Vitun minä

 Se varmaan vaan haluaa että mä näytän maailmalle vielä paskemalle. Enemmän ku mitä oon. Ja mä oon paljon.

Haluun tän ahdistuksen pois. En pysty enää. 

 Stop ignoring me

 Miksiköhän mä en ollut kiltti ja kultainen tyttö johon on kiva lähteä tutustumaan? 

Ihmeellinen muisto

 Mä muistan semmosen jutun... Olin koko lapsuuden ihannoinut yhtä biisiä. Sanoin sillon joskus 10 vanhana että vitsi ton mä haluun oppia laulamaan. Sanoin että se vois olla sopiva mun äänelle koska mulla on vahva ääni. Ja se että kehuin itseäni oli silloin jopa harvinaisempaa kuin nykyään.

Sitten koitti se päivä kun koin olevani valmis nauhoittamaan ton kyseisen kappaleen. Olin ehkä 20 vuotias. Äänitin sen ja musta se ei kuulostanut ihan hirveen kauheelta. Mut sit yks ihminen sanoi että se ei oikeen sovi mun äänelle. Muistan kun sillon tuntu et koko elämä romahti. Se mulle niin tärkeä biisi ei sopinutkaan mun äänelle. Olin niin odottanut päästä laulamaan sitä. Noh... voi että. Niin pieni asia. Silti niin iso. 

Oon aina tuntenut kovin vahvasti. Vaikka en aina tunteita näyttänytkään. Siihenkin vastasin ehkä että ok. Menin huoneeseeni itkemään. Niin pahalta se tuntui. Dramaattinenko?

Tää tuli siis mieleen kun kuulin sen bändin yhtä biisiä. Ja itseasiassa tällä hetkellä soi juuri se kyseinen kappale.

HILJAA!!

 Ihan kauhee olo ollu muutaman viikon. Ja siis ei koko ajan. Välillä. Ahdistaa niin helvetisti. Ja tuntuu et mikään ei auta. Ja ajatukset on voimakkaina. Pahat ajatukset. Vittu ku haluaisin hetken olla rauhassa. Ilman että jotain koko ajan päässä pyörimässä ja ahdistamassa oloa. Haluun ihan pikkuriikkisen hetken olla rauhassa. MUTTA EI! MIKÄÄN EI AUTA! Olen tuomittu kärsimään näistä ajatuksista joka vitun ilta ja välil päivälläkin. 

 As if he cares...

Opamoxia tarvittaviksi

Näin tänään lääkäriä. Nostettiin leponexia ja sen lisäksi aloitettiin tarvittaviin opamox. Toivottavasti nää nyt auttaa. Mulla on tosi outoja ajatuksia. Ja muutenki täällä tapahtuu outoja asioita. Telkkarissa ne vihjailee yhtä asiaa mulle. En halua avata että mitä. Mut ne puhuu mulle sieltä.

Miksi en voi olla onnellinen kun kaikki on niin hyvin? Vai onko sittenkään..? Mä en tiiä mitä ite haluun ku äänet puhuu niin kovaa mun pään sisällä. En enää erota mikä on mun oma ajatus ja mikä on sen miehen lähettämä viesti mun päähän.

Kun mulle tänään määrättiin opamoxia mä sanoin ihan suoraan että en voi sitä hakea itse koska pelottaa et otan yliannostuksen. Ni sit ne toi aspasta ne kotikäynnin yhteydessä. Otin yhden opamoxin. Kai se vähän auttoi. Kohta otan toisen. Määrättiin tarvittaessa 3x15mg. 

Ahdistaa

 Mä haluisin vaan että tä menis ohi. Tää kauhee ahdistus. En jaksa enää. Haluan kuolla. Mun pitää päästä eroon itsestäni. Ahdistaa liikaa. Nää ajatukset. Mitä mä teen?

Olenko oikeasti niin huono?

 Melkein kuvittelin osaavani jotain.. hetken. Mut sit sekin vietiin multa pois. Kiitos vaan

 Epäreilua

 I dont care about you. You are only using me

Mä olen Sandra

Oon ruma. Oon lihava. Oon kuvottava. Mut silti mun mies rakastaa mua. Kaikkea mussa. Myös mun vartaloa. Miten? En mä ansaitse tämmöstä rakkautta. Mut mäkin rakastan häntä. Enemmän ku ketään tai mitään. Oon niin onnellinen mun rakkaan kanssa. Vaikka mua ahdistaa. Vaikka mul olis harhoja. Vaikka mua on käytetty hyväksi. Vaikka mut on raiskattu. Mun rakkaus on suurempaa. Ne ei enää vaikuta.

Ja pakko viel lisätä että vielä vuosi sitten mä en oikeesti tiennyt että seksi voi tuntua hyvältä. Mut sekin on korjaantunut. Monet keneltä asiasta kysyin sanoi että pitää löytää sellainen ihminen johon luottaa ja jota rakastaa. Ne oli oikeassa. Mun elämä on niin paljon parempi laatuista ku vuosi sitten. Kaiken tän takia. Ja siis en tarkoita pelkkää seksiä. Vaan nimenomaan sitä, että on joku jota rakastaa ja joka rakastaa takas. Onhan mulla tosi vaikeita oloja. Ehkä tavallista keskiverto ihmistä enemmän. Mut mä elän.

On mulla pakko-oireita, pakkoajatuksia, harhoja, pelkoja, ahdistusta, paniikkikohtauksia... Mut ne ei enää määritä mua. Olen muutakin ku sairaus. Olen Sandra. En ole sairas ihminen jonka nimi on Sandra. Olen Sandra jolla on sairaus.

Tarvitsen tukea enemmän kuin jotkut. Tarviin aspaa ja polia. Tarviin intervallijaksoja ja lääkkeitä. Mutta mulla on elämässä muutakin nykyään. 

Olen onnellinen ❤

:(

 Oon lähes koko ajan stressaantunut ja ahdistunut. Haluun vaan pois tän tunteen

 Ahdistaa taas. Kukaan ei ymmärrä 

Sattuu

 Ahdistaa ihan sikana. Johtuu suuresta pettymyksestä. Mut toisaalta...se oon vaan mä

Vajoanko taas?

Oli kiva kotikäynti aspan ohjaajan kanssa. Saatiin hyvin siivottua! 

Mut kauhee ahdistus päällä. Ollu koko päivän. Ja pitää puhua tästä perjantaina polilla. Jos H vois jotenki auttaa.. Lääkkeet olen ottanut ihan normaalisti et nyt ei voi siitä johtua. Mutta...

Selviän silti

 Ahdistaa niin vitusti taas. 

Saanko mä ees siitä päättää?

Miks mä oon aina se joka antaa? Ja sit kun pyydän jotain kerran, kerran elämässä pyydän jotain ni.. niin... Enhän mä mitään ansaitse. Saan vaan sen minkä itse itselleni hankin. Mut miksi mua kiinnostaa enemmän se että toiset saa. En ansaitse mitään hyvää. Koska olen paha ihminen.

Ja siis mä haluan että kaikilla on hyvä olla. Mut mun mielestä mulla on oikeus pitää välit kaikkiin mulle tärkeisiin ihmisiin. Vaikka ne ihmiset ei olis tärkeitä jollekki muulle. Tiiättekö mitä mä tarkoitan. En haluu vihata ihmistä vaan sen takia että joku mun rakastama ihminen vihaa sitä. Mun mielestä mulla on oikeus omaan arviooni.

Mun pakko-oireet saa koko ajan lisää eri muotoja. Täytyy laskea hampaita harjatessa alas päin 120:stä. Ja kun otan vettä lasiin ni pitää laskea. Välillä kun katotaan rakkaan kanssa leffaa ja en pysty keskittyy ni pitää laskea sanoja. Rappuset, askeleet joissain tietyissä paikoissa. Tietyillä teillä pitää kävellä ruutuja pitkin. Suojatiellä ei saa osua valkoisiin. Ahdistaa et hana on jääny auki tai levy päälle. Stressaa että valot on jääny päälle. Yks mikä vaivaa ihan hemmetisti on se, ku me rakkaan kanssa harrastetaan seksiä, ni mun pitää laksee työnnöt. Ja oikeastaan kaikki muutkin jutut mitä me tehdään. 

Ja en siis tiiä mikä siin on ku mua ahdistaa jotkut ihan kummalliset asiat. Sen takia oon yleensä suurimman osan päivästä ahdistunut. Esim. mua pelottaa että karkkipussi tippuu sohvalta ja leviää lattialle. Ja siis se oikeesti ahdistaa. Ihan vitusti. En voi tehdä mitään tai keskittyä mihinkään niin kauan aikaa kunnes se karkkipussi on siirretty. Ja mua ahdistaa semmonen levoton käytös, esim. tuolilla keikkuminen(siis jonkun muun kun mun toimesta, ite en ees pystyis tekee sitä). Mua pelottaa et se henkilö keikkaa ja satuttaa ittensä ja kuolee tai jotain. Ja mä en pysty pelaa smart10 koska mua ahdistaa et ne vitun nappulat tai kortit tippuu ja menee sohvan alle. Ahdistaa pitää korttipakkaa olkkarissa, esim aliasta pelatessa, koska pelottaa että ne levii lattialle. Tämmösiä ihan pieni asioita, jotka muuttuu valtaviksi mun pään sisällä.

Ja eilen kun oltiin A-serkun kanssa kahvilla, me oltiin terassilla istumassa. A:n piti korjata mun kaulanauha ku siin oli joku solmu. Mua ahdisti aivan vitusti että riipukset tippuu lautojen väliin. Se oli ihan kauheeta. Mut ei onneksi tippunu. 

Jätin yks ilta lääkkeet ottamatta. Mä epäilin/epäilen että nä pakkoajatukset (jotka on siis ihan kamalia) johtuu lääkkeistä. Jätin yhen illan väliin ja oli ihan hirvee olo. Sanoin polin H:lle. Se sano ettei lääkkeitä voi lopettaa yhtäkkii. Mut kun mä halusin kokeilla että auttaako se niihin ajatuksiin. Ei auttanu. Niitä ei saa pois. Joudun  koko loppu elämän kärsii niistä.

Yritän hakee psykoterapiaan. Laitoin viestin kolmelle terapeutille. Mut ne ei oo vastannu. Yhdeltä tuli automaattivastaus että on lomalla ja H sanoi että ne on varmaan kaikki lomalla ATM. Ni ei oo tullu vastauksia. 

Seuraava intervallijakso tulossa ens kuun lopussa. Ja niin on onhan mul ne 30v synttäritkin elokuun 10. pv.

Mut joo.. olis paljon asiaa mut en enää jaksa kirjoittaa..

huomen laivalle though

Tiedän, kumman valitsisin.

 Oon onnellinen. Mutta erittäin stressaantunut ja ahdistunut. Mua ahdistaa oudot asiat. Tänään alkoi ahdistaa koska porukoitten asuntoauto on rikki. Miksi vitussa se mua ahdistaa?  Ja mua pelottaa koko ajan et jotain pahaa tapahtuu. Esim jos joku keikkuu tuolilla ni oon äärimmäisen ahdistunut. 

Rakas muutti tähän mun luokse. Tiistaina oli muutto. Mua ahdisti koko päivän ihan hirveesti mitä ihmeellisemmät asiat. Ja kun oon stressaantunut ja ahdistunut ni laskemiset pahenee. Laskin askeleita ja piti olla aina esim rappukävässä saman verran askeleita rappujen välillä. Jos ei ollut ni piti askeltaa paikal tai ottaa isompia askelia että tuli se tietty määrä. Ja rappuset piti tietty laskea. Välillä kun on pahana, pitää hypätä viimeisen askelman yli että tulee kolmosella jaollinen. Melkeen joka paikassa on 19 askelmaa, tai se on tosi yleinen ja ahdistava määrä. 

Ja pitää laskea kun harjaa hampaita tai ottaa kraanasta vettä. Mut nää nyt on aina. En ees pysty olee tekemättä niin.

Mut pahimmat on pakkoajatukset. Tai en tiiä mitä ne on. Mut ennen oon aina sanonut että mieluummin  pakko-oireet ku psykoottiset oireet. Ne on korvannut mun psykoottiset oireet pitkälti. Mut nää pakkoajatukset mä mielelläni vaihtaisin psykoottisiin oireihin. Mieluummin ääniä ku nää ajatukset...

Ja siis mul on tän stressin ja ahdistuksen myötä myös palanut vähän harhat. Mut ne on semmoisia mitä mul oli silloin ihan alussa. Joskus 18-vuotiaana. Eli esimerkiksi savua tai tulipaloja. Ja sit jotain itkua tai ovikellon ääniä. Ja semmosia random ääniä joita muut ei kuule, esimerkiksi jotai  piip ääntä tai kolinaa. Ja nää on semmoisia että en ees tiiä et ne on harhaa. Kysyn ympärillä olevilta ihmisiltä että kuulitko ton tai näetkö ton. Usein saan kieltävän vastauksen ja sit tajuun et se oli harhaa. Mut nä ei oo silleen pelottavia. Ei nä mukaviakaan ole mutta ei ahdista yleensä. Tai ahdistaa mutta ei se sisältö vaan se että ylipäänsä on harhoja. Et oonko taas sekoamassa.

Nukahtaminen kestää kolmisen tuntia vähintään. Turhauttavaa. Kun on väsynyt mutta uni ei tule. Nyt koitan. Öitä

Ruske

 Niin. Ei ne saa mua voimaan hyvin. En sais ajatella. Oon paha. Kuolla saisin. Vaan yks asia vois pelastaa mut. Mutta en ole saamassa sitä. Koskaan..

Ja jos sen syynä on se mitä se teki mulle. Niiin miksi se sit sai. Ja mä en. Sehän on sama asia. Mä toimisin paremmin. Oon siitä sata prosenttisen varma... nyt tekis mieli laskee matikkaa mut en voi.

Olen arvoton mutta syystä

Vittu mä oon itsekeskeinen paska. Aattelen vaan itteeni jatkuvasti. 

Silloinkin

 Mutta kun mä ansaitsen sen. Ansaitsin sen silloinkin. Mut myös nyt. Olen paha. Mua pelottaa. Mut miks se ei käy toteen?

Now you know

 Se mitä olen ollut, ei määritä minua ihmisenä. Se mitä olen tehnyt, ei enää kuulu tähän elämään. Kyllä, olen ollut maksullinen. Se uudelleen traumatisoi minua. Sitä kesti vain muutaman kuukauden ajan. Olen lopettanut ne touhut. Vihaan tekojani, mutta niitä ei voi enää muuttaa. Pitää vaan yrittää mennä eteen päin. Se sattui. En kerta kaikkiaan nauttinut siitä. Kysyin niinä aikoina useasti eri ihmisiltä: "Kuuluuko seksin tuntua hyvältä?" sillä siihen mennessä en ollut tuntenut mitään hyvää seksin aikana. Olen nauttinut seksistä vain nykyisen miesystäväni kanssa. Ne miehet keväältä 2021 välittivät vain siitä, että he saavat nautinnon. Tietenkin. Siitähän he maksoivat. 

Olen haaveillut laulajan urasta, mutta se jää haaveeksi. Minulla on liikaa luurankoja kaapissa.

Tälle kaikelle on syynsä. En nyt jaksa selittää. Ehkä joskus.

Vihaan itteeni

Vihaan öitä

Yöt on perseestä. Ahdistaa. Aina kun oon yksin. Rakkaan kanssa yöt on helpompia. Onneks hän muuttaa pien tänne. On ihan kauheeta aina sunnuntaina kun rakas lähtee kotikaupunkiinsa. 

Oltiin lauantaina porukoil poreammeilemassa. Tipuin rappuset alas. Mustelma kädessä. Oon kauhee koheltaja. Aina kaatuilemassa.

En malta odottaa perjantaihin kun rakas tulee.

Haluan magneetti ripset. Toivottavasti saan ne pian.

Pitäis rupee nukkuu. Öitä

Vittu

Mitä jos se ei haluu mua enää. Olinkin vaan joku hairahdus tai jotain. Kestetäänkö me tän yli?

Huomenna?

 Uskoakseni en ole valmis vielä. Vaikka kuinka tuntuisi että mun aika on jo. Ja vaikka kuinka en jaksaisi enää. Mutta mä yritän. Ihan tosissaan. 

Se olisi elämäni pelastus mutta sitä ei luoja minulle suo.

Olen valmis. Kumpaan vain. Mutta kumpikaan ei tapahdu. Vielä.

Pää täynnä ajatuksia. Yritän taistella niitä vastaan mutta se tuntuu mahdottomalta. Ehkä huomenna herään tervejärkisenä. Ilman näitä. Pakkoajatuksia. Niitä näiden on pakko olla sillä minun ajatuksia nää ei ole.

Täytän tänä vuonna 30v. Haluan vain yhden asian mutta sitä ei kukaan voi minulle antaa. 

Kiitos hei

Oonko valmis jättää kääntämät tätä vikaa korttii

 Vittu mä vihaan tätä elämää. Haluan kuolla. Vittu mä haluan kuolla. Meinasin taas mennä junanraiteille. Mut soitin rakkaalle ja hän puhu mut ympäri. Tää elämä on ihan perseestä. Onneks mulla on mun rakas. Ei oo muuta syytä elää. 

Mul on todella ahdistavia ajatuksia. Esim. ku en oo kotoon ni pelottaa et mun koti syttyy palamaan tai tulee joku vesivahinko. Me oltiin rakkaan kans leffassa perjantaina. Mul meni koko leffa ohi ku mietin vaan mun ajatuksia. Pelotti et jotain pahaa tapahtuu. Ja sit mä mietin kans muita juttuja. En vaan pysty seuraa leffaa. Mä rakastan kolmosen kertotaulua. Mä sitä lasken lähes non stoppina. Leffan aikanakin. Mä mm. keksin et miten isoista luvuista voi tietää et kuuluuko ne kolmosen kertotauluun. Silleen et niitten luvun numeroiden yhteen laskettu summa on jaollinen kolmosella. Eli kokeillaan esim. 325. 3+2+5=10 ei ole kolmosen kertotaulussa, koska 10 ei ole. Ja 324 eli 3+2+4=9 eli 324 kuuluu kolmosen kertotauluun koska 9 kuuluu!! Vittu! Kuin cool?! 

Nää ajatukset valtaa mun pään suurelta osalta päivää. Esim. kun harjaan hampaita ni lasken päässä kolmosen kertotaulua. Välillä häiritsee tv:n kattomista kun lasken sanoja. Ja sit kans parillisuus pakkomielle on muuttunut kolmosen kertotaulu pakkomielteeksi. Välillä. Se riippuu päivästä. Esim. just volumet, rappuset ja tämmöset... Pää täynnä.

Ja sit mulla on semmosia aivan sairaita, väkivaltaisia ajatuksia. Mut niistä ei puhuta. Ne on mun ja mun aivojen välisisä asioita. Mielellään tietenkin luopuisin niistäkin. Haluun niistä eroon mut ne valtaa mun aivot. Haluun ne pois. En oikeesti tiiä, mitä tehdä näitten kanssa.

Ja siis mullahan oli tossa taas semmonen nukkumiskausi. Nukuin yli 12 tuntia vuorokaudessa. Nyt taas en saa unta. Mä nukuin viime yönäkin jostain aamu seiskasta puol kybään.

Love you

 Tänään 6kk päivä rakkaan kanssa ❤ i'm deeply in love

 AH-DIS-TAAAAAAAA 

?

 Why do they hate me? 

Runo rakkaalle

En tahdo silmiäni ummistaa, 

jos sinä et ole lähellä.

En tahdo yksin nukahtaa, 

sitä pelkään eniten.

En edes tiennyt, 

että kosketus voi tuntua hyvältä. 

En voi enää edes kuvitella, 

millaista elämä olisi ilman sinua. 

En olisi muuta kuin yksinäinen tyhjiö.

Täysin vailla tunteita, rakkautta. 

Sinä olit se puuttuva pala.

Vihdoin olen kokonainen. 

 Miks ne ei kuuntele mua. Sattuu

Outoo

Vihaan sitä tunnetta. Samalla kaikki on hyvin. En tiiä vittu itekkään. Mut haluun kuolla.

Pitäs huomenna mennä uimaan aspan ohjaajan kanssa. Pelottaa. 

Ja se yks juttu meni alusta koska oon tyhmä ku saapas. Ja äo kin vaan 122. Vittu

Eikö?

Mä sillon joskus sanoin ne asiat suoraan eikä ne silti muuttunu tekemättömiksi. Onko parempi vaan kadota?

One Word

 Ajatella jos joku voisko auttaa mua. Jos se oliski niin helppoa. Yks sana vaan. Yks sana vois auttaa mua. Mut katotaan sitä myöhemmin. Kenties huomenna? 

 Kiitti vaan

Älä valehtele mulle

 Olenko sittenkään? Se selviää ensi viikon jälkeen. Mutta voi olla että olenkin.

PS. Vituttaa ku niil on aina hauskaa ilman mua.

Järkky olo

 Ahdistaa niin vitusti. Haluisin viiltää nyt.

Riittääkö, että haluan haluta?

 Tä on aivan vitun perseestä. Ku menee hyvin mut en pysty vaan olemaan näin. Haluan kadota. En jaksa olla vahva. Mut on pakko koska en halua että ne pettyy muhun. Ja siis muutenki. Kaikki on hyvin. Miks tuntuu tältä? Haluun viiltää ja vuodattaa pahan veren pois. Vaikka ei sitä edes ole. Eihän? Se on vaan jonkin sortin harha-ajatus. Kyl mä voitan. En ole epätoivoinen. Mulla on hyvät mahikset pärjätä. Voitan.

Elämä vois olla helpompaakin. Mun puolesta. Mut ei. Aina, koko ajan ajatukset karkaa. HALUAN KUOLLA! Kai. Tai sit haluun elää, mutta en näin. 

Ahdistaa. Onko sillä loppu pelissä mitään väliä. Siis sillä, milloin tapan itteni. Vaikka huomenna. EN! Mä haluan elää. Haluan haluta elää. 

Sekasin päästäni

En usko että sinä voit vaikuttaa tähän oloon. Vaikka kuinka tarjoat lääkettä. Ne eivät auta minua juuri nyt, sillä päässäni pyörii vain yksi asia. Se uni. Uni, josta en voi puhua kenellekään. Koskaan. En voi puhua siitä, en pysty kirjoittamaan siitä. En halua edes ajatella sitä. Mutta se pyörii päässäni. Katoamatta, haihtumatta, hiljentymättä. Koko ajan. Se hallitsee minua. Se tunkee väkisin pääni sisään. En tiedä, mitä tehdä. 

Se on jotain niin sairasta, että minua kuvottaa fyysisesti. Oksettaa suorastaan. En usko, että pääsen tästä yli. Minun on pakko kadota täältä. Jäljettömiin. Minun täytyy lähteä. Mutta miten? Miten teen sen? Joku nopea ja varma keino olisi paras. Tänä yönä se ei onnistu. Olen valvonnan alla. Ehkä tämä ajatuskin katoaa huomiseen mennessä. Toivon vaan, että pystyn unohtamaan sen unen. Olen täysin vietävissä. Katoan tuohon unen maailmaan. Siihen, mitä en pysty hallitsemaan.

Intervallijaksolla. Kauhu-uni

Oon intervallijaksolla. Tuli hirveen paha olo. Johtuen ei viime vaan siitä edeltävän yön unesta. En haluu ajatella sitä. En haluu muistaa sitä enää. Haluun unohtaa sen! Ihan vitun sairas uni. Haluun sen pois mun aivoista. Ne flashbackit siitä uneszta on järkyttäviä. Miks en voi vaan unohtaa sitä. 

Mul tuli tosi voimakas ahdistus. Menin pyytää apua. Sain kylmäpakkauksen. Mut se ei auttanut. Itkin hysteerisesti ja sit ne kysy et haluunko lääkettä. En muista mitä siin tapahtu mut en sit jostain syystä saanukkaan tarvittavaa lääkettä. Sit istuin päiväsalis. Sanoin että tarvii viiltää. Mul oli semmonen tunne et suonissa virtas pahaa verta. Sanoin senkin ja sit yks nuori hoitaja sano että ei virtaa.. Ja juteltiin siin jotain, en oikeen muista mitä. Sit yks toinen, vanhempi hoitaja tuli siihen ja sano että mennään hakee tarvittavaa lääkettä. No mentiin ja sain serenasea ja truxalia. Sit olin menos omaan huoneeseen mut tää vanhempi hoitaja seuras mua ja sano että nyt pitää olla yhteisistilois. Olo siin sit helpotti ja meni ohi lopulta.

Mut oli kyl tosi järkky olo ja ajatukset. Onneks se meni ohi. 

Muuten menny tosi hyvin tääl. Kaikki on tyytyväisiä mun edistykseen :) Se on kiva kun ne sanoo, että vaikutan paljon paremmalta. Sen takii enemmän harmittaa noi huonot hetket ku en haluu et ne pettyy. Mut en mä semmosta voi miettii... 

Kiva ku kysyin tänäsistä verikokeista et onko ne tulokset tullu. Ni sit hoitaja luki et joo et leukkarit vähän korkeemmat ja sitä ja tätä ja niin. Sit kysyin paljonko hemoglobiini on ku mul on ollu vähän vaikee pitää sitä viitearvoissa. Ni sit se oli vaan et se on 155. Mä olin ihan et mitä hemmettiin. Kuukaus sitte oli 118. Et miten se on oikeen noin paljon noussu. Sanoin et voin varmaan lopettaa raudan syönnin. Sit se oli silleen et hups, luin vääriä tuloksia. Mä sanoin et: joo mä aattelinki et ei kuulosta mun tuloksilta. Se sano: olisit sanonu aikasemmin. :D No sit luki mun tulokset. Hemis sen 115. Et laskee vaan. Kohta taas satasen pintaan. Vaikka syön rautaa kolme tabletttia päivässä... Ihme juttu..

No joo. Tääl on ihan kivoi ihmsii. Sekä potilaina että hoitajina. Ja tietty paras lääkäri! 

Mut huomen taas fyssari ja sit kotiin. Saan kans injektion huomen tääl. Ja nään lääkärii-

Mul tehtiin lähete pään magneettikuvaan. Koska mul on ollu päänsärkyy, huimausta ja näköhäiriöitä. Pelottaa et mul on joku aivokasvain. :( Lääkäri, hoitajat ja äiti sano et tuskin on. Mut mua silti pelottaa se. 

Vois kattoo youtubee nyt. Mmmo!

Peilit on perseestä

 Siis oikeesti. Hyi vittu! Mä oon ruma. Oikeesti. Näin itteni yhes videos. JÄRKYTTÄVÄN NÄKÖNEN!!! Vittu en näytä ees ihmiseltä. RUMALÄSKI! Ei ihme et mua on haukuttu läskiks. Mä ansaitsen sen. Koska oon. Ja ruma! Vittu näytän joltain epämuodostuneelta paskan palalta. VITTU! En jaksa nähä itteeni. Oon niin ruma. Järkyttävä. Kerran joskus 13(?)vuotiaana tein silleen et viilsin mun jokaseen ruumiinosaan jota vihaan. Eli kaikkiin. Jalkoihin, käsiin, mahaan, tisseihin ja tietty naamaan. Tekis niin kovin mieli tehdä se uudestaan. Ehkä en kuitenkaan. 

Joo siitä puheen ollen. 3.9 tulee kaks vuotta viiltelemättömyyttä. Nice! Oon ylpee ittestän. (ja niin laskeuduttiin sitten narsismiin... taas) En vaan voi tuntee ylpeyttä itteeni kohtaan. En ansaitse sitä. Jos kehun itteeni ni tulee saman tien semmonen olo että oon narsisti. En saa, en voi, en uskalla, en pysty, en osaa kehua itteeni.

Aspan H oli eilen ja tänään käymäs, siis kotikäynnit. Eilen siivottiin. Ku oltiin lopetettu siivoominen, ni H sano että nyt voi taputtaa itteään olalle. Ja taputti itteään. Mä sanoin, että mä en voi. Sit se sano et hän voi taputtaa muakin. Sitte se taputti mua olalle. En vaan pystynyt. On pelottavaa olla ittestäni ylpee. En voi.

Sain vaihettuu lakanat tänään. Se on ärsyttävää puuhaa mut pakko välil. 

Oon viikot niin yksinäinen ku rakas ei oo tääl. Tulee viikonlopuiks mun luokse toisesta kaupungista junalla. Mä rakastan sitä. 💖

Mul on nyt joku neljäs kerta ku on silmätulehdus tässä kolmen kuukauden sisään. Onpas ärsyttävää. Kolmannen kerran silmätippoi ja jotain voidetta. Vittu ku osaa ärsyttää. 

Mul on ikävä Nellii. Se oli maailman paras koira.

Mut joo.. meen koht nukkuu. As if mä saan unta...

Näinkö?

 Vittu et osaa ahdistaa. Mä vihaan tätä. Vihaan tätä kaikkea. En haluis ajatella näit juttui mut ne tunkee mun päähän. Vittu! Olispa joku ulospääsy. Mut ei oo. Yhden elämä pilaantuu. Tapahtui mitä tapahtui. Ja mä en voi vaikuttaa siihen. Ei oo mitään mitä voisin tehdä kenenkään hyväksi.

Semmosta se on se ahdasmielisyys. Tuhoo monen elämän. Ja siis eikö tuomitseminenkin ole syntiä. Miten se on vähemmän paha. Voi rukoilla toisen puolesta mut ei kuulu tuomita. Voi vihata tekoa, ei ihmistä. Näin äiti on mulle opettanut. Mut kaikki ei oo semmosia ku äiti. On tää äitillekki vaikeeta mut äiti ei lakkaa rakastamasta. 

Ja tä ei siis liity muhun. 

Apua

Ahdistaaaaaa. Vittu! Ihan ilman syytä. Vittu mä haluun kuolla pois. Vittu. Oikeesti. Mua ahdistaa. Mitä mä teen? 

Jee

 Musta on ihanaa, että Make voi jo paremmin! 

 Vittu tätä elämää.

In the end, we all are winners

 They wanna be sick. I don't believe them! Especially one of them. 

But i can't help it. I can't help them. They just need to try harder. Like i did. Like i do. Every single day. It's such a fight every day. But i'm done. I won't do it any more. I have made my decision.

:(

 I miss her do bad. 

Me being happy. Extremely

Jooooo.. Ollu vähän taukoa täältä. Se johtuu suurimmaks osask siitä että oon alkanut seurustelee. Ei oo oikeen ollu aikaa kirjotella kun M oli koko joululoman mun luona. Hän asuu toisella paikkakunnalla n. 60km täältä. Opiskelee siellä. Sen takia ei voida joka päivä nähdä. M lähti eilen kotiin ja tulee onneksi huomenna takas tänne, ku on toi loppiainen. Mä oon niin onnellinen rakkaan kanssa. En oo varmaan koskaan ollu näin onnellinen.

Ja toinenki syy onneen. Nimittäin näin pitkän ajan jälkeen mun hyvää ystävää A:ta. Hänellä oli vähän vaikeempi jakso ja ei halunnut nähdä meitä kavereita ollenkaan. Onneksi kaikki on taas hyvin! 💖A tuli mun luokse. Tilattiin ruokaa ja katottiin leffa. Juteltiin kaikkee kivaa. Oon niin iloinen A:n puolesta.

Mul on myös ihanat ohjaajat aspassa. Etenki H. Me siivottiin tänään mun luona. En oo koskaan ennen suostunut siivoomaan ohjaajien kanssa. Oon jotenki kokenut sen.. en tiiä.. jotenki nöyryyttäväksi. Mut en tänään. Siinäkin asiassa mennyt eteen päin. 

Mul menee nykyään hyvin. Tosi hyvin! Mut on mul muutama asia. En haluu edes ajatella niitä ni en todellakaan pysty kirjottaa niitä tänne.

Ja sit sen yhen valehtelu. 😞 Mut siitä ei puhuta.

En haluu lopettaa tätä tekstii tälleen! Koska mun elämässä on tällä hetkellä enemmän hyvää ku pahaa! Joten: Olen onnellisempi kuin koskaan!!