Diagnoosini??

Mul oli aika hoitaja T n kanssa. Me juteltiin kaikkee. Ja mm siitä et jos mul ei oo skitsofrenia ni voi olla et mulla on dissosiaatio häiriä tai skitsoaffektiivinen häiriö tai joku semmonen.. Mul tehään vissiin psykoligiset tutkimukset, ku se mikä mul tehtiin sillon 2013 kesäl, ni se oli CRT:tä varten ni siin ei ollu niit skitsofenia juttui ollenkaan, mitkä mä muistan kyl olleen 2011 ku mul tehtiin ne samat testit. Toivottavasti siihen ei kuulu täl kertaa ne inhottavat musteläiskä testit. Ne on tosi ahdistavia ja mul tulee kaikesta mieleen raiskaus. Hyi hyi ja hyi....

Puhuttiin kans mun lääkkeistä. Mul on täl hetken venlafaxin, abilify, leponex, ketipinor ja metforem. T selitti mul niitten kaikkien syyt: venlafaxin on masennuslääke, abilify ja leponex on antipsykootteja, abilify on kuulemma aktivoiva ja leponex ilmeisesti harhoja varten, ketipinor on illaks rauhottava ja auttaa nukkumises. Metforem on diabetes lääke.

Mut meen  nyt koht tästä nukkumaan! Moikka

Toimintakyvyn arviointia

Mul oli tänään sitä toimintakyvyn arviointii.. Täytin pari semmosta kyselyy. Toinen oli joku tunne juttu ja toinen joku trauma juttu. Se oli aika raskasta suoraan sanottuna. Siinä trauma kyselys oli kaikkee et onko joku pakottanut sinut seksiin ja kaikkee semmosta. Vähän hävetti tehä sitä siinä ku toimintaterapeutti J oli siin vieres kattomas. Mut sit taas toisaalta en mä olis osannu tehä sitä ilman J:n apua.

Toimintakyvyn arviointiin kuuluu muutaki ku noi kyselyt. Ainaki ruoan laitto ja vaatteiden pesu.  Vissiin jotain muutaki mut ei puhuttu niistä tai sit en vaan muista.

Meil oli tosi kivaa J:n kanssa. Se on kyl niin hauska ja just paras tyttönen. Tuntuu et se välittää oikeesti eikä vaan tee tätä rahan takii. Mut who knows..

Viime lauantai-iltana/yönä mentiin sub waylle. Ajettiin subin eteen ja tarkotus oli et mä ja Make käydään kahestaan siel ja loput jäi autoon venaa. Sit sielt tuli joku humalainen tyyppi autoo kohti. Mä sanoin paniikis et en sittenkään haluu mennä. En muista avoks se sen auton oven vai mä, mut siinä se sit oli auki ja se mies selitti jotain. Mua pelotti niiiiin paljon. Make nousi autosta ja alko juttelee sen miehen kanssa jääkiekosta. Krisse kannusti mmua menemään. Sit nousin autosta ja Make jatko jutteluu sen kanssa. Pelotti, mut ajattelin et pakko mennä, ku oon sinne laivallekki menossa, ja siel on pakko uskaltaa. Mut Makella oli homma hoidossa. Sit mä sanoin hiljaa, kuiskaten, et pitäisköhän meijän mennä jo tonne subille. Make sano sil tyypille "Joo, mut me nyt mennään varmaan tonne subiin, moikka" Ja that's it... Se mies lähti toiseen suuntaan. Mä kuiskasin Makelle "Suojelethan sä mua" Se vastas "joo". Loput ajasta meniki sit hyvin. Krisseki laitto mul viestin kännykkään et "Make suojelee sua"

Ajattelin muuten et jos jotain kiinnostaa(?) ni voisin joskus kirjottaa pätkii mun päiväkirjoista lapsuus/nuoruus ajoilta. Kuin hullu oon jo sillon ollu.

Your lies may hurt me some day

Lauloin taas äsken karaokee, ku oon yksin kotoon, ja tajusin et mä kuulostan kauheemmalta ku muistinkaan.. Oikeesti oksettaa. Miks ihmiset valehtelee et mä osaan laulaa. Ihan salettiin ne haluu vaan pelleillä mun kustannuksella. Sit seläntakana ne on silleen et: "Hyi vittu, toi kuvittelee osaavansa laulaa. Se on ihan paska" Ihan varmasti. Koska mä en osaa laulaa ollenkaan..................... :((

LOPETTAKAA VALEHTELEMINEN!!

M-sisko tulee ens viikolla kotiin!! Ihanaa. Se on ollu Nepalis joku melkeen neljä kuukautta. Tuntuu kyl ihan neljältä vuodelta! Mut nyt se tuleee kotiin! Mua vähän pelottaa, ku on nyt ollu noit lentokone kaappauksia sun muita.. Suorastaan hirvittää.. Rukoilen vähän välii sitä et M pääsee turvalliseti kotiin keskiviikkona..

Oon menos vissiin laivalle 9.5 kahen mun kaverin kanssa. Jännittää ihan sikana, mut mun on tehtävä tää..  Psykoterapeutti A:kin on sitä mieltä et se on hyvä idea et mä meen sinne. Ni nään et oon turvassa, vaikka äiti ei ookkaan rinnalla. Pelottaa ihan sikana, et joku tekee mulle jotain.. tai et laiva uppoo tai jotain. Mut mun on tehtävä tää...

Nyt on hiukkasen ahdistava olo, mut kyl tää varmaan tästä...

Varmaan siks ahdistaa ku tääl kotoon oli vähän riitaa. Maken ja isän välillä. Kauheet huudot ja mä en tykkää.. Sitte Make purkas pahat olot sit silleen et se lähetteli mun kännykkään isän haukkumis viestejä omasta huoneestaan.. Mä en tietenkään kannustanu sitä kirjottelemaan niit, mut tein kuitenki selväks et oon sen puolella. Mulla menee ainakin niin et ekana sisarukset ja sit vast isä... anteeks nyt vaan. Sit mä vähän huolestuin ku se alko kirjottelee et se karkaa kotoot. Uskon et sain sen kuitenki tajuumaan et se ei oo hyvä idea....

Hone

Tänään oli hone. Siel oli mä, äiti, toimintaterapeutti J, hoitaja T ja lääkäri. Puhuttiin skitsofreniasta. Lääkäri sano, että mul on paljon sellasii oireita jotka puoltavat skitsofreniaa. Se ottaa kuulemma yhteyttä ylilääkäriin ja mul tehään vissiin psykologiset testit (TAAS). Se kans sano, et ku mul tehtiin 2013 testit ni ne oli huomattavasti huonommat ku 2011 tehdyt, mikä kuulemma voi kertoo siitä et on krooninen psykoottinen häiriö eli skitsofrenia. Tavallaan se olis helpotus et tulis syy tälle paskalle, mut toisaalta pelottaa et on sit koko elämän kestävä sairaus harteilla.

Kuulemma mul on täl hetkellä diagnoosina joku "määrittelemätön psykoottinen häiriö". Lääkäri sano, et mun oireet on liian voimakkaat sille diagnoosille. Et mul on kuitenki vissiin joku muu ku toi.

Honessa puhuttiin myös mun kuolema peloista ja siitä et en uskalla yksin mennä mihinkään. Ei siitä oikeestaan sen enempää ku mitä nyt mainitsin et pelko vaikuttaa myös mun nukahtamiseen, ku pelkään et kuolen yön aikana.

Puhuttiin kans mun yksin muuttamisesta. En nyt ainakaan viel oo muuttamassa, mut sit ku muutan, ni muutan vissiin tuki asuntolaan. K-sisko on semmoses ja mul on EHKÄ mahdollisuus päästä samaan asuntolaan. Se olis kivaa ! Mut ei viel tiiä et tuleeks sinne joku huonesto vapaaks syksllä, millon mul olis tarkotus muuttaa. Mul on muuttamisen ehdottomat ehdot on et saan ottaa koiran mukaan, ja se ettei se asunto oo yli tokan kerroksen, koska mua pelottaa, et jos tulee joku äkillinen itsetuhoimpulssi, ni et mä hyppään sit partsilta alas. Se mis k asuu, on rivitalo.

Mut joo... Tämmöset päivitykset.

Kuolema pelottaa, todella paljon...

En sit viillellykkään.. Vaikka olisin todellakin ansainnut sen. Mut parempihan se tietty on että en viillelly. Pettäisin läheiset ja itteni. Ja ne ihmiset jotka yrittää auttaa mua, kuten psykoterapeutti A, hoitaja T ja toimintaterapeutti J. Ja plus, on siinäkin osasto vaara jos jäisin kiinni viilelystä. Onneks mulla on mun usko. Rukoilu auttaa. Rukoilen nykyään melkeen taukoamatta. Varsinkin sillon ku pelkään kuolevani. Eli melkeen koko ajan. Ku kävelen ulkona, ettei joku hyökkää mun kimppuun, ku meen rappusia pitkin, etten tipu, ku syön, etten tukehu, ku meen nukkumaan etten kuole yöllä, aina autossa, yleensä koko ajon ajan. Pelkään että kaadun ja lyön pään, tai saan yhtäkkii sydänkohtauksen. Pelottaa et taivaalta tippuu jotain mun päälle, pelkään autokolareita ja tulipaloja. Pelkään ötököitä, jos ne on vaikka vaarallisia, pelkään sairauksia kuten syöpiä ja verisairauksia. Kokeilen vähintään kerran päivässä rinnat rintasyövän varalta. Pelkään matkustaa junalla ja lentokoneella. Pelkään jopa sitä että Nelli koira sekoo ja puree mua johonki kaulaan tai johonki ja vuodan kuiviin. Tää maailma on liian pelottava. EN HALUA KUOLLA VIELÄ!!!

Näin yks yö semmosta unta, jossa vuosin verta alapäästä niin paljon et menetin tajuni ja heräsin sairaalassa. Olin menettäny paljon verta. Se kohta ku mä menetin tajuni, tuntu ihan siltä miltä uskon kuoleman tuntuvan. Mä sanoin siin tilanteessa "Ota mut kotiin Isä", koska luulin kuolevani. Se oli aika pelottavaa.

On hyviikin asioita tapahtunu. Krisse oli eilen meil kylässä koiransa kanssa :) Me käytiin saunomassa (mukana oli myös toinen sisko, K) isovanhempien luona. Se oli ihanaa ja saatiin jutskata ihan rauhassa. Sit kotoon syötiin jätskii (ben and jerry's strawberry cheesecake), pelattiin trivial pursuittii ja laulettiin karaokee yö myöhään(siis ihan kotona). Se hyvä puoli on omakotitalos, et aika koval sais musiikki olla et naapurit häiriintyy. Mut siis joo :) Ehdottomasti oli viikon koho kohta toi Krissen vierailu <3 br="" kiitos="" krisse="">

En tajuu itekkään tätä tekstii kunnol mut nyt en pysty parempaan

Vittu vittu vitttu!!!! Mul oli laulu keikka kuoron kanssa keskiviikkona... Mul oli kolmes biisis soolot. Mun isä kuvas sen konsertin ja mä katon sitä nyt. VITTU! Ekakski: näytän joltain tuhat kiloselta. Siis kyl mä tiiän et mun bmi on sairaalloisen lihava, mut en ajatellu et näytän niin jäätävältä. Tänään terä heiluu. Mul tuli heti semmonen olo et pakko päästä viiltelemään. Nyt en oo tarpeeks vahva. Pakko viiltää, ihan pakkopakkopakko......

Ja sit ton ulkonäköseikan lisäksi mä kuulostan ihan kauheelta. Se ei kyl tullu niiin valtavana yllätyksenä... Ainoo vaan et ihmettelen et miten kaikki sano et se meni hyvin.. Oon nyt niin vitun rehellinen itelleni.. Tää laulu juttu ei oo mun huono itsetunto joka puhuu(eikä kyl toikaan ulkonäkö juttu) Koska mä tiiän et se on totta. Mä EN osaa laulaa.. Miks kuoron johtaja antaa mul sooloja........ En ees ite pyytäny niit ku ne tarjottiin mulle... :( Ottaa päähän niin vitusti.

Oon 90% varma et tänään viiltelen. Emmä jaksa enää. En jaksa taistella äänii vastaan ja pakko päästä kostaa itelle noi mun viat. Vittu ku ei oo mitään millä viiltää.. Jonku ihan perus veitsen kans.. Silleen myös äänet hävii.. Ainakin hetkeks.

Äänien lisäks mul on halluja ja nyt vähän harvemmin ollu kosketusharhoja. Mun elämä on perseestä. Mä kysyin mun oma hoitajalta et onko mulla skitsofrenia. Se sano, et siitä pitää puhuu läääkärin kanssa. Ei siis kieltäny.. pelottaa sekin. Mun siskolla on skitsis, ja se on perinnöllinen sairaus joten meijän geeneis on alttiutta sairastuu siihen. Mul on parin viikon päästä hone.. saas nähä mitä sielki sit sovitaan....

Kaikkien psyykkisten ongelmien lisäks meil on kauhee rahapula. Auto vietiin korjattavaks ja siit tulee maksettavaks 2500 euroo. Vituttaa sekin.. ja ahdistaa.. en olis halunnu kuulla tota hintaa. Mä alan aina stressaa. Ja ku en voi ite tehä mitään asian hyväks. Pelkään et joku viel joutuu linnaan näitten velkojen takii. :( pelottaa ihan liikaa...

Jos saisin siitä viiltelystä voimaa taas jatkaa vähän aikaa..

Keikalla + "tarina"

Oltiin kahen siskon ja yhen kaverin kanssa perjantaina kuuntelemassa parii bändii. Se meni yllättävän hyvin.. Suoristin hiukset ja meinasin jopa meikata, mutta en uskaltanu. Pelotti et miehet luulee et mä oon meikannu siks et etin seuraa. Pelottaa yrittää näyttää viehättävältä. Tulee väärinkäsityksiä. En tosiaankaan etsi mitään raiskaajia.... en tosiaankaan.... Mul oli harhoja sielkin vaikka musiikki vei suuren osan mun ajatuksista mukanaan. Uskon et se oli harhaa. Yhtäkkii melkeen kaikki nauro mulle. En muista paljookaan siitä hetkestä..  mut muistan et mua pelotti ja hävetti.

Sit mun oli pakko mennä pois siitä yleisön joukosta ku mun ja Krissen väliin tuli joku mies. Sit mä en enää kestäny. Se oli liian pelottavaa ja... vaarallista. Ei sitä tiiä, et mitä ne miehet tekee. Mut muuten oli kivaa.. Kyl se oli stressaavaa ja mua harmittaa ihan sikana et en saanu nauttii täysillä siitä musiikista. Mä nyt vaan en ole mikään baari/keikka ihminen.... Liikaa tuntemattomia ihmisiä.. etenkin miehet kauhistuttaa.

Älä mene ulos yksin Sandra, se on vaarallista!

Ulkona on lämmin. Miksi siis istun tietokoneella, enkä mene lenkille koiran kanssa. Nousisin ylös, laittaisin kengät jalkaan ja hupparin päälle. Ehkä kaulahuivikin olisi vielä ajankohtainen. Ajatusmaailmassa astuin jo pihalle hihna toisessa kädessä ja puhelin toisessa. Aina kun menen ulos, pidän puhelinta esillä. Kahdesta syystä. Yksi syy on, että ajattelen että kukaan ei käy kimppuun, jos kännykkä on näkyvillä, sillä siitä voi nopeasti soittaa apua. Toinen syy on, että voi sitten soittaa apua, jos tarvitsee.
            Astun ulos pihan portista. Pari askelta eteen päin. Vielä pari. Sitten alkaa ahdistus. Rintaan sattuu. Kädet tärisevät. Lähes joka aamu minun on käveltävä noin sata metriä meidän pihasta olevalle bussi pysäkille, josta sitten nousen linja-auton kyytiin. Ja aina se matka pysäkille on yhtä vaikea. Nytkin pyrin kävelemään bussipysäkille saakka koiran kanssa. Koira vetää hihnaa kovin, mutta minun huomioni on nyt suunnattu jonnekkin muualle. Köhin kurkkuani auki varmuuden vuoksi, jos joku hyökkää, olen valmis huutamaan apua.
            Päästiin lopulta pysäkille. Hengitys tihenee. Mutta se ei johdu tällä kertaa huonosta kunnostani. Paniikki ottaa vallan, taas. Pakko kääntyä takaisin kotia kohti. Voi ei, tuolta tulee joku mies. Kännykkään on jo näppäilty numerot 112, varmuuden vuoksi. Se mies kääntyy minun suuntaani. Se on kalju. Ja iso kokoinen. Sen on oltava SE mies. Askeleeni muuttuvat nopeammiksi, melkein juoksuksi. Mies lähenee uhkaavasti. Minä lamaannuun. En kykene liikkumaan. Apua! APUA! En pysty puhumaan. Mies tulee lähemmäs ja lähemmäs. Yhtäkkiä se katoaa. Se taisi olla harhaa.
             Menee vielä tovi ennenkuin pystyn taas jatkamaan matkaa. Kyyneleet vyöryvät  silmistäni samalla kun astun pihan portista sisään koiran kanssa. "Miksi siis istun tietokoneella" No ehkä juuri siksi.

Vitut

Voiko paskempaa päivää olla? Kaikki räjähtää käsiin. Pitää vaan jaksaa.. En pystyny eilen kattoo ees salattuja elämiä ku oli liian ahdistava jakso..

Vihaan itteeni ja vihaan tätä koko elämää!