Ai juu vai?!

 Kylläpä osaa taas ahdistaa.. oon osastol intervallijaksolla. Ja muka menee niin hyvin. Kuitenkin tää ahdistus on joka päiväistä. Hitto.. 

Mul siis on kaikki hyvin. Mut en tiiä. Jotenkin vaan on paha olla.. 

Mul on yksi pyyntö. Toivottavasti käy niin kuin toivon. Pliis! Mä pyydän. Jooko?

Tekis mieli viiltää. Mut en aio. Ku tulin tänne ni yks hoitaja oli silleen et noi sun tavarat pitää tarkistaa. Ja kysy et onko mul mitään terävää mukana. Sanoin että ei ole ja se sano että oot ennenkin sanonu että ei oo ja kuitenki oli. Mä sanoin että oon lopettanut viiltelyn yli vuosi sitte. Sit se käski näyttää kädet ja sano että onko siitä jo niin kauan. Sanoin että on ni se oli tosi tyytyväinen ja ylpee musta. Sit se sano että ei varmaan tarvii tavaroitakaan tarkistaa. Sano että luottaa muhun. Tuli hyvä mieli.

Päivä meni pikku ahdistuksen maustamana. Mut nyt ahdistaa kovin. Ja mahaa sattuu. Mul on pieni pelko yhdestä asiasta mut siitä ei puhuta. 

Vois kohta alkaa tsiigailee big brotherii. Se on hyvä sarja!