To learn or not to learn

Tänään oli aika kauhee päivä. Mut muuttui lopuks ihan hyväksi. Aamulla piti herätä kasiks, vaikka mä olin nukahanu vasta joskus neljän aikaan. Mua ahdisti illalla niin kovin. Siis se oli oikeesti ihan kauheeta. Mä hyperventiloin ja itkin ja en oikeesti pystyny tekemään mitään. Asioita koko ajan niinku kävi kääntymässä mun aivoissa, mut mä en saanu niistä kiinni. En antanu itteni mennä keittiöön enkä eteiseen. Keittiössä veitset, eteisessä lääkekaapin avain. Kauhee yö. Yritin tavottaa Krissee tekstarilla. Se oli jo nukkumassa. En halunnu herättää, koska silläkin oli tänään kouluu ja muutenki musta tuntuu, että sillä on tarpeeksi tekemistä toisen siskon kanssa, jolla on skitsofrenia... Sitte pikku hilja se olo rauhottui silleen, että mä nukahdin.

Sit tosiaan piti herätä josksu 20 yli seittemän ja mä olin niin väsyny. Nousin väkisin ylös ja menin kouluun. Äikän tunnilla mä jouduin yllättäen just siihen paikkaan istumaan, josta pihalle näki parhaiten. Näin sen kaiken taas. En ees tiiä kuin kauaks aikaa olin jääny tuijottaa sinne pihalle, mut "heräsin", ku opettaja oli siin mun vieressä "Sandra, hei sandraa, onko sulla kirja mukana? nyt kirjotetaan pikku teksti" Joo-o. Olin siis ihan pihalla, mut vedin kirjan repusta ja opettaja lähti. Sit tekstailtiin Krissen kanssa. Mä kysyin siltä, et mitä mun kannattaa tehä tän äikän suhteen. Tultiin siihen lopputulokseen, että vaihdan vaan toiseen ryhmään, joka on samaan aikaan. Tietty mun piti miettii syy siihen, siis et mitä sanon opolle. Mut ku menin puhuu sille, se ei kysyny mitään. Onneksi! Nyt se on sit ainaki selvinny.

Tietenkäänhän se ei tarkota, et muuten olis onnistunu päivä, nimittäin, psykan tunnilla alko ahdistaa, ku siellä puhuttiin kaikkee semmosta tyhmää... Mä tunsin, miten hengitys alko tiheentyy ja olisin menny pois, jos tuntii olis ollu jäljellä enemmän ku se viis minsaa. Mua ärsyttää, et ku on joku aine, josta oon kiinnostunut, ni sit en kykene opiskelemaan sitä, ku ahdistun niistä asioista. :( Harmittaa... Ja sit ihanan koulupäivän kruunas vieläki ihananpi asia. Hain ihanan matikan kokeen josta olin saanu ihanan numeron: 5½ Vittu,se on jo sinällään syy tappaa itteni. Oon niin tyhmä, yksinkertanen, säälittävä, vammanen. En osaa mitään!!!!! Vaihdan varmaan lyhyyseen.

No koulun jälkeen mulla oli se kauan kaivattu (NOT!) hone. Äitin oli ihan pakko änkee sinne mukaan. Mä olin hyvällä tuulella siellä. Oikeesti :) Mä olin aluks päättäny, että esitän hyvinvoivaa, että mun ei tarvii käydä siellä enää. No Krisse oli ollu toista mieltä ja onneks kuuntelin sitä, koska oikeesti kerranki honen jälkeen musta tuntu siltä, että ollaan pääsemäs vähän eteenpäin. No ensinähin se lääkäri oli tosi kiva tänään. Se oli niin ilonen, ku mä olin niin paljon paremmalla mielellä ku viimeksi. Mä sit kans sanoin, et musta ei tunnu niinku masentuneelta, vaan enemmänki se on silleen, että mul tulee semmosia ahdistus kohtauksia, jotka mun elämää häiritsee. Ja sanoin, että nukun taas huonosti (eli nukahtamiseen menee yleensä aikaa) Honen jälkeen tultiin sit semmoseen lopputulokseen, että nukkumiseen ei puututa lääkkeillä vaan kokeillaan kaikkee ihan beisarii, eli esim. lisää liikuntaa, ei saa lukee kirjaa just ennen nukkumista(millonsitten,kysyn vaan) ja kaikkee tommosta. Sit mä sain tarvittavii lääkkeitä, et jos tulee ahdistava olo, ni voin ottaa, esim koulussa tarvittaessa. Se oli oikeesti hyvä päätös, koska se jo auttaa, että mä tiedän, että on semmonen mahdollisuus jos tarvii.

Mulla tällä hetkellä lääkkeitä:
Diformin 500mg, 1 aamulla ja 2 illalla (joku sokeri juttu?)
Seroquel Pro long 200mg, 2 illalla (vaikuttaa pitkäaikasesti unen saantiin ja laatuun, lievittää ahdistusta)
Seroquel 200mg, 1 illalla (nopea väsyttävä vaikutus, lievittää ahdistusta)
Lamictal 100mg, 1½ illalla (kaksisuuntaisen mielialahäiriön oireiden lievittämiseen)
Ketipinor(seroquel) 25mg, 1-4 päivässä tarvittaessa (lievittää ahdistusta, auttaa unen saantiin)

Ei tunnu auttavan. Siks mä oon niin epätoivonen. Onko vielä ehkä lisää liimaa, jotta tä palapeli pysyis kasassa?

ps. ihan oikeesti, mä oon tosi väsyny tällä hetkellä :D joten ei kannata ihmetellä, jos missään(vai kuuluuko tähän kohtaan "millään"), mitä mä oon kirjottanu ei ole mitään järkeä!

Päivä 02: kuva siitä, miltä sinusta tuntui tänään

ahdistus

toivo

levollisuus (pitäiskö koputtaa puuta)

Päivä 03: kuva siitä, mitä teit tänään
Päivä 04: kuva jostain mitä olet menettänyt
Päivä 05: kuva aamustasi
Päivä 06: kuva,joka inspiroi sinua
Päivä 07: kuva minne haluaisit mennä

Päivä 08: kuva jostain mihin uskoit lapsena
Päivä 09: kuva mitä söit lounaaksi
Päivä 10: kuva siitä, mitä haluat tehdä
Päivä 11: kuva lempijuomasi
Päivä 12: kuva suosikki ruuastasi
Päivä 13: kuva jostain mitä pelkäät
Päivä 14: kuva joka kiihottaa sinua
Päivä 15: kuva sinusta ja ystävästäsi (ystävistäsi)
Päivä 16: kuva kännykästäsi
Päivä 17: kuva huoneestasi
Päivä 18: kuva jotain haluaisi tehdä ennen kuolemaasi
Päivä 19: kuva suosikki soittimestasi

Päivä 20: kuva jostain mitä teet joka päivä
Päivä 21: Kuva, joka kuvaa elämääsi
Päivä 22: kuva henkilöstä jonka haluaisit tavata
Päivä 23: kuva sinusta enemmän kuin 10 vuotta sitten
Päivä 24: kuva henkilöstä jota ihailet
Päivä 25: kuva joka saa sinut hymyilemään
Päivä 26: kuva, joka tekee sinut vihaiseksi
Päivä 27: kuva, joka tekee sinut surulliseksi
Päivä 28: kuva parhaasta puolestasi/osastasi
Päivä 29: kuva tuskallisesta muistosta
Päivä 30: kuva onnellisesta muistosta

Problems, surprise !

Tosi huono juttu.. Mul on ollu nyt pe-ti loma, ihanaa, ku on saanu olla pois koulusta taas vaihteeks vähän pidempään. Mutta... huomenna meen takas kouluun, ku uus jakso alkaa ja... no mulla ei oo mitkään maailman parhaat aineet, tosiaankaan. Tai siis silleen sil ei oo välii, mitä aineita mutku mulla on ekaksi psykologiassa yks maailman huonoin opettaja MT ja mua oikeesti kiinnostais oppiikki jotain ja silleen. No se oli kuitenki se ainut ei niin paha asia. Mua oikeesti hävettää että mä oon tällanen. En haluis olla. Mut mulla on siis ruotsia. 2 kurssia. Kakkone ja viitonen. Se opettaja on yks semmonen mies T-EL. Se opettaa siis kumpaaki kurssia, mut mä en voi mennä sen tunneille. Mä en tiedä mistä se johtuu, mutta mua ahdistaa sen lähellä. Ihan tosi kovin. Oon pari kertaa ollu sen kursseil, mut mä en oo pystyny jatkaa niit kovin pitkään. Mä en voi mennä sinne. Mua ahdistaa käytävällä kun mä näen sen, ja ku se tulee mua kohti, mun on aina pakko tavallaan mennä sitä pakoon johonki rappukäytävälle tai vessaan. Se on ihan kauheeta.

Mä oon onneks jutellu tosta äitin kanssa jo aikasemmin ja se sano, ettei mun tarvii mennä niille tunneille. Pitää vaan sopii sen vitun opon kanssa se sitte. Sit mulla on psykan ja noitten ruotsin kurssien(jotka lopetan siis) lisäksi äikkää. Opettaja on ihan kiva nainen AV, mutta siinä on vaan pieni ongelma. Tä on semmonen asia, mitä mä en oo kertonu kellekkään, koska se on tosi noloa. Mua hävettää myöntää ittelleniki, että sen syyn takia en pysty keskittymään just tän opettajan tunneilla. Ja se ei siis mitenkään liity siihen opettajaan, mut.. Siitä luokasta, se on siis kolmannessa kerroksessa, näkyy siihen koulun taka pihalle. Mua ahdistaa, ku sieltä näkyy lipputankoja. Joo tiedän, ihan sairasta, mutta ku siitä on yks juttu. Mä en haluis ajatella sitä niin paljoa, että pystyisin kirjottaa sen, mut... siis ku kerran, ku siellä mua alko jostain syystä ahdistaa ja en pystyny edes sieltä tunnilta häipyy. No sit mun sairas mieli alkaa kuvittelee kaikkee vielä sairaampaa kaikesta mitä nään. Sit keskityin kattoo ulos ja näin kauheita asioita...

Ei välttämättä kannata lukea...

Silmin kantamattomiin yltävä jono alastomia naisia kävelee kohti puista alustaa lipputangon vieressä. Alustassa on vain reuna kehikko, keskellä on neliön muotoinen reikä. Alustan takimmaisessa sivussa on kiinni tolppa, johon naisen kädet sidotaan kiinni. Vuorossa olevalle naiselle laitetaan valkoinen kankainen side silmille. Alusta ja sen päällä seisova nainen alkavat hiljalleen nousta nosturin varassa kohti taivasta. Nosto kestää minuutteja, mutta kohta naisen jalat ovat lipputangon nupin ylä puolella. Alusta siirtyy ja asettuu siten, että lipputanko on alustassa olevan reijän kohdalla. Laite pysähtyy. Ympärillä olevien alastomien elimiään runkkaavien miesten kiimaiset katseet kohdistuvat ylös ja alhallaa olevat naiset yrittävät kääntää katseensa toisaalle ja sulkea silmänsä, mutta heidät pakotetaan ruoskimalla ja polttelemalla katsomaan uhria, joka voi olla vaikka oma lapsensa.

Kohta ympärillä koittaa suuri hiljaisuus. Tuskan huudot ja itkut hiljenevät ja kaikki katsovat ylös. Nosturi alkaa hiljaa laskea naista alemmas. Kohta nainen tuntee lipputangon reisiensä sisällä. Vielä kymmenen senttiä ja tanko on nyt aivan häpyjen reunalla. Alemmas, alemmas. Lipputanko tunkeutuu naisen sisään. Uhrin poskella kiiltävät kyyneleet. Alemmas, alemmas, naisen reisiä pitkin valuu punaista verta. Alemmas, alemmas, veri muuttuu tummanpunaiseksi, melkein mustaksi. Kyyneleet ovat jo loppuneet, mutta silmistä paistaa tuska. Lipputangon nuppi on jo suurinpiirtein naisen navan kohdalla. Nainen toivoo kuolevansa, mutta hän ei pysty tekemään mitään. Hän tuntee kun lipputanko nousee koko ajan hänen sisällään. Nyt nuppi tulee sydämen kohdalle murskaten matkalla muiden elinten lisäksi myös keuhkot. Nainen ei enää hengitä, mutta hän on yhä tajuissaan. Hän tuntee kivun, vielä kaksi tuskallista minuuttia. Alemmas, alemmas. Nyt lipputangon nuppi paistaa naisen kaulan läpi. Vasta nyt nainen pääsee tuskistaan. Kohta lipputanko alkaa näkyä naisen suusta repien auki hänen leukansa. Ruumis lasketaan alas asti ja seuraava uhri seisoo jo alustalla hiljalleen nousten. Pitkä tuskainen kuolema. Ympärillä naisia ruoskitaan, poltellaan ja raiskataan.

Mä piirsini tosta kuvan ja poltin sen ku mua alko oksettaa niin paljon. Siinä kuvassa oli joitain yksityiskohtia. Jotka mä näin, mutta en maininnu tossa. Sillä naisella oli nimittäin sukat jalassa, semmoset raidalliset villasukat. Ja sillä oli risti kaulassa ja rukousnauha kädessä...

Mä en halua astua jalallanikaan siihen luokkaan. Mä en oikeesti halua. Mulla ei ole vaihotehtoja. Voin sanoa opolle ja olen sanonukki, etten voi mennä T-EL:län tunneille, koska mua ahdistaa sen seurassa. Se oli sitten ite siitä päätelly, että se liittyy jotenki sukupuoli jakoon ja totta se oli. Mutta en mä voi sanoa opolle, etten voi käydä siellä, koska mua ahdistaa nähdä lipputanko.. Mitä mä teen?


Tuntuu umpikujalta...

Tähän loppuun laitan vielä tämmösen jutun. Eli täs on niinku 30 päivän ajaks tämmönen juttu, et joka päivälle tulee joku kuva. En edes lupaa että laittaisin joka päivä, ku aina ei ehdi, mut ainaku kirjotan, laitan yhden

Päivä 01: kuva minusta

Päivä 02: kuva siitä, miltä sinusta tuntui tänään
Päivä 03: kuva siitä, mitä teit tänään
Päivä 04: kuva jostain mitä olet menettänyt
Päivä 05: kuva aamustasi
Päivä 06: kuva,joka inspiroi sinua
Päivä 07: kuva minne haluaisit mennä

Päivä 08: kuva jostain mihin uskoit lapsena
Päivä 09: kuva mitä söit lounaaksi
Päivä 10: kuva siitä, mitä haluat tehdä
Päivä 11: kuva lempijuomasi
Päivä 12: kuva suosikki ruuastasi
Päivä 13: kuva jostain mitä pelkäät
Päivä 14: kuva joka kiihottaa sinua
Päivä 15: kuva sinusta ja ystävästäsi (ystävistäsi)
Päivä 16: kuva kännykästäsi
Päivä 17: kuva huoneestasi
Päivä 18: kuva jotain haluaisi tehdä ennen kuolemaasi
Päivä 19: kuva suosikki soittimestasi

Päivä 20: kuva jostain mitä teet joka päivä
Päivä 21: Kuva, joka kuvaa elämääsi
Päivä 22: kuva henkilöstä jonka haluaisit tavata
Päivä 23: kuva sinusta enemmän kuin 10 vuotta sitten
Päivä 24: kuva henkilöstä jota ihailet
Päivä 25: kuva joka saa sinut hymyilemään
Päivä 26: kuva, joka tekee sinut vihaiseksi
Päivä 27: kuva, joka tekee sinut surulliseksi
Päivä 28: kuva parhaasta puolestasi/osastasi
Päivä 29: kuva tuskallisesta muistosta
Päivä 30: kuva onnellisesta muistosta

Voisin ehkä seuraavaks ku kirjotan kopioida yhenb jutun mun päiväkirjasta. Se kuvaa tosi hyvin mun ahdistusta.

I give up the hope

Harmittaa, itkettää, surettaa.. Ei voi tuntuu taas tältä. Koska tä loppuu? Tuntuu, että vaan mä voin lopettaa sen ja sillon tietää mikä on mun järkevä tapa... Koko päivä on taas ollu helvettiä. Koko ajan ahdistaa ja sit se on muka silleen loppuu ja kohta alkaa taas. Joudun koko ajan pidättää itkuu. Varoo, ettei kyyneleet pääse poskelle saakka. Mikä mussa on vikana!?

Mä aattelin tänään taas, ku luin kirjaa joka kertoo alkoholistista, joka haluaa parantua ja onnistuukin lopussa. Siinä yhdessä kohdassa(siis ennenku se oli kuivilla) se ajatteli elämää sen jälkeen ku se on parantunu. Mitä kaikkee se sit tekee ja silleen... sit mulle tuli se legendaarinen "mä en koskaan parane" olo. Mä ajattelin tolleen joku viis vuotta sitten ekan kerran.. En mä jaksa enää edes ajatella niin... Ihan sama