I love him so much
maanantai 25. lokakuuta 2021
lauantai 16. lokakuuta 2021
keskiviikko 13. lokakuuta 2021
Mikä hätänä?
Onko tosiaan niin että.. eiku mitä mun piti ajatella. En tiiä. Jotenki outoo menoo. Ku huomen pitää mennä aspa talol jakaa lääkkeet ja mua pelottaa ihan vitusti se. Mun on vissii pakko mennä. En tiiä. Mut kai mä meen. Vaikka tuntuukin vaikeelta. Ja siis pitää vaan pystyy lähtee mut ku pelottaa. Jos meen ni varmaan saan voittaja kokemuksia mut toisaalta voi olla että saan myös pettymyksiä jos en pysty olee...
Mä juttelin tänää poli hoitaja H:n kans ja kerroin sille että eniten mua pelottaa siis ihan konkreettisesti se siihen taloon meneminen. En tiiä kui. Ja sit sanoin että mul on niitä pelko paikkoja, kuten yks semmonen taidemuseo ja pahin on varmaan kirjasto. En tiiä mikä niis pelottaa. Mennään H:n kanssa parin viikon päästä vissii käymään kirjastossa. Siedättämässä.
Josta tulikin mieleen K-sisko. Ku sil on paha avaranpaikan kammo. Ei tyyliin uskalla kävellä tien yli ku tulee paniikki oireita. Ja siis mä sanoin sille että mennään H:n kans siedättämään kirjastossa käynnillä. Sit K sano että: "Mitä siedättämistä siinä muka on?" Mä sanoin et: "No mitä siedättämistä tien yli kävelemises on? Meillä on erilaiset pelot." Sit se oli vaan ihan hiljaa..
Mut joo moi! Ja siis joo.. Oli kiva polikäynti!! Puhin vissii enkkuu siel. Ainaki H sano niin. Vastasin vissii äänillle tai jotain en tiiä. Mut hyvin menee. Voisin lentää ja matkustaa ympäri maailman. Ja laulaa jossai isol laval. Se olis aika kivsuu! Moikka
kiskoille, ei niin
Emmä ees haluu vittu. Vai haluunko? En tiiä.. Olis aika mennä, mut en pysty. Helvetti.
Rielu viikon pääst laivalle.
Miks siskot ei haluu jutella mun kans? Oonko niin paska? Ei vasta kysymyksiä. Ihan ku ois nälkä.. Meenkö ottaa jotain syötävää? Leipää? Vaikka kello on 4.37. En vittu tiiä !
Että mitähän vittua?
Niinpä hän ylimielisesti kuvitteli tietävänsä, mistä on kyse. Silmiään aukaisematta. Täysin kuurona. Mikä on totuus? Iskeekö se vasten kasvoja, jos odotan hetken? Vapaudenriistoa, sanon minä. Sitä se vain on. Elämä on kuin peli. Ainoa ero on, että kaikki häviävät siinä lopuksi.
Aapinen oli ensimmäinen kirja, jonka luin. Luin sen kannesta kanteen yhdeltä istumalta monesti ollessani 6-vuotias. Ja kuten tiedetään, aapinen on täynnä äänteitä: a aa a aa. Luin joka ikisen kirjaimen, vaikka se oli täysin turhaa, eihän niistä yksittäisistä kirjaimista tule kokonaisia sanoja, saati sitten tarinoita. Kun olin päättänyt lukea taas aapisen, äännähdysten lukeminen oli kuin pakkomielle. Yhtäkään kirjainta ei saanut jättää väliin. Se tuntui silloin samalta kuin nykyään se, kun luen kirjaa ja jokin ikään kuin pakottaa minua lukemaan sivun viimeisten sanojen kirjaimet yksitellen. Se tuntuu samalla ahdistavalta ja turhauttavalta, mutta pakolta..
Oleellista on kuitenkin se, että mikään ei jatka menoaan niin kuin elämä. Joskus odottaminen on ainoa vaihtoehto, vaikka se tuntuukin välillä hankalalta. Ja vaikka pitäisi eteenpäin porskuttaa, on välillä myös hyvä pysähtyä ja katsoa ympärilleen.
tiistai 12. lokakuuta 2021
vaivaa taas
Uu ii u a aaa. Nukuin viime yönä n. 2 tuntii. NÄÄÄÄINNN! Huono homma ei oo tää lain kai. Oli kotikäytni klo 14.30 vissii. En ees muista enää. Ja syötiin kanaa ja riisiä
Kiitos hei
Huomenta vaikka vastahan mä nukahdin
maanantai 11. lokakuuta 2021
jooo
Jee! Hyvii juttui!
JEE!