Onpas taas ollu... Voin todellakin huonosti. Tekis niin pirusti mieli viiltää. Mul on kolme aika pahaa haavaa tältä ja viime viikolta. Menin sit kertomaan kuntoutuskodin omahoitajalle viiltelystä. T käski mua maanantaina asukasinfos näyttää haavat. Mä kieltäydyin koska tiesin et se olis pakottanu mut terveyskeskseen näyttää haavoi ja sitä en todellakaan aio tehdä... Siel varmaan olis passitettu osastolle ja en halu sinne. Ja vaikka ei olis passitettu ni en olis ees päässy menee sinne. Jonkin aikaa tässä en oo oikein minnekkään päässy menee. Tuntuu liian hankalalta. En oo kuorossakaan käyny. En vaan pysty. En ees tiiä et mistä se johtuu.. Mul on vaan ollu aloitekyvyttömyyttä. Oon kai vähän masentunu taas. Ei jaksa oikeen mitään ja tuntuu et ei oo tulevaisuutta. Koko ajan mielessä itsemurha ja viiltely.
Ja siis niin. Ne olis varmaan tikannu sen yhden haavan vaikka on kuuden tunnin sääntö. Mul on aikasemminki tommosii isompii haavoi tikattu kahenki päivän päästä. Ne vaan vähän avaa niit reunoi ja sit tikkaa. Mut ku ei...
Mä tiiän et osa syy tähän pahaan oloon on oikeesti vaan tää syksy. Ku on niin pimee ja kaikkee... Ainakin uskoisin niin.
Alotin syksyn alus SCIT ryhmän... kävin siellä kaksi kertaa. Sit se jäi. En pystyny en jaksanu en uskaltanu en halunnu jatkaa. En ees olis hyötyny siitä mitenkään ku ahdisti siel niin paljon että en pystyny keskittymään. Kuulin vaan häiritseviä harhaääniä ja ahdisti muutenki. Ei must oo tommoseen. Ei enää.. Ei oo pitkään aikaan ollu. Viimeks ehkä yläasteiäs pystyin olee ryhmässä ahdistumatta. Ja sekin oli vaan meijän luokan kanssa, joka oli siis ollu sama kolmosesta asti. Ja mä olin siis yläasteella tosi äänekäs ja näkyvä persoona mut sit ku piti luokan edessä puhua ni ahdisti ihan sikana ja en pystynykkään...
Laulaminen on aina ollu eri asia ja on yhä edelleen. Tääl kuntoutuskodissakin ku lauletaan karaokee ni mä oon koko ajan äänes. Mut jostain syystä en pysty laulaa ilman säestystä. Mut esim just karaoke on semmonen mitä rakastan. Tai ainakin rakastin. En oo sitäkään saanu tehtyy lähiaikoina. Ei vaan jaksa kiinnostaa.
Oon viimeaikoina nukkunu jotain 14-15h vuorokaudessa ja sen hereillä olo ajanki oon vaan maannu sohvalla ja yrittäny ees kattoo telkkuu et olis ees jotain sisältöö elämäs... Nyt jaksan sen verran et kirjotan tätä. Oon jonossa sekasin chattiin, Mul on niin paha olo. Kuntoutuskodin hoitaja T kehotti mua soittamaa näis tilanteis kriisipuhelimeen ku en halu häiritä mun perhettä, mut en mä halu jutella jonku tuntemattoman ihmisen kanssa puhelimessa. Kirjottaminen on helpompaa. Siispä päätin mennä jonottaa sekasin chattiin. Viel 17 ennen mua. Mut koitan nyt odottaa ilman että alan viiltämään. Vaikka mieli tekis. Se on niin rauhottava tunne. Ja kun mulle sanotaan että se auttaa vaan hetkeksi ni joo se on totta, mut se hetki riittää... Sitä paitsi kun viiltää illalla ni se auttaa seuraavaan aamuun saakka, koska yleensä sit alkaa väsyttää jostain syystä ja sit vaan nukun. Et emmä tiiä auttaaks se puhuminen yhtään sen pidempään. Siin on tietty erona se et jos juttelee ni ei oo niit tulehdusriskejä ja muita jälkiseuraamuksia... Ja ehkä puhumalla voi avata jotain solmuja, en tiiä...
En muista millon viimeksi olin aidosti onnellinen.. joskus lapsena ehkä. En oo koskaan ollu täysin terve, ainakaan niin pitkään ku mä muistan. En ees tiiä mikä on normaali mut ikävöin sitä silti..
