkkii melkeen kaikki nauro mulle. En muista paljookaan siitä hetkestä..  mut muistan et mua pelotti ja hävetti.

Sit mun oli pakko mennä pois siitä yleisön joukosta ku mun ja Krissen väliin tuli joku mies. Sit mä en enää kestäny. Se oli liian pelottavaa ja... vaarallista. Ei sitä tiiä, et mitä ne miehet tekee. Mut muuten oli kivaa.. Kyl se oli stressaavaa ja mua harmittaa ihan sikana et en saanu nauttii täysillä siitä musiikista. Mä nyt vaan en ole mikään baari/keikka ihminen.... Liikaa tuntemattomia ihmisiä.. etenkin miehet kauhistuttaa.

Älä mene ulos yksin Sandra, se on vaarallista!

Ulkona on lämmin. Miksi siis istun tietokoneella, enkä mene lenkille koiran kanssa. Nousisin ylös, laittaisin kengät jalkaan ja hupparin päälle. Ehkä kaulahuivikin olisi vielä ajankohtainen. Ajatusmaailmassa astuin jo pihalle hihna toisessa kädessä ja puhelin toisessa. Aina kun menen ulos, pidän puhelinta esillä. Kahdesta syystä. Yksi syy on, että ajattelen että kukaan ei käy kimppuun, jos kännykkä on näkyvillä, sillä siitä voi nopeasti soittaa apua. Toinen syy on, että voi sitten soittaa apua, jos tarvitsee.
            Astun ulos pihan portista. Pari askelta eteen päin. Vielä pari. Sitten alkaa ahdistus. Rintaan sattuu. Kädet tärisevät. Lähes joka aamu minun on käveltävä noin sata metriä meidän pihasta olevalle bussi pysäkille, josta sitten nousen linja-auton kyytiin. Ja aina se matka pysäkille on yhtä vaikea. Nytkin pyrin kävelemään bussipysäkille saakka koiran kanssa. Koira vetää hihnaa kovin, mutta minun huomioni on nyt suunnattu jonnekkin muualle. Köhin kurkkuani auki varmuuden vuoksi, jos joku hyökkää, olen valmis huutamaan apua.
            Päästiin lopulta pysäkille. Hengitys tihenee. Mutta se ei johdu tällä kertaa huonosta kunnostani. Paniikki ottaa vallan, taas. Pakko kääntyä takaisin kotia kohti. Voi ei, tuolta tulee joku mies. Kännykkään on jo näppäilty numerot 112, varmuuden vuoksi. Se mies kääntyy minun suuntaani. Se on kalju. Ja iso kokoinen. Sen on oltava SE mies. Askeleeni muuttuvat nopeammiksi, melkein juoksuksi. Mies lähenee uhkaavasti. Minä lamaannuun. En kykene liikkumaan. Apua! APUA! En pysty puhumaan. Mies tulee lähemmäs ja lähemmäs. Yhtäkkiä se katoaa. Se taisi olla harhaa.
             Menee vielä tovi ennenkuin pystyn taas jatkamaan matkaa. Kyyneleet vyöryvät  silmistäni samalla kun astun pihan portista sisään koiran kanssa. "Miksi siis istun tietokoneella" No ehkä juuri siksi.

tiistai 1. huhtikuuta 2014

Vitut

Voiko paskempaa päivää olla? Kaikki räjähtää käsiin. Pitää vaan jaksaa.. En pystyny eilen kattoo ees salattuja elämiä ku oli liian ahdistava jakso..

Vihaan itteeni ja vihaan tätä koko elämää!

maanantai 31. maaliskuuta 2014

paha paha paha

Oon kertakaikkisen huono ja täysin epäonnistunut ihmisenä.. Oon turha ja haitaks vaan kaikille! Mut vois ampuu pois. OON PAHA!

Tapa ittes!

perjantai 28. maaliskuuta 2014

Vihdoinkin

Päiväyksikkö jakso on ohi.. Se oli kauheet kaks viikkoo. Koko ajan joku korvantakana hokemassa sairaalaan joutumisesta. Mutta mä en sinne oo menossa! Onneks se on vihdoin ohi!!!! Oon niin onnellinen.

Ei mul sit muuta.. moikka

maanantai 24. maaliskuuta 2014

Fuck this shit

I hate my life. I hate my life. I fucking hate my fucking life.

Äänet käskee viiltää, mä taistelen vastaan. Päiväyksikössä uhkaillaan sairaalalla ku en pysty osallistumaan kunnolla ku voin niin huonosti. Voices in my head are telling me to cut. Thirteen cuts, thirteen cuts.. cutcutcutcutcutcutcut STOP IT PLEASE!! Just leave me alone.

Kauheita flashbackejä. Mä taistelen,, mutta oon väsyny. En jaksa enää kauaa.

CUTCUTCUCUTCUTCUTCUTCUTCUTCUTCUTCUTCUTCUTCUT

NO I WONT!!!

Vitttuuuuuuuuuuuuuuu

lauantai 15. maaliskuuta 2014

.

Olen luuseri.

tiistai 11. maaliskuuta 2014

Takapakkia

Lopetin lukion kokonaan.. Lääkäri ja mun omahoitaja ja toimintaterapeutti ja äiti oli honessa sitä mieltä et se ei oo mun paikka.. ainakaan tällä hetkellä.. mul on nyt taas tauko koulusta ja haen ens vuonna yhteishaus johonki amikseen tai johonki.... Mut en todellakaan lusmuile. Mul on viikon joka päivälle jotain: 2x psykoterapia, 1x scit, 2x toimintaterapiaa ja kerran kuussa leponex ryhmä,

En jaksa paljoo kirjottaa ku koko viime viiikon oon nukkunu 0-5h per yö. Oon alkanu taas kuulee harhoja. Kuisintaa.. esim "tapa ittes" "kaikki vihaa sua" "viiltele, viiltele....." "ruma ruma ruma ruma.." jne. Sain eilen tenoxin unilääkkeeks ja nukuin sen kans 10 tuntii, mut mul on kauheesti univelkaa. Tänään kuulin askeleita mun takaa, vaiks siel ei ollu ketään.. toivottavasti tää ei kehity psykoosiksi. Pelottaa...

2012 syksyllä kaikki alko samalla tavalla.. 1. stressasin ---> 2. menetin yö unet ---> 3. aistiharhat ---> 4. viiltely harhojen takia ---> 5. sairaala. Nyt mennään tossa kolmosessa. Onneks mä oon oppinu omista virheistä, ni oon kertonu polilla ja kotona mis mennään. Voi sit puuttuu ajois ennen ku menee sit 4 ja 5.. ja kuutonen olis sit itsemurha. Se nyt pitää ainakin estää..

Mul on ollu hirveesti viiltely halui ja itsemurha-ajatuksia. Toivottavasti tää ei pahene. En oo viillelly. Eikä mul ees oo mitään millä viiltää, mikä on hyvä juttu.

Mut ei mul sit muuta..