Oh shoot

 Tää on paha, paha homma. Voi vittu. Miten täs kävi näin.. hemmetti. Toivon että tä ei oo sitä miltä se vaikuttaa. Vittu..

Mä juttelin tänään tästä opiskelijan kanssa. Oon siis osastol intervalli jaksol. Ihan vapaaehtosesti. Mä juttelin opiskelijan kanssa ja sen piti kertoo yhel hoitajal. Mut mä sanoin etten haluu jutella sen hoitajan kanssa tästä asiasta. Ni se ei tullu sit mul puhuu siit. Onneks.

Kerroin myös fyssari S:lle. Ja sain taas apua oloihin S:ltä. Hän on kyl niin ihana ihminen. 

Mut joo. Muuten menee ihan hyvin. Itseasiassa tosi hyvin. Oon energinen päiväl ja yöllä väsyttää. Ilman unilääkkeitä ja ennen kaikkea ilman bentsoi. Ja deprakine on nyt kokonaan poistettu. Pikkuhiljaa alkaa vähenee lääkkeet ja niiden haittavaikutukset. Ja en ees tarvii niit. 

Juteltiin just lääkärin kanssa että mä oon menny niin paljon eteenpäin. Siis monessa asiassa. Esim. puheesta saa selvää, käsiala on palautunut samannäköseks ku oli ennen, pystyn ajaa autoo... jne jne... Lääkäri sano että muistaa viime keväältä että mun puhe oli ihan sammaltavaa ja se sano että: se oli varmasti tosi ahdistavaa ku ei saanu itseään kuulluksi ku puhuminen oli niin vaikeeta. Ja se oli todellakin. Ahdistavaa siis. Onneks oon jo niin paljon päässy eteenpäin. Ja siis psyykkisestikin. En kauheen usein enää vajoo omiin maailmoihin. Harhamaailmoihin. Kyl ne välil vähän häiritsee. Mut nekin on jo hallinnassa joten kuten.

Mut joo. Toivotaan että se ei oo totta.