Alamäki vai hetkellinen notkahdus?

Pari päivää menny huonommin. Ei vaan jaksa. Alamäki on taas alkanu. En oo varma johtuuko siitä, että näin sen miehen maanantaina torilla. Ajo vaan ohi, ei ees nähny mua.

Mul on tänään ollu todella voimakkaita ääniharhoja. Käskeny viiltää. oli ryhmä tääl tukiasunnos. Alkuosa ryhmää, eli leipominen, meni jotenkuten, mut loppu osa, jos piti käsitellä saksia, voi luoja ne äänet pääs vauhtiin. "Cut cut cut cut....." Otin sakset käteen ja aloin hivelee terää. Teki niin mieli painaa terä ihoo vasten. Siinä. Heti. Sitte tukiasunnon toimintaterapeutti M otti ne sakset pois mun kädestä. Osaksi olin helpottunu, mut osaksi tunsin jostain syystä loukkaantuneeni.

Tukiasunnon omahoitaja J sano, että tulee noin puolen tunnin kuluttua kotikäynnille. Lähdin kotiin ja pitkästä aikaa ihan oikeesti pelkäsin, että nyt heiluu terä. Se houkutti niiin paljon. Mä aloin itkee. Olin niin yksin. Liian yksin sen olon kanssa. "Cut cut cut, viiillä nyt, viillä, viillä...." Ovi kello soi, ja mä harkitsin pitkään, että meenkö avaamaan, sillä mua hävetti, että itkin. Avasin oven ja J:hän se siellä. Ei aluksi huomannu, että mä itken. Alko kyselee jotain, sit huomas ja oli tosi huolestunu.

J sano, että oli musta huolestunu jo eilisen pieleen mennen ryhmän takii. Kerroin, että vointi alko laskee ku näin toril sen miehen. Sit J sano sattumalta, että mitä mä haluisin sanoo, sille miehelle, jos pstyisin. Jännää siin mieles, et olin just eilen kirjottanu ton biisin. Kerroin et olin kirjottanu sen ja J halus tietty nähä. Annoin J:n lukee sen. J sano, että mun kannattaa nimen omaan keskittyy siihen viimeseen osioon. Ja muutenki ilmeisesti tykkäs siitä. Sano, että mitä jos laittaisin ton biisin vaikka sen postilaatikkoon. En halua....