Mun pää särkee.. oon itkeny liikaa.
Mul on myös monta kysymystä.
Miks musta ei välitetty kun mä olin pieni? Miks mä olin yhdentekevä? Miks mut jätettiin kahdestaan pedofiilin kanssa? Miks mut jätettiin sen jälkeen yksin päivisin kotiin vaikka olisin kaivannut erityishuomiota huonojen kokemusten takia? Miks ketään ei kiinnostanu pystyinkö luottamaan enää kehenkään? Miks mua ei laitettu hoitoon vaikka selvästi oireilin? Miks edes äiti ei ajatellu lapsensa parasta? Miks mun ei annettu olla lapsi? Miks mun piti kasvaa niin nopeesti? Miks Jumala ei suojellut mua? Miks mut on pistetty vihaamaan mun ulkonäköä lapsesta saakka? Miks mut laitettiin tiukalle ja rankalle laihdutuskuurille seitsemän vuotiaana? Miks just mulle tapahtui niin pahoja asioita? Miks ketään ei kiinnostanu et mä vihasin itteäni jo viis vuotiaana? Miks mun itsetuhoisiin sanoihin ei puututtu? Miks ketään ei kiinnostanut kun mä sanoin tappavani itteni mun ollessa kuus vuotias? Miks äiti ei laittanu mua hoitoon kun löysi mun itsemurhasuunnitelmavihon mun ollessa yheksän vuotias? Miks mua sai pahoinpidellä? Miks äiti veti mua pyörällä ajaessa hiuksista silleen että jouduin juoksemaan vieressä sen jälkeen kun olin karannut kotoota vaikka sekin johtui mun huonosta olosta? Miks mulla ei ollut väliä? Miks musta sai aina tinkiä? Miks mua ei laitettu päiväkotiin vaan jätettiin yksin kotiin? Miks raha oli mua tärkeämpi? Miks baaba hakkas mua ja väitti varkaaksi mun ollessa kaheksan vuotias? Miks mulle ei kerrottu että se mitä geddu teki mulle ei ollut mun syytä? Miks mun piti ite tajuta se? Miks mä en ikinä tajunnu sitä? Miks mua on käytetty seksuaalisesti hyväksi? Miks se oli hyväksyttävää? Miks mä muistan mun lapsuudesta vaan pahat asiat? Miks mua sai kiusata? Miks kukaan ei koskaan puolustanut mua?
Miks ketään ei kiinnostanut?
Samanlaisia kokemuksia (ei seksuaaliasia hyväksikäyttöjä) täällä myös. Huomaan että vielä aikuisiälläkin pahoja ahdistus/itsetuhoisuus kohtauksia. Ekan kerran kelasin itsemurhaa 11v hirttäytymällä, en viitsinyt toteuttaa kun mietin äitiäni.. Vihaan ja olen katkera vamhemmille, ketään ei kiinnostanut kun pieni lapsi saa pahoja traumoja ja pelkotiloja. Nykyään päihde- ja mielenterveysongelmia jonka kanssa painittu jo kohta yli 10vuotta. Silti täällä ollaan koska en luovuta perkele! Nykyään menee jotenkuten mutta päihteillä ja lääkkeillä helpotan oloa melkein päivittäin, hautaan varmasti joudun nuorena. Elämä tuntuu ylitsepääsemättömän vaikealta ja paskalta. Selvinpäin ajatukset juoksee niin helvetin lujaa päässä etten saa asioita päässä järjestettyä vaan kaikki on yhtä sekavaa mössöä. Lääkäreitä ei kiinnosta, oikeastaan ketään ei kiinnosta. En jaksa enää edes valittaa vaan olen vain. Turhauttavaa, helvetin turhauttavaa ja puuduttavaa kun se vain jatkuu ja jatkuu. Tuleekohan musta enää koskaan terve? En usko.. Hankkikaa lapsia kun olette siihen valmiit, jos oma elämä on paskaa niin jättäkää hankkimatta. Olen katkera, niin vitun katkera että se syö joka päivä enemmän ja enemmän.. Turhauttaa ja vituttaa 24/7, kuka vittu sitä ikuisuutta jaksaa? Ei kukaan.. Et ole yksin muista se! Mutta ei vielä tänään, ei vielä tänään perkele!
VastaaPoistaOispa maailma ilman pahuutta! Ei vielä, mutta kuitenkin Jeesuksen veri vuosi. Hän oli ja on siellä, missä sinun elämäsi pimeys on liikaa. Ja kerran hän poistaa pahan. Kyyneleet on kuivattu lopullisesti janon vain suunnaton, sanomaton hyvyys, ystävyys. Yhteys, jossa ymmärrän täysin ja minut ymmärretään. Rukoilen puolestasi, sillä tiedä että Elävä Jumala on ja hän kuulee poikana Jeesuksen Kristuksen, itsensä takia (koska hän on itse hyvä). Pyydän sinulle Pyhän Hengen tuomaa iloa Jeesuksen tuntemisesta ja että hän vahvistaisi sinua ja antaisi sinulle sen mitä tarvit. En tiedä, mitä se nyt on, mutta hän tietää. Sinulle annetut vaikeudet ja kohtaamasi pahuus saa kyyneleet silmiin. Jeesukselle sinä olet paljon rakkaampi, hän vuotaa verta tuskasi tähden. Ps.69:21. Asko
VastaaPoista