Ikävä normaaliuteen

Onpas taas ollu... Voin todellakin huonosti. Tekis niin pirusti mieli viiltää. Mul on kolme aika pahaa haavaa tältä ja viime viikolta. Menin sit kertomaan kuntoutuskodin omahoitajalle viiltelystä. T käski mua maanantaina asukasinfos näyttää haavat. Mä kieltäydyin koska tiesin et se olis pakottanu mut terveyskeskseen näyttää haavoi ja sitä en todellakaan aio tehdä... Siel varmaan olis passitettu osastolle ja en halu sinne. Ja vaikka ei olis passitettu ni en olis ees päässy menee sinne. Jonkin aikaa tässä en oo oikein minnekkään päässy menee. Tuntuu liian hankalalta. En oo kuorossakaan käyny. En vaan pysty. En ees tiiä et mistä se johtuu.. Mul on vaan ollu aloitekyvyttömyyttä. Oon kai vähän masentunu taas. Ei jaksa oikeen mitään ja tuntuu et ei oo tulevaisuutta. Koko ajan mielessä itsemurha ja viiltely.

Ja siis niin. Ne olis varmaan tikannu sen yhden haavan vaikka on kuuden tunnin sääntö. Mul on aikasemminki tommosii isompii haavoi tikattu kahenki päivän päästä. Ne vaan vähän avaa niit reunoi ja sit tikkaa. Mut ku ei...

Mä tiiän et osa syy tähän pahaan oloon on oikeesti vaan tää syksy. Ku on niin pimee ja kaikkee... Ainakin uskoisin niin.

Alotin syksyn alus SCIT ryhmän... kävin siellä kaksi kertaa. Sit se jäi. En pystyny en jaksanu en uskaltanu en halunnu jatkaa. En ees olis hyötyny siitä mitenkään ku ahdisti siel niin paljon että en pystyny keskittymään. Kuulin vaan häiritseviä harhaääniä ja ahdisti muutenki. Ei must oo tommoseen. Ei enää.. Ei oo pitkään aikaan ollu. Viimeks ehkä yläasteiäs pystyin olee ryhmässä ahdistumatta. Ja sekin oli vaan meijän luokan kanssa, joka oli siis ollu sama kolmosesta asti. Ja mä olin siis yläasteella tosi äänekäs ja näkyvä persoona mut sit ku piti luokan edessä puhua ni ahdisti ihan sikana ja en pystynykkään...

Laulaminen on aina ollu eri asia ja on yhä edelleen. Tääl kuntoutuskodissakin ku lauletaan karaokee ni mä oon koko ajan äänes. Mut jostain syystä en pysty laulaa ilman säestystä. Mut esim just karaoke on semmonen mitä rakastan. Tai ainakin rakastin. En oo sitäkään saanu tehtyy lähiaikoina. Ei vaan jaksa kiinnostaa.

Oon viimeaikoina nukkunu jotain 14-15h vuorokaudessa ja sen hereillä olo ajanki oon vaan maannu sohvalla ja yrittäny ees kattoo telkkuu et olis ees jotain sisältöö elämäs... Nyt jaksan sen verran et kirjotan tätä. Oon jonossa sekasin chattiin, Mul on niin paha olo. Kuntoutuskodin hoitaja T kehotti mua soittamaa näis tilanteis kriisipuhelimeen ku en halu häiritä mun perhettä, mut en mä halu jutella  jonku tuntemattoman ihmisen kanssa puhelimessa. Kirjottaminen on helpompaa. Siispä päätin mennä jonottaa sekasin chattiin. Viel 17 ennen mua. Mut koitan nyt odottaa ilman että alan viiltämään. Vaikka mieli tekis. Se on niin rauhottava tunne. Ja kun mulle sanotaan että se auttaa vaan hetkeksi ni joo se on totta, mut se hetki riittää... Sitä paitsi kun viiltää illalla ni se auttaa seuraavaan aamuun saakka, koska yleensä sit alkaa väsyttää jostain syystä ja sit vaan nukun. Et emmä tiiä auttaaks se puhuminen yhtään sen pidempään. Siin on tietty erona se et jos juttelee ni ei oo niit tulehdusriskejä ja muita jälkiseuraamuksia... Ja ehkä puhumalla voi avata jotain solmuja, en tiiä...

En muista millon viimeksi olin aidosti onnellinen.. joskus lapsena ehkä. En oo koskaan ollu täysin terve, ainakaan niin pitkään ku mä muistan. En ees tiiä mikä on normaali mut ikävöin sitä silti..

Painajaiset

Tajusin tässä yks päivä kuin sinisilmänen oon. Siis mä uskon kaiken mitä mulle sanotaan. Jälkeen päin aina sit tajuun et taas mua on kusetettu.

Mut niin... nyt on ollu parempi kausi jo pidempään. Ääniä ei ihan joka ilta niinku ei painajaisiikaan ihan joka yö. Vaikka melkein. Päivisin on suht rauhallinen olo. Välil vähän ahdistaa mut ei äänii melkeen ollenkaan. Välil jotain viiltelemään kehottavia mut tosi harvoin.

Iltaiset äänet liittyy usein raiskaukseen. Tai sit ne on haukkuvia ääniä tai itsetuhoisuuteen kehottavia. En ois viel vuosi sitten uskonut tätä sanovani mut must tuntui et alan tottuu ääniin. Ne ei ihan yhtä voimakkaasti ahdista ku ennen, paitsi ne raiskaukseen liittyvät. Painajaisiin ei varmaan totu koskaan. Ne liittyy lähes poikkeuksetta traumoihin. Sekä lapsuudessa koettuihin että aikuisuudessa.

Painajaisissa usein sekottuu seksuaalinen hyväksikäyttö lapsuudesta sekä se raiskaus. Ne menee päällekkäin ja tekijä saattaa muuttua kesken unen. Usein mä juoksen alastomana pakoon jompaa kumpaa ja sit se joka saa mut kiinni (niinku aina unes saakin) saattaakin vaihtua toiseen henkilöön. Oon myös nähny unia jossa ne miehet on yhdessä mun kimpussa. Ja joskus ne viiltelee mun ranteita ja kaikkee... ne on välil tosi sekavii ne unet.

Mä yleensä herään niihin uniin ja sit oon ihan paniikis hetken ja saatan rukoilla tai muilla keinoilla rauhoittaa itteni ja sit yleensä nukahdan uudestaan. Loppuyöstä voi olla ihan normaaleja unia tai sit painajaiset jatkuu.. joskus jos oon tosi väsyny, en nää unia ollenkaan. Se on ihanaa. Mut se on suhteellisen harvinaista.

Mitähän unta nään ens yönä...

Ajokortti draamaa

Nyt vituttaa.. ja kovin.... sain ajoluvan mut voi olla et joudun luopumaan siitä sen vitun helvetin paskan lääkärin takia. Se kirjotti ihan täyttä paskaa: 4) Tänään kertoo että on INSSI ajo. Kirjalliset saanut jo kertomansa mukaan läpi. Tähän saakka ajanut sähkömopolla ja tarkoituksena olisi antaa sähkömopo takaisin vanhemmille ja ottaa käyttöönsä heiltä saamansa Chevrolet auton. Psykoosipkl:n puolelta ei ole ajoterveystodistusta kirjoitettu. Mikäli saa ajokortin; täytyy asiaa miettiä vielä (Trafin ohjeistus."lmoitusvelvollisuus poliisille syntyy, jos: Henkilön todellisuudentaju ja/tai arvostelukyky ja/tai yleinen toimintakyky ovat pitkäkestoisesti siinä määrin heikentyneet, että hän ei hoidosta huolimatta täytä ajo-oikeuden edellytyksiä) suhteen. On hieman ristiriitaista toimintakyvyn suhteen se, ettei selviä mistään ilman ohjausta, valvontaa ja apua; lääkkeiden jako dosettiin tarkistetaan ja sitten toistaalta olisi toimintakykyinen liikenteeseen, jossa ärsykkeitä samanaikaisesti monelta eri taholta ja jossa vaaditaan nopeaa reagointikykyä. Tai sitten toimintakyky siviilissä (muualla kuin lääkärin vo:lla) näyttäytyy parempana.

En oikeesti voi uskoo tätä... ihan vitun epäreiluu. Mä voin mielestäni ihan tarpeeks hyvin et voin ajaa... ja ihanku olisin maailman ainoo skitsofreniaa sairastava jolla on ajokortti, Jopa tääl mis asun asuu yks sellanen, Tä on ihan naurettavaa. Ja onko joku sanonu et en selvii mistään ilman ohjausta, valvontaa ja apua. Lääkkeet tarkistetaan kaikilta tän kuntoutuskodin asukkailta. Se on käytäntö täällä. Ja mul ei oo niissäkään varmaan koskaan ollu mitään väärin...

Ja miten vitussa se voi jonku puolen tunnin keskustelun perusteella(joka btw oli aamulla klo 8 vissiin ja olin puoli unes) ni miten se voi sen perusteella arvioida mun toimintakyvyn.... Aijemmassa kohdassa sanottiin: Psykomotorisesti hyvin pysähtyneen oloinen, jollaisena ak aikaisemminkin nähnyt potilaan. Spontaanisti ei kerro mistään asioistaan. Vastailee kysymyksiin, mutta vastaukset kovin lyhyitä. Tulee ajoittain katsekontaktiin, ajoittain tuijottaa vain eteensä. Ei avoimen psykoottinen, ei itsetuhoinen.

Se toisin sanoen oletti vaan jotain tiettyy mitä oli nähnyt mussa aikasemmin ja oikeen ettimällä etti niitä piirteitä musta. Mun mielestä mä olin aika hyvin mukana keskustelussa ja jopa alotin ite kertomaan juttuja. Sil on vaan iskostunu päähän että mä oon ihan täysin hullu ni se ei muuta halukkaan nähdä... Mä vaan jännitän tommsia lääkäri juttuja. Etenki ku omahoitaja T ei ollu paikalla. Mitä se oikeen odotti. Yhes kohas kuitenki mainittiin mun ihmispelko.... Ehkä sekin oli osasyy siihen että olin vaisu. Kui se ei voi jutella omahoitaja T:n kanssa asioista. T kertois et oon ihan erilainen sen kanssa ku oon jo niin tottunu siihen. Se et oon vaisu jossain helvetin honessa, ei kerro siitä et en pysty ajaa autoo.

Kehtas viel toivottaa onnea inssiin. Ku tiesi tarkalleen et aikoo sabotoida mun elämää.. Vitun kusipää. Lääkärit on perseestä. Ne on niin olevinaan jotain erityistä, vaikka todellisuudessa ne on ihan yhtä vitun pohjasakkaa ku me muutkin.

VITTU!!!! Onneks lääkäri vaihtuu kesän aikana.

Kysymyksiä joihin en oo saanu vastauksia

Mun pää särkee.. oon itkeny liikaa.

Mul on myös monta kysymystä.

Miks musta ei välitetty kun mä olin pieni? Miks mä olin yhdentekevä? Miks mut jätettiin kahdestaan pedofiilin kanssa? Miks mut jätettiin sen jälkeen yksin päivisin kotiin vaikka olisin kaivannut erityishuomiota huonojen kokemusten takia? Miks ketään ei kiinnostanu pystyinkö luottamaan enää kehenkään? Miks mua ei laitettu hoitoon vaikka selvästi oireilin? Miks edes äiti ei ajatellu lapsensa parasta? Miks mun ei annettu olla lapsi? Miks mun piti kasvaa niin nopeesti? Miks Jumala ei suojellut mua? Miks mut on pistetty vihaamaan mun ulkonäköä lapsesta saakka? Miks mut laitettiin tiukalle ja rankalle laihdutuskuurille seitsemän vuotiaana? Miks just mulle tapahtui niin pahoja asioita? Miks ketään ei kiinnostanu et mä vihasin itteäni jo viis vuotiaana? Miks mun itsetuhoisiin sanoihin ei puututtu? Miks ketään ei kiinnostanut kun mä sanoin tappavani itteni mun ollessa kuus vuotias? Miks äiti ei laittanu mua hoitoon kun löysi mun itsemurhasuunnitelmavihon mun ollessa yheksän vuotias? Miks mua sai pahoinpidellä? Miks äiti veti mua pyörällä ajaessa hiuksista silleen että jouduin juoksemaan vieressä sen jälkeen kun olin karannut kotoota vaikka sekin johtui mun huonosta olosta? Miks mulla ei ollut väliä? Miks musta sai aina tinkiä? Miks mua ei laitettu päiväkotiin vaan jätettiin yksin kotiin? Miks raha oli mua tärkeämpi? Miks baaba hakkas mua ja väitti varkaaksi mun ollessa kaheksan vuotias? Miks mulle ei kerrottu että se mitä geddu teki mulle ei ollut mun syytä? Miks mun piti ite tajuta se? Miks mä en ikinä tajunnu sitä? Miks mua on käytetty seksuaalisesti hyväksi? Miks se oli hyväksyttävää? Miks mä muistan mun lapsuudesta vaan pahat asiat? Miks mua sai kiusata? Miks kukaan ei koskaan puolustanut mua?

Miks ketään ei kiinnostanut?

Word

These wounds won't seem to heal, this pain is just too real
There's just too much that time cannot erase

- Evanescence, My Immortal