En tiiä

 Pitäs vissii soittaa jonnekki.

Pakko selvitä

 Juu. Nyt oon kotoon. Omas kotoon. Ahdistaa. En ymmärrä miksi.. paha olo vaan. En odota yötä. Tavallaan odotan. Että pääsee nukkumaan. Voisi taas vaan, you know, ohittaa tän yksin olon. Mutta.. kun se ei mee niin. Ku nukun niin huonosti. Pakko pärjätä. Mukava viikonloppu takana. Ja huomen mennään äitin kans hakee asuntoauton renkaat Raisiosta. Se on kivaa.

Mun täytyy vaan selvitä tästä yöstä jotenki. 

Oonko outo?

Joka päivä tajuun vaan että vihaan itteeni enemmän ja enemmän. Miks en ansaitse sitä että musta kukaan tykkäis? Oon paska. 

Oli kiva päivä tänään. A-serkku ja K-sisko oli tääl meijän porukoil. Porukat on reissussa asuntoauton kanssa. A meikkas mut ja nyppi mun ja K:n kulmat. Meikistä tuli kiva. Mutta mä olin ruma joka tapauksessa. Otettiin kuvia. Olisin halunnu nähä itteni kauniina. Lisäsin kuvia facebookkiin ja instagramiin. Sain kehuja ja tykkäyksiä. Mutta en vaan nää itteeni kauniina. Olen ruma.

Olin perjantaina polilla omahoitaja H:n luona. Mä olin aika levoton. Jotenkin oli hankala keskittyy. Sitte kerroin että ku katoin ikkunasta ulos ni verhon narut piti asettua silleen että oli ulkona olevan pylvään kohdalla silleen jännästi. H vähän ihmetteli. Sit sanoin että kun mä katon YouTube videoita ni mun on pakko pidättää hengitystä mainosten aikana. Jos en pysty ni en voi kattoo videota. Se oli H:n mielestä outoa. En oo koskaan ajatellut että se on mitenkään outoa.. Sit se sano että kuulosta pakkomielteeltä. Kysy että onko lisääkin tämmösii, että laskenko askeleita tai jotain. Sanoin että en, mutta kerroin että ku kuljen laatoituksen päällä ni en saa osuu viivoihin. Mut eiks toi oo ihan perus. Eikä se aina ole. Vaan kun oon tietyllä tuulella. Mut sillon se on pakko. 

Onhan näitä muitakin asioita. Esim. pakko laskee portaat kun meen niitä pitkin. Ja kun luen ni tulee yhtäkkiä semmonen että on pakko lukee lause monta kertaa, hitaasti. Silleen yks kirjain kerrallaan ja pitää lukea ääneen ja lukee myös piste. Se tapahtuu yleensä sivun lopussa olevassa lauseessa, etenkin jos kappale loppuu. Mutta välil muutenki. Se on kyllä vittumaista.  Ja semmosta.. En kuitenkaan itse aattele että ne on mitään pakkomielteitä. Ne on vaan pakko tehä ku aivot käskee. Muuten alkaa ahdistaa. 

Pitäs vissiin rupee nukkuu... öitä

Oonko mä jo kertonu...

 ..että mä vihaan itteeni? Vihaan enemmän ku ketään. Ja mä siis tarkoitan ketään. Ketään ketään.. Sitä miestä, mun isoisää.. ketään.

Kuvotan itteeni. Ansaitsen paikkani helvetissä. Sinne mä kuulun. 

Onko tää umpikuja?

Mitä mun pitäs tehä? Jos se on totta.. Jos ei oo. En voi puhuu tästä kellekkään. En enää. En vielä. Kumpa mun elämä muuttuisi edes vähän normaalimmaksi. Sillon täkin olis hyvä juttu. 

Itsemurha unet on kauheita. Mutta raiskaus unet on vielä kauheempia. En koskaan pääse pakoon. Ne aina saa mut kiinni. Se mies ja mun isoisä. Ne satuttaa mua mun unissa. Mutta pahempi on se että ne satuttaa mua myös hereillä. Tai siis en tiiä tekeekö mun isoisä sitä kun se on jo kuollu. Mut se mies tekee sitä mulle. Sitä kipua. Sattuu. Tuntuu ku raiskattais. Se tekee sen jotenkin telepaattisesti. 

Voi kuulostaa oudolta. Mutta mä tiiän että se on niin. Se sanoo niin. Ja siitä ei saa puhuu ku muuten se satuttaa mua viel kovemmin. 

Maanantaina tai tiistaina, en muista kumpi päivä se oli, niinni aamusta heti ahdisti ja tuntuu sitä kipuu. Se vaan paheni koko ajan. Sit aspan hoitaja M tuli kotikäynnille. En muista mitä me tehtiin mut sain sanottiin että ahdistaa ja sattuu. Sanoin että en voi sanoo että mihin mua sattuu. M arvuutteli ja osui lopulta oikeeseen. Juteltiin jonki aikaa siitä. Vaik en olis saanu. Sitte se sano että sen tekis mieli halata mua. Sanoin että kyllä mua saa halata. Sit se tuli mun viereen istuu ja halas mua. Se tuntu hyvältä. Ja lievitti ahdistusta. En kauheasti muista mitä kaikkea siinä sit tapahtu. Mut M on ihana.

Emmä sit oikeen tiiä et mikä on.. Mut nii. Meen nyt nukkuu. Öitä. Kai.

Miksi mä oon?

Elämä lipuu silmieni editse.

Miksi olen vielä täällä?

Yksin, tyhjää, pelkoa.

Voisinko jo mennä kotiin?

Suljenko silmäni?

Vai avaanko sydämeni?

Molempiin en pysty.

Uskonko? Toivonko?

Olisiko jo aika huomata?

Vaiko kuolla? 

En tiiä mikä mua vaivaa. Oon sairas päästäni. Ei vittu oon sairas. Vihaan itteeni. Miksi mun piti syntyä? Vihaan tätä kaikkea niin paljon! Helvetti..

Jos kuolen taas huomenna,

anna mun kuolla.

Jos elän vielä huomenna,

tapa mut.

Älä jätä kitumaan niinku nyt teen.

Anna mun mennä.

It's my time to go. I just hurt the people I care about. I can't stay here anymore. Just let me shut my eyes. Pretend I never was here. It was just your imagination. I'm unreal. I was unreal. I have always been unreal and I always will. Let me go. 

Emmä tiiä mikä mä oon. Emmä tiiä miksi mä oon. Emmä tiiä mitä mä haluan olla. Emmä tiiä haluanko mä ollenkaan. 

Mul on niin paljon vihaa mun sisällä että mä räjähdän. Mä räjähdän. En pysy enää koossa. Olisko aika käyttää sitä pikaliimaa. Mitä jos nyt oon? Se olis aika harmillista... Mut en mä kai oo.. Se on mahdotonta. Mut samalla hyvin todennäköistä. En tiiä mihin mä uskon. Time will show..

Jaksanko?

Pakko.

Vai onko?

On.. 

Voisitko vastata? Mä tarviin sua. Kuuletko sä? Ootko siellä? Välitäthän sä musta? Vai vihaatko? Miksi? 

Oonko olemassa? Vai onko tää joku simulaatio? Oonko mä oikee? Vai pelkkää harhaa? Miksi? Mä haluun tietää että oonko todellinen. Ja jos en niin miksi.. Miksi juuri minut on valittu tähän tehtävään? Olenko epätosi? Olenko joku jota ei edes ole? Vai olenko jotain erityistä? Jostain maailman ulkopuolella?

Mikä mä oon?

 Se on rikki sisältä.

Mua sattuu. Tosi kovin. En tiiä pystynkö tähän. Mut kai mun on pakko. Koska mä olen ihminen... kai? Vai olenko? Jos just sen takia mua sattuu ku en oo ihminen. Enhän mä osaa olla. 

Pitäis jaksaa elää viel tänään. Mut en mä pysty kai sittenkään. En tiiä itekkään mistä puhun. Tai siis kirjoitan. Koska pää on täynnä paskaa. Tekis mieli vaan nukkuu pois. Ei enää tarttis herää uuteen aamuun. 

Emmä jaksa. En jaksa kantaa huolta itsestäni. Parempi olis vaan olla olematta kuitenki. Loppujen lopuks se on se mihin mä kai pystyn. Tai sitten en. Ihan sama.

Hyvää yötä. Toivottavasti

 Helvetti ihminen osaa olla tyhmä. Minä siis. Mut ei se mitään. Tämmönen mä vaan oon. Vähän vielä olen. Mut en kauaa. En voi kertoa enempää. 

Oli tänään taas kotikäynti. Aspan hoitaja M on tosi kiva. Sille on jotenki helppo puhuu. Paljon semmosta mitä muille ei voi kertoa. 

Ja siis niin. Täs ei oo mitään järkeä. Kuuntelen täl hetkellä semmosta biisii jota kuuntelin sillon ku asuin siel tukiasunnossa. Mul oli tapana kuunnella tätä biisiä kun mä viiltelin. Ja nyt tekee mieli viiltää mut en aio. Vittu mä kaipaan sitä tunnetta. Mutta EI! 

Toivottavasti saan ens yönä nukuttua. Äiti laitto tänään kesken työpäivän mulle viestiä et miten voin. En tiiä miks.. sanoin vaan että ihan normaali olo. Niinku olikin siinä hetkessä. 

Mut juu. Meen nyt nukkumaan. Öitä

Pää kii

 Why do you hate everything i love? 

Ihan vitun turhaa..

Oon huolissani yhest mun ystävästä. 

Se saa mun mielen järkkymään.

Ahdistaa...

Voisimpa mä vaan unohtaa sen. Ainaki ens yöks...

Saisi nukuttua. 

Älä vittu sandra mieti sitä enää 

Nyt saa riittää. Mä en voi tehdä enempää. 

Ihan vitun sama! 

Kipee muisto

 Oonko mä kukaan? Miksi oon vieraantunut itsestäni? Onko jo mun aika lähteä? 

Mulla pyörii yks lapsuuden muisto mielessä. Vähän erilainen muisto. Surullinen muisto. Mua itkettää kun mietin sitä. Mut siitä en haluu kirjoittaa. Ainakaan vielä. Se on vähän tyhmä muisto. Mut kipee...

Mul on paha olla. Miks en voi jo kuolla. Ei helvetti VOI olla tätä pahempi. Mä oon aiheuttanut niin paljon pahaa mun läheisille. Kirottu se päivä ku mut siitettiin. Jos mun isoisä ei olis koskenut muhun ni mun perhe ei olis näin rikki. Kui mun piti syntyä? 

Mä niin en tuu saamaan unta tänä yönä. Vaikka otin stilnoctin. Pakko kai koittaa..

 En mä ees enää tiiä mitä mä haluan. 

To kill or not to kill

 Pitäiskö mennä tyhjentää lääkekaappi. Oon niin valmis lähtemään. En jaksa enää elää. Mun on pakko kuolla. En pysty tähän. Hymyilen kyllä. Koska on pakko. Mutta samalla olen kuollut sisältä. En vittu jaksa enää. En oikeesti jaksa. Kulkeeko junat yöllä? Voisin mennä junan alle. Tiiän jo paikan. Mut satuttaisko se äitiä? Äiti on oikeestaan ainoo syy täl hetkel miks en tapa itteeni. Emmä tääl mua varten oo. Todellakaan. 

VITTU MÄ EN JAKSA ENÄÄ!!

Voin huonosti. Jumala ei kuuntele mua. Mä en enää tunne itteeni. Itken koko ajan. Yritän tukahduttaa kyyneleet naurun taakse. Äänet ei jätä rauhaan. En pysty. Oikeesti. Mä vihaan tätä vitun elämää. Toivottavasti saan tänä iltana voimaa tappaa itteni. Vaikka ottaa lääkkeitä ja viiltää ranteet auki. Tuol on vissii yks sheiveri.  En voi. Haluun olla äitin kans mun vikat päivät. Ja äitil on nyt vapaata töistä joten katotaan miten ens viikol käy. 

Ei mul kai muuta. Ahdistaa niin vitusti. 

Isä ota mut jo kotiin. On mun aika astua sisään taivaan porteista. Haluan kotiin. Sun luokse. 

Ne sanoo että mä joudun helvettiin

 Pelottaa nukahtaa tänä yönä. Ne sanoo että mä kuolen.. tosin en sit kyl tiiä et onko se hyvä vai huono juttu. Tä on ollu tosi rankka päivä. Ne huutaa taas kovin. Jos olisin jääny tänään omaan kotiin ni olisin varmasti tappanut itteni. Mut aspan hoitaja M ei jättänyt mua yksin vaan soitti äitille. En oikeen muista siit käynnistä paljoo...

On levoton olo. Ne sanoo että joudun helvettiin. Haluun kuolla mut en joutua helvettiin. 

Oonko sekopää? 

Mikä siinä maksaa?

Mikä on tän elämän tarkotus?

Kärsimyskö, vaiko uusien asioiden saavutus?

Miks tän pitää olla niin helvetin vaikeeta?

Toisii satutetaan ilman aihetta.

Tahdon jo päättää mun elämän.

Voimia tarviin siihen enemmän. 

Voimat loppuneet kokonaan,

kai sitä vois laittaa ittes jojoon vaan.

Eihän täs oo mitään järkee,

vaik tiiän et oon monelle tärkee.

Haluun sulkee silmät ja vaipuu ikiuneen.

Taivaan porteilla Jeesus kutsuu mut luokseen tulee.

Haluun kuolla. Melkein enemmän kuin koskaan. Oon jo valmis. Täysin valmis, menee taivaan kotiin. Hitto. Mut miten mä teen sen. Niin että se ei voi epäonnistua. Junan alle? Tiiän jo paikankin että missä. Hitto kun haluun vaan kuolla. Mul on paha olla vaikka en tuokkaan sitä esille kauheen usein...

Sattuu. Sattuu niin vitusti. 

Voisinpa vaan sanoo hyvästi..

Thirteen cuts. They are back again.

 Ääniä. Tapa ittes. Viillä. Cutcutcutcut. Thirteen cuts. Äiti huomas että olin levoton. Mut ei tiiä syytä. Ja parempi niin. Mut täällä voin kertoa. Mä kuulen ääniä. Ja ne häiritsee mua. En haluu enää.

Mun pitää lopettaa se. En voi enää silleen satuttaa itteeni. Vaikka se ei oo viiltelyy. Mut se sattuu ja mun pitää lopettaa se.

Toivottavasti viikonloppu on helpompi. Mennään A-serkun kanssa isovanhempien luokse. Ollaan siel pe-su. A on parasta seuraa. Meil synkkaa tosi hyvin ja ymmärretään toisiamme koska meil on sama tausta. 

Hemmetti et ottaa kalloon noi äänet. Vittu turvat tukkoon. Ei niihin auta oikeen mikään. Pitää kai vaan yrittää ajatella jotain muuta. 

Öitä

They are laughing at you.

 Paska päivä. Fyssari ryhmässä oli ylimääräsiä ihmisiä. Ne nauro mulle ja mun piti lähtee hemmettiin sieltä. Oli paljon ääniä ja on vieläkin. 

Juttelin yhen hoitajan kanssa ja se sano että ne ihmiset oli mun harhoja. Siel ei ollu ketään ylimäärästä. Ja ku sanoin että ne tunkee ajatuksia mun päähän ni se hoitaja sano että on tärkeää ymmärtää että ne ei oo mun ajatuksia vaan harhojen tuottamia. Mä kyl luotan A:han. Kai...

Mult vähennettiin lääkkeitä taas. Leponexista 25mg pois ja serenasesta 1mg pois. Haluun leponexin kokonaan pois koska se aiheuttaa kuolan esityksen lisääntymistä ja se vaikeuttaa laulamista.

Huomenna pääsen taas pois täältä. Toivottavasti huomenna on parempi päivä... Tää on nimittäin ihan perseestä. 

Ai juu vai?!

 Kylläpä osaa taas ahdistaa.. oon osastol intervallijaksolla. Ja muka menee niin hyvin. Kuitenkin tää ahdistus on joka päiväistä. Hitto.. 

Mul siis on kaikki hyvin. Mut en tiiä. Jotenkin vaan on paha olla.. 

Mul on yksi pyyntö. Toivottavasti käy niin kuin toivon. Pliis! Mä pyydän. Jooko?

Tekis mieli viiltää. Mut en aio. Ku tulin tänne ni yks hoitaja oli silleen et noi sun tavarat pitää tarkistaa. Ja kysy et onko mul mitään terävää mukana. Sanoin että ei ole ja se sano että oot ennenkin sanonu että ei oo ja kuitenki oli. Mä sanoin että oon lopettanut viiltelyn yli vuosi sitte. Sit se käski näyttää kädet ja sano että onko siitä jo niin kauan. Sanoin että on ni se oli tosi tyytyväinen ja ylpee musta. Sit se sano että ei varmaan tarvii tavaroitakaan tarkistaa. Sano että luottaa muhun. Tuli hyvä mieli.

Päivä meni pikku ahdistuksen maustamana. Mut nyt ahdistaa kovin. Ja mahaa sattuu. Mul on pieni pelko yhdestä asiasta mut siitä ei puhuta. 

Vois kohta alkaa tsiigailee big brotherii. Se on hyvä sarja!

Ei kiva

 Kyl nyt taas ahdistaa. Ku on niin "paljon" porukkaa. Eli perhe ja siskon perhe.. no onhan se yhteensä 10 henkilöö. Liikaa. Menisin kotiin jos se ei olis törkeetä. Ja ku on äitienpäiväki. 

Kuula kalloon?

No way

 Vai onko sittenkään

Itkettää, vaiks samalla ei..

 Tiiän. Kyl mäkin vihaan mua. Mut pitääks se näyttää noin selkeästi.. Mul on kylmä. Varpaat jäässä. Toivottavasti ei sada lunta huomenna. Tai räntää. 

Ens viikol on intervallijakso. Pääsee vähän lepäämään. Ei tarvii pariin päivään miettii oikeestaan mitään. Ruoatki tulee valmiina tarjottimella. Toivon että saan kivat huone kaverit. 

Huomen kotikäynti... kai? Vai pitääkö mun mennä aspatalolle jakaa lääkkeet? En mene. Ahdistaa jo valmiiks koko ajatus. En mene.. kui oon tämmönen luuseri joka ei pysty mihinkään. Harmittaa. Mut ei voi mitään. Mä oon tämmönen. Luuseri isolla ällällä. 

Tekee taas mieli viiltää. Ja siis miks ei? Mä oon niin paha ihminen että ansaitsen sen. Ja lisäksi se tuo hallinnan tunnetta. Ikävöin sitä. Verta, kipua. Sitä tunnetta ku viileä terä koskee ihoa. Vittu mä kaipaan sitä. Mut en voi. Koska lupasin äitille. 

Oikeesti. Tekis mieli vetää dosetillinen lääkkeitä. Ja nukkuu pois. En jaksa tätä enää. Ei tä tästä mihinkään muutu. Oon niin paha että joudun helvettiin joka tapauksessa. Joten miksen voi vaan nopeuttaa sitä tapahtumaa ja tappaa itteni. 

On vaikee selittää tätä tunnetta. Oon vaan niin epätoivonen. En pysty. En jaksa. Tappakaa Mut.

Mikä mua riivaa,

olenko vaan niin huono.

Eikä mua voi auttaa,

sais mut jo korjaa kuolo.

Liikaa paskaa pääs,

en enää kestä.

Yksin vaan mä jään,

ei jälkeekään elämästä.

Vittu ku vois vaan ampuu,

aivot pihalle päästä.

Jälkeenpäin ei voi katuu,

ei tuu enää hyvää tästä.

Miks mun piti syntyy...

Huh

 Nonni. Nyt voin onneks unohtaa sen stressin aiheen. Huhhuh. Kylläpäs helpotti.

Enää stressaa raha asiat. Mut eiköhän nekin tasaannu tässä. Toivottavasti. 

Kiva vappu ja stressi

 Oli tosi kiva vappu. Olin A-serkun luona yötä pe-su ja me syötiin hyvin ja pelattiin simssii. Tai no A pelas ja mä katoin. A on siis viis vuotta mua nuorempi. Mä hoidin A:ta ja hänen pikkuveljeä joskus nuoruudessa. Sillon mä pelasin ja A katto. Nykyään osat on vaihtunu. 

Yhä stressaa se yks juttu. Se asia selvinnee ens viikol toivottavasti. Pelottaa.