Biisi + höpinää

Biisi raiskaajan näkökulmasta:

Mul on taas alkanu pyörii päässä se raiskaus.. Aattelin et olisin jo päässy yli siitä, mut ei.. :( En varmaan koskaan pääse yli siitä. Se on vaan liian iso pala purtavaksi. Mä näin sen miehen tänään taas. Koko maailma pysähty ympärillä. Tuntu et oltais oltu tunteja siinä tilanteessa, vaikka oikeesti mentiin vaan autolla ohi siitä.

Mul on jotenki ollu nyt tosi hankala päivä.. tai pari päivää.. ei oo oikeen kiinnostanu tehä mitään ja on ahistanu. Mut tää on nnnyt vaan. Kyl se menee taas ohi pian....

Mun kaveri A on vissiin tulos meille yöks pe-la. Katotaan kauhuleffoja ja mässäillään :) Toivottavasti tulee kivaa :)

Hammas parka

Tuntuu et kaikki menee pieleen.. Tietsikan näyttö paskoo(kaikki mustat kohdat näkyy punasena -.-) VituttaaKKO?! Ja mun hammas lohkes, vaikka just kävin hoidattamassa sen ja siihen laitettiin väliaikanen paikka. Ja mun toinen korva ollu maanantaista lähtien lukossa. Kävin tänään hoitajalla puhdistuttamassa sen. Se tuntu oudlta, ku sinne laitettiin kauheella paineella vettä.

Olin eilen kuorossa. Ahdisti niiiin kovin. Meinasin jo lähtee menemään, mut sit päätin , et minähän en lähe mihinkään ennenku kuoro loppuu. Ja niin mä sit istuin ja koitin laulaa koko sen puoltoista tuntii. Mun teki niin mieli viiltää. Mut en aijo enää koskaan. Oon päässy näin pitkälle ilman, joten ei se tarve voi olla niin suuri. Ku kerran oon pärjänny ilman viiltelyä. Tätä on vaikee selittää... Mut siis yksinkertaistettuna mä voin paremmin, ku sillon ku viiltelin. Oon nyt huomannu sen. Vaikka pahoja oloja, viiltely halua, flash backeja, pelkoja ja ahdistusta tuleekin vielä.

Meen taas hammaslääkärille tänään klo 15 :/

Oon vähän huolissani mun raha tilanteesta. Kuntoutustuki/eläke tuli 7.10 ja sitä on koitettu jatkaa. Outoa, että hakemukset ja b lausunnot sun muut on laitettu jo kesäkuussa ja vieläkin se on käsittelyssä. Soitin sinne ja ne sano, et ne laittaa kiireelliseksi sen. Mut siel on varmaan kaikki kiireellisinä, joten en usko et se auttaa mitään... :/

Puhuttiin eilen psykoterapiassa mun pois muuttaamisesta. Siis omaan kotiin. Yleensä hoitajat/lääkärit painostaa mua muuttamaan pois, mut A ei ikinä. Ja se olin mä joka siitä alotti puhumaan. Mä kerroin, et rakas muuttaa mun kotikaupunkiin EHKÄ ens kesänä. Ja me tod näk muutetaan heti yhteen. Sanoin, et haluun sitä ennen asua yksin, ettei suoraan äitin sylistä M:n syliin. Tarviin sen itsenäistymis vaiheen. Ahdistaa tosin pelkkä ajatuskin muuttamisesta, mut pakko se askel on kuitenki jossain vaiheessa ottaa. Ens keväänä varmaankin..

Mut ei mul muuta. Huomenna äänitykset ja mun pitäis harjotella viel noi biisit. Eli Moikka!

Psykoterapiaa

Oon ollu viime päivät vähän hiljasempi.. En ite ees huomannu enkä tienny syytä, mut mumma ja äiti kumpiki kyselly mun vointia ja ollu huolissaan. Mä huomaan nyt kyl itekkin ja luulen tietäväni syynkin, mut sitä en tänne paljasta.

Meil oli äitin kanssa kiva päivä tänään. Käytiin subissa syömäs kana teriyaci subit ja jutskattiin kaikkee kevyttä :) Mut sitte,,, mä näin "sen miehen". Ei se tainnu olla se, mut se oli ihan samannäkönen. Mul meni hetkeks fiilikset, mut sit tsemppasin äitin takia, ja olo parantukin aika nopeesti. Äiti ei varmaan ees huomannu. Toivottavasti.....

Olin tänään psykoterapiassa. Kerroin mun hyvästä ystävästä, joka joutui/pääsi osastolle. Kerroin, että oon huolissani tästä tyttösestä. Jotenki keskustelu vaihto aihetta ja puhuttiin mun itsemurha ajatuksista(joita ei oo ollu nyt enää puoleen vuoteen). Kerroin, että ekan kerran ku suunnittelin oikeesti itsemurhaa oli kun olin 9-vuotias. Vihasin ja häpesin itteeni sillon. Lapsuuden traumojen  takia... Kannoin mukana syyllisyyden tunota ja häpeää. Kerroin, että ekan kerran sanoin sen ääneen ku olin 11-vuotias ja sain lähetteen lasten psyk.polille. Niihin aikoihin aloitin viiltelyn, mut ei kukaan sitä tienny. Sain mun ekat masennuslääkkeet, ku mul todettiin lapossa syvä masennut. Kerroin myös sen, että ajattelin sillon, että jos mä tapan itteni, ni säästän muut perheenjäsenet itsemurhalta, etenki K:n joka nykyään sairastaa skitsofreniaa. Sanoin myös, et oikeesti luulin sillon , että oon paholaisen lapsi. Toivoin kuolemaa ja olin varmaan vähän psykoottinen.

Sitte puhuttiin mun osastolle joutumisesta ku olin 15-vuotias. A:lla oli omia selityksiä sille, mut mun mielstä mä olin vaan masesntunu ja itsemurhahaluinen. Väsynyt tähän elämään. Kerroin, että sain sillon lääkityksen muuten kohdilleen, mutta musta tuli aggresiivinen. Ei siis fyysisesti mut henkisesti. Ja etenki koulunkäynti oli sillon vaikeeta. Mul epäiltiin sillon myös adhd:ta, mut ne epäilykset meni nopeesti ohi, ku todettiin, että oon entistä ahdiistuneempi adhd lääkkeiden kanssa. Eli mä olin vaan levoton, ku voin niin huonosti. 

Nyt haluisin vaan puhuu rakkaan kanssa. Mul on niin kova ikävä sitä :((

Rakastan

Mä ja M mentiin eilen kihloihin :) Oon niiin onnellinen. M kosi ja mä vastasin myöntävästi. :)