sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Epäreiluu

Tänäään on ihan paska päivä. Ekakski hersin kahelta, sit venailin, et uni tulis taas, mut ku ei tullu ni tunnin päästä menin hakee unilääkettä. Eli joskus kolmen aikaan. Ja olin aamulla niin väsyny, et huhhuh. Varmaan lääkkeen takia. No jaksoin kuiteski herätä aamupalalle ja lääkkeetki otin. Sit menin takas nukkumaan, ja mua ei saatu hereille lounaalle. Sit mut tultiin väkisin nostaa sängystä ylös ja suihkuun piti mennä, siis pakosta(mitähän seki niille kuuluu, et koska meen suihkuun ja koska en... -.-)

No toi oli jo ihan perseestä, et väkisin piti herättää. Sit äiti laitto viestii, et jos voitais mennä shellille kahville taas, ja Krisseki olis mukana. No hoitaja sano siihen vaan että: "Sä olit nukkunu koko aamupäivän, katotaan myöhemmin" Siis miten toi nukkuminen liittyy siihen , jos haluun mennä kahville äitin ja siskon kanssa. En tajunnu. Sit hiukan myöhemmin mut kusuttiin kansliaan juttelee. Kaks hoitajaa vs minä. Ne sano, etten mä saa mennä kahville, koska olin nukkunu aamupäivän. Sit ne selitti siinä miks, mut se ei vaan menny mun jakeluun. Ainoo asia, jonka mä tosta saan mieleeni on se et ne haluu siis rankaista mua, ku en ollu jaksanu nousta. Mä sanoin niille siitä, ni ne sano, et ei se ole mikään rangaistus.... Mikä se sitte oli, se jäi täysin auki.

No sit piti olla ohjelmassa korttien tekoa. Se olis ollu hauskaa puuhaa, mut siel oli sakset jotka sain käsiini. Ja se siitä sitten. Kaikki muu katos ympäriltä. Teräase. Pitelin sitä kädessä ja koskettelin sormilla terää. Varmaan viisi minuuttia näin, kunnes hoitaja tuli ottaa sakset pois multa ja kysy, et haluunko lähtee pois ja et haluunko tarvittavat. Mä halusin. Sit toinen hoitaja kysy, et mistä mul oli tullu niin huono olo. Sain sanottuu, et mun itsetuhoimpulssit nousee, ku nään jotain millä viilltää. Se sano vihasena mulle: "No siitä sun pitää päästä eroon. Maailma on täynnä teräviä esineitä, eikä niitä voi aina välttää" ja toinen hoitaja(tosi mukava) sanoi: "Se on Sandra tosi hyvä, et sä tunnistat tän ongelman, se on ensimmäinen askel paranemiseen" Pikkunen ero noilla kahdella reaktiolla. Jälkimmäinen tuntui paremmalta.

Sit me mentiin käytävälle jutskaa tän jäkimmäisen saispuolisen hoitajan kanssa. Se on hoitaja S. Me juteltiin ekana ihan normi juttuja sitte keskustelu käänty yhtäkki raiskaukseen. Se puhus siitä liian kovalla äänellä, mua pelotti et muut kuulee... Se ei nimittäin oo sellanen asia jonka haluun muiden potilaiden tietoon. Mieleen jäi tosta keskustelusta, ku se kysy, et jäikö mulle jotain mustelmia tai arpia tosta... Mä en oikeestaan koskaan sen tarkemmin tarkastellu mun kehoa raiskauksen jälkeen. Sen tiiän et verta tuli ja en pystyny kävelee kunnolla sen jälkeen... Mut en mä saaanu noita kerrotttuu, olin vaan hiljaa. En koskaan ees ajatellu et jäikö mul jotain arpia sinne.... S kehotti mua menee gynekologille.. Ehkä pitäis, en tiiä.....

lauantai 22. syyskuuta 2012

Semmosta

Tekee mieli viillellä! Mut en aijo, koska en haluu joutuu takasi tonne toiselle osastolle. Pakko vaan taistella vastaan.

Käsi on jo niin täynnä arpia jotka ei lähde pois, että sillä ei ole enää väliä viillänkö vaiko enkö.

Eilen oli kiva päivä. Virailijoita oli mumma ja kaksi siskoa ja illalla vielä käytiin äitin kanssa kahvilla huoltsikalla. Eli pois sairaalan alueelta Jes se oli ihanan rentoo. Tänään hoitajat on yrittäny saada mua ulos käymään, ei vaan innostaa. Ei jaksa eikä kiinnosta. Jättäispä ne mut rauhaan!

Oon kattellu elokuvia tänään. Toi vika minkä katoin oli ihan sairas. Joku ranskankielinen, jossa oli joku nainen joka viilteli. Se oli ihan sikki, mut mä en kelannu niitä kohtii, joissa se viilteli. Ja se on varmaan osaks nyt syynä kui mun tekee mieli viillellä. Tosin oli sellanen olo jo ennen tota leffaa, joten...


torstai 20. syyskuuta 2012

Wait untill i tell the rest of the story

Heräsin kolmelta(yöllä) perus aamu, NOT! Sain onneks päivällä nukuttuu hetken. On kans ahdistanu koko päivän. Oon jo kaks kertaa saanu tarvittavat...muistaakseni? Nyt on vähän parempi olo, mut yhä ahdistaa.

Sillon kolmelta ku mä heräsin, ni mulla oli näköharhoja.. Tai ainaki mä toivon et ne oli harhoja. Näin hahmoja jotka tuli mun luokse ja sit ne hävis.. Ja mul oli myös kosketusharhoja, joku silitti mun poskea. Ne oli tosi pelottavii harhoja, ja varmaan sen takia mä en enää saanu unta.. Oli semmonen vireys tila päällä.

Aamulla jo siis oli kauhee ahdistus päällä ja ku kyseltiin et kuka haluu mihinki ryhmään osallistua. Mä en olis halunnu ku ahdisti, mut mut pakotettiin. Sanottiin et sielt voi tulla sit kesken pois jos haluu. Otin tarvittavat ja lähdin mukaan. Olin siel puol tuntii ja meinasin saada paniikkikohtauksen ni lähin sit kesken pois.

Sitte me juteltiin semmosen tosi kivan opiskelijan(K) kanssa. Se kyseli kaikkee ja mä vastailin aina ku se tuntu hyvältä. Kerroin K:lle paljon sellasiiki asioita joita en oo kellekkään koskaan kertonu. Se oli ihmeen vapauttavaa, Mut en mä kaikkee  kertonu.. en kellekkään oo kaikkee kertonu. Mut K ymmärsi.. Tai ainakin se sano niin. Yhen tosi kriittisen asian kohdalla se sano et se ymmärtää. Mul tuli heti paljon kevyempi olo. EDES JOKU ymmärtää senkin.

Sen jälkeen me käytiin K:n kanssa ulkona kävelemässä ja sit se tuli viel hetkeks mun huoneeseen. Mul oli just kesken lauluäänen kritisointi(eli siis kuuntelin youtubesta omia covereita). Mä kysyin et haluuks K kuulla mun lauluu ja se sano totta kai ja juoksi tuolilta mun sängylle ja otti toisen napin. Sit me kuunneltiin hetki, sit sil alko valuu kyyneleit silmistä. Se sano et mulla on kaunis ääni ja pahoitteli omaa herkkyyttään. 

Oon nyt sit päättänny sadannen postauksen kunniaks laittaa tänne pari mun laulu videoo.. Iik jännittää jo nyt!

keskiviikko 19. syyskuuta 2012

Kaksi on suuntaa hississä, upp and down, up and ddddddadada

Tänään taas kauheita flash backei. Ja teki mieli viillellä ku ahdisti niin kovin. Sit menin sanoo hoitajille. Sain tarvittavia ja kaikkist kivoin hoitaja koko ossalt tuli juttelee mun kanssa. Me juteltiin aika paljon mun kokemista traumoista. Siiis ihan silleen pääli puolisesti. Mä kerroin mitä oli tapahtunu ja se ymmärsi. Siinä kaikki mitä mä tarviin, jonku joka kuuntelee ja yrittää ymmärtää mun pahaa oloo. Se sano, ettei se voi koskaan tietää miltä musta tuntuu, mutta se ymmärtää miksi musta tuntuu siltä miltä musta tuntuu.. Menin jo itekki sekasin tätä kirjottaessa, vaikka oikeestihan toi on ihan looginen lause.

Me juteltiin kans siitä et ku mä pelkään kaikkii miehii tääl osastolla. Se yritti vakuuttaa mua, et ei oo mitään hätää. Ja kieltämättä mul tuli turvallisempi olo. Toi on niin ihana hoitaja <3 br="br"> Kerroin sille myös sen, et miten mul oli jo melkeen terveen paperit käsissä, ku sit tuli se raiskaus ja taka pakki. Se hoitaja sano, että tämmösistä isoista pahoista asioista ei voi koskaan päästä yli, mut niitteen kans täytyy oppii elämään. Kerroin myös et miten psykoosipäiväosastolla olo helpotti ja paransi mun vointia. Sit se sano, et se yrittää hommata mulle paikan sinne, ku pääsen pois täältä, ku siit kerran on ollu apua. Se olis kyl tosi kivaa, jos pääsisin sinne.

Lopuks se kysy viel, et kaipaanko mä omasta mielestäni viel sairaalahoitoa. Ja ekan kerran koko tän hoitojakson aikana mä sanoin rehellisesti, että kaipaan. Ainakin nyt on vielä sellanen olo et en pärjää ilman sairaalaolosuhteita. Vitutti myöntää se, mut tehty mikä tehty. And that's who I am(now)....

Äiti tulee hakee mua kohta. Me mennään shellille kahville :) Kivaa! :) Ja se meni niin smoothisti. Mä kysyin ja hoitaja kysy lääkäriltä ja hoitaja tuli kertoaan vastauksen. Niin helppoa. Tuol toisella osastol olis pitäny ppitää varmaan hoitoneuvottelu aiheena: Saako Sandra mennä kahville äitinsä kanssa. Onneks mä oon täällä.

En oo varma et oliks mä jo kertonu, mua uhkailtiin eilen, et jos viiltelen ni se on välittömästi siirto takas tonne psykoosiosastolle. Hoitaja joka kerto ton lääkärin määräyksen, oli itekki vähän ihmeissään siitä, mut ehkä toi onki hyvä uhkaus, koska nyt todellaki pinnistelen sen kans etten viiltele. En meinaan haluu takasi sinne.

Onko kellään mitään ehdotusta sadannen postauksen aiheeseen? Anything goes... Olis kiva tehä välil jotain muutaki tähän blogiin. Mä laitan jonkun mun laulaman lauluvideon tai jotain?

tiistai 18. syyskuuta 2012

Drill into my brain

Oon nyt tääl toisella osastolla.. Ihan erilainen meininki. Hoitajat on paljon mukavampia täällä ja täällä on paljon rauhallisempaa. Sain hyvin nukuttuu ja heräsin suht pirteenä joskus puol seiskalta. Nyt vaan kyl ahdistaa hiukan. Mut eiköhän se siitä helpota.

Sadas postaus lähestyy.. Pitäiskö sen kunniaks tehä joku erilainen postaus, tai joku teema postaus. Onko lukijoilla(jos tätä nyt kukaan lukee), mitään ehdotuksia?? Anonyymitkin voi laittaa kommentti tilaan ehdotuksia, jos haluutte.

maanantai 17. syyskuuta 2012

Jeeeeee!!! :)

Jee! saan vaihtaa osastoa! pääsen takas mielikselle! :) oon niin ilonen.. Tästä alkaa selvästi ylämäki! Ja pääsen illalla käymään kotona :) oon niiiiiiin ilonen näistä kahesta pienestä asiasta.

lauantai 15. syyskuuta 2012

Normal day

Tekis mieli naulata itteni sydämmen kohdalta seinään. Tai repii koko sydän pois. Niin paha olo.. itkettää. Koko päivän oon yrittäny DKT taitojen avulla saamaan oloo vähän paremmaks. Oon väritelly mandala kuvioita, tehny ristikoita ja nonogrammeja, puristellu mukia, laittanu käsii kylmään veteen. Mut mikään ei auta. Äsken kävin pyytämässä tarvittavia. Toivottavasti ne ees auttaa. Oon myös toiminut epärakentavasti. Oon repiny vanhoi haavoja ja painanu kynsillä ihoon uusia. Ei nekään auttanu oloa.

Mul on ihan hirveitä flash backejä, mut en uskalla kertoo hoitajille, koska muuten en ppääse kotilomille tai vahtamaan osastoa. Enkä tiiä pystyiskö noi ees auttaa mua mitenkään... On myös ollu lieviä kosketus ja ääniharhoja tänään. Mut en niistäkään voi kertoo, samasta syystä.

Juttelin aamulla pitkäaikaisen ystävän kanssa mesessä kameran välityksellä. Sillon oli viel siedettävä olo ja se parani huomattavasti siinä keskustellessa C:een kanssa. Oli kivaa nähä pitkästaikaa (vaikkakin kameran välityksellä). C muutti helsinkiin ja täältä on joku 100 km sinne, joten senki takia vaikeempi nähä kasvotusten.

Kohta on iltapala ja pitää mennä muitten sekaan tässä olotilassa. Kauheeta...