Mä olen Sandra

Oon ruma. Oon lihava. Oon kuvottava. Mut silti mun mies rakastaa mua. Kaikkea mussa. Myös mun vartaloa. Miten? En mä ansaitse tämmöstä rakkautta. Mut mäkin rakastan häntä. Enemmän ku ketään tai mitään. Oon niin onnellinen mun rakkaan kanssa. Vaikka mua ahdistaa. Vaikka mul olis harhoja. Vaikka mua on käytetty hyväksi. Vaikka mut on raiskattu. Mun rakkaus on suurempaa. Ne ei enää vaikuta.

Ja pakko viel lisätä että vielä vuosi sitten mä en oikeesti tiennyt että seksi voi tuntua hyvältä. Mut sekin on korjaantunut. Monet keneltä asiasta kysyin sanoi että pitää löytää sellainen ihminen johon luottaa ja jota rakastaa. Ne oli oikeassa. Mun elämä on niin paljon parempi laatuista ku vuosi sitten. Kaiken tän takia. Ja siis en tarkoita pelkkää seksiä. Vaan nimenomaan sitä, että on joku jota rakastaa ja joka rakastaa takas. Onhan mulla tosi vaikeita oloja. Ehkä tavallista keskiverto ihmistä enemmän. Mut mä elän.

On mulla pakko-oireita, pakkoajatuksia, harhoja, pelkoja, ahdistusta, paniikkikohtauksia... Mut ne ei enää määritä mua. Olen muutakin ku sairaus. Olen Sandra. En ole sairas ihminen jonka nimi on Sandra. Olen Sandra jolla on sairaus.

Tarvitsen tukea enemmän kuin jotkut. Tarviin aspaa ja polia. Tarviin intervallijaksoja ja lääkkeitä. Mutta mulla on elämässä muutakin nykyään. 

Olen onnellinen ❤