Oon vahva tänään

Oon nykyään aina väsyny. Onkohan hemoglobiini matalla. Mul on pahimmillaan ollu joku vähän päälle 80. Sain sillon eka rautaa suoraan suoneen ja ku se ei auttanu ni muhun laitettiin verta. En tiiä, miten se oli päässy niin matalaks.. onkohan nyt sama juttu? Voisin nukkuu koko päivän, vaikka olisin nukkunu suhteellisen hyvin yöllä..

Mul on tääl lääkkeitä.. oikeesti ei sais olla, mut me käytiin äitin kans viikonloppuna apteekis ja tarviin niit lääkkeit huomen lääkkeiden jaossa. Joten mulla on siis melkeen täydet pakkaukset leponexii ja loratsepamia. Vähän houkuttelee, mutta oon vahvana. EN OTA NIITÄ!

Mua vituttaa tosi kovin. Joku ryösti mut viime torstaina... Mun tililtä oli kadonnu 211e ja soitin pankkiin. Siel mukava täti kerto sitte että mun kortil ollaan maksettu isoja summia jossain päin kanadaa johonki apteekkiin ja huoltsikalle..... Kävin tekee rikosilmotuksen, mut poliisit sano, etteivät voi oikeen tehä mitään asialle, koska rikos on tapahtunu suomen ulkopuolella. Huomen pankkiin sopimaan asioista ja saas nähä saanko mitään takas.. 200e on kuitenki tosi iso summa. Varsinki ku mul jäi mukavat 15e tilille... Oon köyhä ja laskuja pitäis maksaa.

VITTU!

BTW näin raiskaajan taas kaupassa viikonloppuna. Se kehtas vittu saatana taas moikata. Onneks äiti ei nähny sitä. EN HALUA olla enempää sen kanssa tekemisis ku on pakko. En halua nostaa syytettä. En kestäis sitä. En pysty käsittelee sitä aisaa kymmenten ihmisten kanssa. Se olis liikaa. Ja jos äiti sais tietää kuka se raiskaaja oli, ni ties mitä se sil tekis. Kerroin kotona äitille et näin sen miehen taas. Oli pakko koska tarvitsin tarvittavia lääkkeitä ja ne on lukkojen takana. Tänään olis pitäny mennä yksin kauppaan. Autossa oltiin mä, äiti ja K-sisko. Mä sanoin et en todellakaan oo menossa yksin sinne. Äiti tajus heti et mist on kyse (ainakin uskon niin), joten se lähetti K-siskon kauppaan. Onneks.. Ja sisko luuli, että mä oon laiska. En viittiny kertoo mistä oikeesti on kyse.

Ikävöin viiltelyä

Viikonloppuna viilsin vahingossa sormeen haavan metallitölkin kannella. Tuli paljon verta. Se oli ihanaa. Katoin ku veri virtas. Teki niin kovin mieli viiltää lisää viiltoja. Mutta en viiltäny! Mä voitin mielien taistelun! Viiltelisin varmasti joka päivä, jos se ei satuttais äitii niin paljon. Äiti oli oikeesti tosi pettyny ton viina jutunki takia.

Mul on lääkkeet lopussa. Huomen menen jakamaan lääkkeet yhteisiin tiloihin. Saan aina vaan yhden annoksen kerrallaan, etten sekoile lääkkeitten kanssa. Ne myös valvoo joka kerta, että varmasti otan ne. Ku mul tulee aina sillon tällön niitä outoja ajatuksia ja ääniä, jotka kietää ottamasta.. Mut huomen pitää vissiin mennä ostaa lisää lääkkeitä, ku ainakin leponex ja temesta on lopussa.. Ei jaksais mennä yksin kaupungille, mut kai se on pakko. :(

En nyt pysty oikeen keskittyy kirjottamiseen, joten moikka.....

ps salases minipäivitys

viina on kyllä perseestä

Eilinen ei menny ihan nappiin... heräsin aamuyöstä kauheeseen ahdistukseen. Sit äänet alko käskee nielee teriä joita mul oli jemmassa. Muistin viinapullon joka piileksi kaapissa. Join koko pullon ja tulin kovaan humalaan. Äänet vaimeni

Menin ysiltä hakee aamulääkkeitä yhteisist tiloista. Paikalla ollut hoitaja huomas heti et oon humalassa. Se soitti mun omahoitaja N:lle joka kielsi antamasta lääkkeitä. Olin vissiin kertonu et kuulin ääniä.

Sit N saapu paikalle ja soitti ambulanssin. Meinasin joutuu osastolle. Onneks puhalsin niin kovat lukemat et eivät ottaneet mua tapaamaan lääkäriä. Puhalsin melkeen 2 promillee. Ensihoitajat sano et eivät ota mua mukaan mut mun piti olla puoleen päivään valvonnassa ja sen jälkeen arviodaan kuntoutuskodin hoitajien toimesta tarviiko päivystykseen ja mahdollisesti osastolle lähtee.

Olo oli sillon klo 12 jo semmonen et ei tarvonnu ONNEKS mennä päivystykseen. N soitti äitille ja äiti tuli hakee mua kotiin kahen jälkeen. Äiti oli tosi pettyny ja turhautunu. Sanoi ettei kato enää tämmöstä. Ens kerral saan kuulemma hakee apuu muualta aka osastolta.....

Kaduttaa... mut olin ahdingossa. En osannu ajatella järkevästi. Toivottavasti tää ei johda siihen et mut heitetään hemmettiin tuolt kuntoutuskodista....

Jaksaa, ei jaksa, jaksaa, ei jaksa...

En saanu keskiviikkona iltalääkkeitä ku kotihoito unohti tuua.. Mä meinasin oikeesti seota. En nukkunu sekunttiakaan ke-to yönä. Kaikki meni päin persettä. Kerroin to päivällä hoitajille et ulla on itsetuhonen olo. Mun piti hengailla koko päivä yhteisis tilois hoitajien kanssa. Vituttaa vieläkin koko helvetin kotihoito. Lähin keidasillastaki aikasemmin ku piti seiskalta olla kotona lääkkeiden takii. Vitut!

Must tuntuu et ne ei oikeesti unohtanu. Ne kuuluu tähän salaliittoon. Ne haluu mut sairaalaan. Tutkinnan alaisuuteen. Eikö ne viimeset kolme kuukautta ja sitä aijemmat toiset 3kk keväältä riittäny. Ne ei saanu mua hengiltä. En tiiä jaksanko kauaa enää taistella kaikkee tätä vastaan. Äänet ja salaliitot ja pakkoajatukset..

Miks sinnitellä.. kaikki kuolee joka tapauksessa.

Älä kiusaa mua

En oo koko viikonloppuun saanu olla rauhassa. Siis ei silleen, et olis ollu liikaa ihmisii ympärillä(tosin myös vähän sitäkin), mutta äänet... Koko ajan haukkumassa ja sabotoimassa mun elämää. Oltiin mm. keilaamassa äitin ja kahden siskon kanssa. Aluks meni hyvin. Mut sit ku aloin olla johdossa ni sit alko: "Lopeta! Sä et saa voittaa! Et ansaitse sitä. Oot huono ja arvoton! Sun pitää hävitä!!" Yritin olla kuuntelematta ääniä, mut se oli vaikeeta.. Se vissiin kuitenki vaikutti mun keskittymiseen, ku siit alko alamäki (ei sillä et mä muutenkaan olisin hyvä keilaamaan..)

Äänet haukkuu ja vittuilee koko ajan. Ne on ihanii hetkii ku saan olla ilman ääniä. Nytkin on ihan rauhallista. Mul piti olla tänään kotikäynti, mut tääl kuntoutuskodissa on niin kova kiire et ei kerkee. Hoitaja N tuli tos kysyy, et miten voin ja et haluunko lyhyen kotikäynnin. Mä sanoin, että ei tarvi, vaikka oikeesti olisin halunnu puhuu äänistä sille. Mut kun ymmärrän että on kiire.

Mul on ikävä psykoterapeutti A:ta. Koko viikon on tullu niitä "tosta pitää puhuu A:n kanssa" ajatuksia, joita on aina tullu. Mut nyt ei oo ketään kelle kertoa ne asiat. Ihan tyhmää, et kela myöntää vaan kolme vuotta. Neljäs vuosi olis ollu jees...

Hankala tapaus

Mul on teriä... ja viinaa. teki mieli viime yönä ja äänet kehotti, mut mä voitin. Olis pitäny tänään kotikäynnil antaa ne pois. Olisin varmaan antanu, jos olis varmaa, et äitin ei tarvis tietää et oon semmosii säilytelly. Mut ku me sovittiin hoitoneuvottelussa, että kaikki mun asiat saa kertoo äitille. Ja mä siis ite hyväksyin sen. Koska äiti on mukana mun hoidossa. Olishan se varmaan aika hankalaa, jos tietää vaan osan. Vaikka eihän se nytkään tiedä kaikkea.... mut ei tiiä kyl hoitajatkaan.

Ah sitä ihanaa tunnetta ku terä viiltää ihoa. Kaipaan sitä.. vaikka osa minussa pitää koko touhua täysin kuvottavana ja vääränä. Vääränä ja likasena. Likasena niinku seksuaalinen hyväksikäyttö. Muistan ku kerroin yläasteen luokanvalvojalle hyväksikäytöstä. Tai oikeestaan se arvas sen itte. Se keskustelu meni näin:
Opettaja: Sandra mä en voi auttaa sua jos sä et puhu mulle.
Mä: Mä olisin nyt valmis kertoo mikä mua vaivaa.. Kun mä olin pieni. Joku 5-vuotias...
hiljaisuus
Opettaja: Joku teki sulle jotain?
Mä: Joo.. (itkua ja kyyneleitä pidätellen)
Opettaja: Jotain seksuaalistako?
Mä: Joo..
Opettaja: Voi sua pientä. Nyt on kyl pakko halata.
Me halattiin pitkään ja se tuntui hyvältä.

Jossai kohdassa kerroin myös viiltelystä. En muista sen tarkemmin miten se meni, mutta opettaja oli vissiin puhunu siitä terkkarin kanssa. Mut nii.. ku sit yks kerta kun me taas tavan mukaan juteltiin opettajan kanssa musatunnin loputtua, mä sanoin, et koen itteni likaseksi. Opettaja luuli, että mä tarkotin viiltelyä, vaikka oikeesti tarkotin hyväkskäyttöö. En kehdannu korjata väärinkäsitystä sen enempää.. sanoin vaan ettei se tunne johdu viiltelystä.

En oo varma oonko ikinä kirjottanu mitään tänne tosta opettajasta, mut se oli yläasteella mun voimavara. Olisin monet kerrat jo tappanu itteni, jos mulla ei olis ollu häntä. Osastollakin ollessa soitin sille kerran ja paruin, et haluun pois. Mut ysiluokalla se kyllästy muhun. Mä ymmärrän hyvin. Olin aika vaikee tapaus. Joka toinen tunti istuin luokan perällä huppu päässä musaa kuunnellen ja joka toinen tunti riehuin, naureskelin ja häiriköin. Ja luokanvalvojalle tietty meni kaikki tieto.. Tulin aina välil kännissä kouluun. Kerran jäin kiinni muillekki opettajille, mut luokanvalvojalle jäin useammin. Se ei kertonu eteenpäin ja mä lupasin aina, että en enää ikinä tuu humalassa kouluun... Ja sit tulin kuitenkin.

Olin kauhea, olen kauhea ja tulen aina olemaan kauhea

Itkiskö vähän lisää?

Nyt se sit loppu.. Eilen oli viimenen kerta. Psyoterapiaa meinaan. Mua itketti välillä mut sain kyyneleet pidettyy pois näkyvistä. Olin kirjottanu psykoterapeutti A:lle runon ja kirjeen. Sen lisäks annoin pari kuvaa ittestäni. Toises olin joku 1,5v ja toises oli luokkakuvat(siis tietty yksityiskuvat) minusta 6-15 vuotiaana. Mul ei ollu varaa ostaa mitään mut A sano, et noi mitä annoin, oli parempia ku joku kaupasta ostettu tavara. :) Oli kiva kuulla...

Oli myös ihanaa kun me halattiin lopuksi, ku olin kirjeessä vihjaillu, et haluaisin. En oo koskaan ennen uskaltanu halaa A:ta. Ei muuten, mut jos A:sta tuntuu kiusalliselta. Kyllähän mä halaan toimintaterapeutti J:täkin melkeen aina kun me nähdään, vaikka se ei ees oo enää mun toimintaterapeutti. Mut nyt me halattiin A:nkin kanssa. Mä en olis halunnu nousta siltä nojatuolilta. Tuntu ku keho olis painanu tonnin. En meinannu pystyy, mut ku A sano: "helpottaako, jos halataan?" ni olo keveni. Se halaus tuntui hyvältä ja ei yhtään siltä, et A olis ollu jotenki vaivaantunu.

Olin koko hiihtoloman porukoiden luona. Nyt oon taas tääl yksin. Tai no on mulla Nelli ja K-siskoki on tulos pian viettää iltaa. Silti haluisin mielemmin olla porukoilla. Oon yksinäinen. Osa musta haluu itsenäistyä, mut osa haluu palata kotiin äitin luokse. Mut oon jo kohta 24v... eihän se sovi! Mun on vaan pakko tottuu tähän.

Huomen sossulle juttelee omahoitaja T:n kanssa. Mitäköhän siitäkin tulee. Stressaaaaaa. Mut on kiva ku huomen kuntoutuskodin ryhmässä lauetaan karaokee.. mun ehdotuksesta ;)