Selviän silti

 Ahdistaa niin vitusti taas. 

Saanko mä ees siitä päättää?

Miks mä oon aina se joka antaa? Ja sit kun pyydän jotain kerran, kerran elämässä pyydän jotain ni.. niin... Enhän mä mitään ansaitse. Saan vaan sen minkä itse itselleni hankin. Mut miksi mua kiinnostaa enemmän se että toiset saa. En ansaitse mitään hyvää. Koska olen paha ihminen.

Ja siis mä haluan että kaikilla on hyvä olla. Mut mun mielestä mulla on oikeus pitää välit kaikkiin mulle tärkeisiin ihmisiin. Vaikka ne ihmiset ei olis tärkeitä jollekki muulle. Tiiättekö mitä mä tarkoitan. En haluu vihata ihmistä vaan sen takia että joku mun rakastama ihminen vihaa sitä. Mun mielestä mulla on oikeus omaan arviooni.

Mun pakko-oireet saa koko ajan lisää eri muotoja. Täytyy laskea hampaita harjatessa alas päin 120:stä. Ja kun otan vettä lasiin ni pitää laskea. Välillä kun katotaan rakkaan kanssa leffaa ja en pysty keskittyy ni pitää laskea sanoja. Rappuset, askeleet joissain tietyissä paikoissa. Tietyillä teillä pitää kävellä ruutuja pitkin. Suojatiellä ei saa osua valkoisiin. Ahdistaa et hana on jääny auki tai levy päälle. Stressaa että valot on jääny päälle. Yks mikä vaivaa ihan hemmetisti on se, ku me rakkaan kanssa harrastetaan seksiä, ni mun pitää laksee työnnöt. Ja oikeastaan kaikki muutkin jutut mitä me tehdään. 

Ja en siis tiiä mikä siin on ku mua ahdistaa jotkut ihan kummalliset asiat. Sen takia oon yleensä suurimman osan päivästä ahdistunut. Esim. mua pelottaa että karkkipussi tippuu sohvalta ja leviää lattialle. Ja siis se oikeesti ahdistaa. Ihan vitusti. En voi tehdä mitään tai keskittyä mihinkään niin kauan aikaa kunnes se karkkipussi on siirretty. Ja mua ahdistaa semmonen levoton käytös, esim. tuolilla keikkuminen(siis jonkun muun kun mun toimesta, ite en ees pystyis tekee sitä). Mua pelottaa et se henkilö keikkaa ja satuttaa ittensä ja kuolee tai jotain. Ja mä en pysty pelaa smart10 koska mua ahdistaa et ne vitun nappulat tai kortit tippuu ja menee sohvan alle. Ahdistaa pitää korttipakkaa olkkarissa, esim aliasta pelatessa, koska pelottaa että ne levii lattialle. Tämmösiä ihan pieni asioita, jotka muuttuu valtaviksi mun pään sisällä.

Ja eilen kun oltiin A-serkun kanssa kahvilla, me oltiin terassilla istumassa. A:n piti korjata mun kaulanauha ku siin oli joku solmu. Mua ahdisti aivan vitusti että riipukset tippuu lautojen väliin. Se oli ihan kauheeta. Mut ei onneksi tippunu. 

Jätin yks ilta lääkkeet ottamatta. Mä epäilin/epäilen että nä pakkoajatukset (jotka on siis ihan kamalia) johtuu lääkkeistä. Jätin yhen illan väliin ja oli ihan hirvee olo. Sanoin polin H:lle. Se sano ettei lääkkeitä voi lopettaa yhtäkkii. Mut kun mä halusin kokeilla että auttaako se niihin ajatuksiin. Ei auttanu. Niitä ei saa pois. Joudun  koko loppu elämän kärsii niistä.

Yritän hakee psykoterapiaan. Laitoin viestin kolmelle terapeutille. Mut ne ei oo vastannu. Yhdeltä tuli automaattivastaus että on lomalla ja H sanoi että ne on varmaan kaikki lomalla ATM. Ni ei oo tullu vastauksia. 

Seuraava intervallijakso tulossa ens kuun lopussa. Ja niin on onhan mul ne 30v synttäritkin elokuun 10. pv.

Mut joo.. olis paljon asiaa mut en enää jaksa kirjoittaa..

huomen laivalle though

Tiedän, kumman valitsisin.

 Oon onnellinen. Mutta erittäin stressaantunut ja ahdistunut. Mua ahdistaa oudot asiat. Tänään alkoi ahdistaa koska porukoitten asuntoauto on rikki. Miksi vitussa se mua ahdistaa?  Ja mua pelottaa koko ajan et jotain pahaa tapahtuu. Esim jos joku keikkuu tuolilla ni oon äärimmäisen ahdistunut. 

Rakas muutti tähän mun luokse. Tiistaina oli muutto. Mua ahdisti koko päivän ihan hirveesti mitä ihmeellisemmät asiat. Ja kun oon stressaantunut ja ahdistunut ni laskemiset pahenee. Laskin askeleita ja piti olla aina esim rappukävässä saman verran askeleita rappujen välillä. Jos ei ollut ni piti askeltaa paikal tai ottaa isompia askelia että tuli se tietty määrä. Ja rappuset piti tietty laskea. Välillä kun on pahana, pitää hypätä viimeisen askelman yli että tulee kolmosella jaollinen. Melkeen joka paikassa on 19 askelmaa, tai se on tosi yleinen ja ahdistava määrä. 

Ja pitää laskea kun harjaa hampaita tai ottaa kraanasta vettä. Mut nää nyt on aina. En ees pysty olee tekemättä niin.

Mut pahimmat on pakkoajatukset. Tai en tiiä mitä ne on. Mut ennen oon aina sanonut että mieluummin  pakko-oireet ku psykoottiset oireet. Ne on korvannut mun psykoottiset oireet pitkälti. Mut nää pakkoajatukset mä mielelläni vaihtaisin psykoottisiin oireihin. Mieluummin ääniä ku nää ajatukset...

Ja siis mul on tän stressin ja ahdistuksen myötä myös palanut vähän harhat. Mut ne on semmoisia mitä mul oli silloin ihan alussa. Joskus 18-vuotiaana. Eli esimerkiksi savua tai tulipaloja. Ja sit jotain itkua tai ovikellon ääniä. Ja semmosia random ääniä joita muut ei kuule, esimerkiksi jotai  piip ääntä tai kolinaa. Ja nää on semmoisia että en ees tiiä et ne on harhaa. Kysyn ympärillä olevilta ihmisiltä että kuulitko ton tai näetkö ton. Usein saan kieltävän vastauksen ja sit tajuun et se oli harhaa. Mut nä ei oo silleen pelottavia. Ei nä mukaviakaan ole mutta ei ahdista yleensä. Tai ahdistaa mutta ei se sisältö vaan se että ylipäänsä on harhoja. Et oonko taas sekoamassa.

Nukahtaminen kestää kolmisen tuntia vähintään. Turhauttavaa. Kun on väsynyt mutta uni ei tule. Nyt koitan. Öitä

Ruske

 Niin. Ei ne saa mua voimaan hyvin. En sais ajatella. Oon paha. Kuolla saisin. Vaan yks asia vois pelastaa mut. Mutta en ole saamassa sitä. Koskaan..

Ja jos sen syynä on se mitä se teki mulle. Niiin miksi se sit sai. Ja mä en. Sehän on sama asia. Mä toimisin paremmin. Oon siitä sata prosenttisen varma... nyt tekis mieli laskee matikkaa mut en voi.